Joulu on mulle vuoden kohokohta.
Ei, en kuulu niihin, jotka luukuttaa joululauluja lokakuusta, ihan siitä syystä että lempiruokaankin kyllästyy jos sitä syö joka päivä.
Joulu on kiva, joulu on lämmin.
Mutta joulu voi olla myös äärimmäisen hankala,
eteenkin jos on monta perhettä.
Mulla on neljä.
Mun äiti ja siskot,
Mun isä ja veljet,
mun oma perhe,
sekä mun mieheni perhe.
Se on melkoista kalenteripeliä.
Ensimmäiset neljä joulua me vietettiin miehen perheen luona.
Sitten oli äidin vuoro.
Seuraava meni taas miehen perheen luona.
Mun siskojen kanssa oon viettäny joulua viimeksi silloin, kun asuin äidin luona.
Isän ja poikien kanssa en ole viettänyt sitä koskaan.
Viimeiset kaksi joulua me ollaan oltu kotona keskenämme, omassa rauhassa.
Tänä jouluna mun äiti ja siskot tulee meille.
Ensi joulun olen isän kanssa.
Me käydään miehen kanssa joka joulun alla sama keskustelu. Missä ollaan, mitä tehdään.
Uudetvuodet mies on aina perheen kanssa, mulla ei uudenvuoden juhlinta kiinnosta vähääkään, joten mulle on ihan sama, mitä silloin tehdään, ja ollaanko yhdessä.
Joulu musta ois kuitenki kamala viettää ilman mun rakasta.
Ens jouluna mun täytyy kuitenkin varmaan tehdä kompromissi, ja jakaa perhe kahteen osaan.
Tänä vuonna on ollut paljon uteluita, tullaanko me nyt sitten sinne Hämeeseen.
Mä en halua mennä, ja onneksi me lyötiin tää joulu lukkoon jo viime vuonna, että se vietetään mun äidin kanssa.
Mä tykkään niistä ihmisistä paria poikkeusta lukuunottamatta, mutta mulla ei ole siellä koskaan tervetullut olo.
Musta on tympeää viettää joulu istuen sohvannurkassa small talkia vetäen, tietäen ettei yhtään tahdo olla siinä, ja ettei itse ole tervetullut.
Odottaen että kello on tarpeeksi paljon, jotta saataisiin se yksi joulu nyt hoidettua, mielessä jo seuraava vuosi.
Me ