Hahaa, olen vihdoin saanut oman koneen!
N oli tosi, tosi vaikea kirjain!
Mut sitten mä keksin.
Nuorena mä olin ihan hirvee TYTTÖ, en rehellisesti sanottuna lähtenyt roskista viemään jos en mielestäni näyttänyt ihmiseltä.
Pynttäytymiseen meni aamuisin ihan sikenä aikaa, ja se oli jokaaamuista, oli menoa tai ei. Kotonakin piti näyttää siedettävältä.
Mut se ei oikeastaan koskaan ole ollut mun juttu.
Mä oon vaan hirveen helppo lähteen täyttään yhteiskunnan odotuksia, kavereiden odotuksia, muiden naisten odotuksia.
Vielä leipurikoulussa joku totesi että olen luokan prinsessa, kun yllätysluokkakuvaus tuli, olin kutakuinkin ainoa, joka oli meikattuna ja pyntättynä.
Ajattelin hirveen pitkään etten ole normaali, jos en touhota ulkonäöstäni. Et mä en kelpaa.
Ainoa tilanne, jossa olen oikeasti ollut tyytyväinen pyntättynä ja tuntenut oloni mukavaksi, on tässä:
N oli tosi, tosi vaikea kirjain!
Mut sitten mä keksin.
Nuorena mä olin ihan hirvee TYTTÖ, en rehellisesti sanottuna lähtenyt roskista viemään jos en mielestäni näyttänyt ihmiseltä.
Pynttäytymiseen meni aamuisin ihan sikenä aikaa, ja se oli jokaaamuista, oli menoa tai ei. Kotonakin piti näyttää siedettävältä.
Mut se ei oikeastaan koskaan ole ollut mun juttu.
Mä oon vaan hirveen helppo lähteen täyttään yhteiskunnan odotuksia, kavereiden odotuksia, muiden naisten odotuksia.
Vielä leipurikoulussa joku totesi että olen luokan prinsessa, kun yllätysluokkakuvaus tuli, olin kutakuinkin ainoa, joka oli meikattuna ja pyntättynä.
Ajattelin hirveen pitkään etten ole normaali, jos en touhota ulkonäöstäni. Et mä en kelpaa.
Ainoa tilanne, jossa olen oikeasti ollut tyytyväinen pyntättynä ja tuntenut oloni mukavaksi, on tässä:
Juhlatilanteissa en koe asiaa rasittavaksi, arkielämässä kylläkin.
Mun mukavuusaste on tässä:
Mun mukavuusaste on tässä:
Enkä nyt väitä, että olisin 100% luonnonlapsi, mun meikkipussi on kohtuullisen kokoinen (tosin käytän sitä n. 3pv/kk), värjään tukkaani ja katon hiukan mitä pistän päälleni, ja jostain syystä pidän mekoista (farkkujen kanssa, hehehe).
Mutta pingottaminen ärsyttää.
Mua harmittaa nytkin ihan sikana, sillä tuo kuvassa näkyvä pipo kelluu jossain suomenlahdessa, ja se oli paras juttu ikinä, ei KOSKAAN huonoa tukkapäivää, vain hiusten kampaus sivulle ja pipo päähän. Farkut, t-paita tai neule, ja uloslähtiessään mun softshell takki ja puman laukku, skeitit jalkaan. PARHAUTTA.
Koskaan ei oo epämukava olo.
Mä en tykkää sen enempää korkokengistä kuin käsilaukuistakaan, ne on hankalia, ja aina tulee joko jalat tai kädet kipeiksi. Laukkua saa varsinkin rautatieasemalla pitää kaksin nyrkein kiinni, ja vielä tarkistaa että kaikki vetoketjut on suljettuna ja kaikki arvotavara laukussa mahdollisimman hankalasti pengottuna.
Vaan ei olkalaukussa.
Senku antaa olla mukana, laukku on niin syvä että omanki käden saa upottaa kyynärpäätä myöten ennenkuin sieltä jotakin saa, tarrakiinnitys pitää helkkarinmoista mekkalaa kun laukun avaa, laukku roikkuu mukana, kädet vapaina. Kiitos. Tilaa on niin paljon että kaupasta saa helposti roudata maitopurkit ja perunasäkit laukussa.
Kengät on hyvät sitten kun ne voi helposti potkaista jalkaan ja pois jalasta, kaikki nauhaviritykset ja korkeet varret saa mussa aikaan ahdistusta.
Ja mitä koruihin tulee, niin vaikka äidin mulle hankkima kalevala -ranneke ja isän antama kultasydän on mulle rakkaita, niin kuljen mieluummin värikkäissä, melkein lapsenomaisissa koruissa. Mun suosikit on legopalikan näköiset korvikseni, muovia ja kirkkaan pinkit, nam.
Ottaako joku mut vakavasti? Varmasti ei, mutta mä olen itse ihan hiton tyytyväinen.
Onko mussa naisellista puolta?
On, vähän. Äitiys on parhainta mitä naiseudessa voi olla.
En myöskään ole hyvä sähköduuneissa enkä minkään teknisten vempaimien kanssa.
Keittiössä olen haka, ja äiti sanoo että mulla on silmää kauneudelle.
Mun parhaat ystävät on aina olleet poikia.
Tai sellasia tyttöjä, jotka ei pingota.
Mulla on kutakuinkin yks kaveri, joka on kalssisen naisellinen, ja mekin heitetään yhdessä siitä hulvatonta läppää.
Mä en ole koskaan tuntenut kuuluvani siihen jengiin joiden suurin murhe päivässä on se, mitä pistää päällensä. Tai että edellisestä kampaamoreissusta on enemmän kuin neljä viikkoa.
En mä koe että ne ihmiset on tyhmiä, mutta mä koen että se on hurja määrä energiaa hukkaan.
Ajattelevia ihmisiä, hyviä ihmisiä, joissa on kykyjä.
Sen ajan ko pingottaa, vois käyttää moneen muuhunkin asiaan.
Tietty jotkut nauttii siitä, joillekkin se on SE juttu, jotkut haluaa olla prinsessoja.
Ja okei se käy, jokainen tyylillään ja jos se ei aiheuta mitään negatiivista, niin mikäs siinä sitten,
mut mulle naiseus on NOT.
Jos ei aikaisemmin päivity, niin hyvää joulua kaikille!
Mutta pingottaminen ärsyttää.
Mua harmittaa nytkin ihan sikana, sillä tuo kuvassa näkyvä pipo kelluu jossain suomenlahdessa, ja se oli paras juttu ikinä, ei KOSKAAN huonoa tukkapäivää, vain hiusten kampaus sivulle ja pipo päähän. Farkut, t-paita tai neule, ja uloslähtiessään mun softshell takki ja puman laukku, skeitit jalkaan. PARHAUTTA.
Koskaan ei oo epämukava olo.
Mä en tykkää sen enempää korkokengistä kuin käsilaukuistakaan, ne on hankalia, ja aina tulee joko jalat tai kädet kipeiksi. Laukkua saa varsinkin rautatieasemalla pitää kaksin nyrkein kiinni, ja vielä tarkistaa että kaikki vetoketjut on suljettuna ja kaikki arvotavara laukussa mahdollisimman hankalasti pengottuna.
Vaan ei olkalaukussa.
Senku antaa olla mukana, laukku on niin syvä että omanki käden saa upottaa kyynärpäätä myöten ennenkuin sieltä jotakin saa, tarrakiinnitys pitää helkkarinmoista mekkalaa kun laukun avaa, laukku roikkuu mukana, kädet vapaina. Kiitos. Tilaa on niin paljon että kaupasta saa helposti roudata maitopurkit ja perunasäkit laukussa.
Kengät on hyvät sitten kun ne voi helposti potkaista jalkaan ja pois jalasta, kaikki nauhaviritykset ja korkeet varret saa mussa aikaan ahdistusta.
Ja mitä koruihin tulee, niin vaikka äidin mulle hankkima kalevala -ranneke ja isän antama kultasydän on mulle rakkaita, niin kuljen mieluummin värikkäissä, melkein lapsenomaisissa koruissa. Mun suosikit on legopalikan näköiset korvikseni, muovia ja kirkkaan pinkit, nam.
Ottaako joku mut vakavasti? Varmasti ei, mutta mä olen itse ihan hiton tyytyväinen.
Onko mussa naisellista puolta?
On, vähän. Äitiys on parhainta mitä naiseudessa voi olla.
En myöskään ole hyvä sähköduuneissa enkä minkään teknisten vempaimien kanssa.
Keittiössä olen haka, ja äiti sanoo että mulla on silmää kauneudelle.
Mun parhaat ystävät on aina olleet poikia.
Tai sellasia tyttöjä, jotka ei pingota.
Mulla on kutakuinkin yks kaveri, joka on kalssisen naisellinen, ja mekin heitetään yhdessä siitä hulvatonta läppää.
Mä en ole koskaan tuntenut kuuluvani siihen jengiin joiden suurin murhe päivässä on se, mitä pistää päällensä. Tai että edellisestä kampaamoreissusta on enemmän kuin neljä viikkoa.
En mä koe että ne ihmiset on tyhmiä, mutta mä koen että se on hurja määrä energiaa hukkaan.
Ajattelevia ihmisiä, hyviä ihmisiä, joissa on kykyjä.
Sen ajan ko pingottaa, vois käyttää moneen muuhunkin asiaan.
Tietty jotkut nauttii siitä, joillekkin se on SE juttu, jotkut haluaa olla prinsessoja.
Ja okei se käy, jokainen tyylillään ja jos se ei aiheuta mitään negatiivista, niin mikäs siinä sitten,
mut mulle naiseus on NOT.
Jos ei aikaisemmin päivity, niin hyvää joulua kaikille!
0 kommenttia:
Lähetä kommentti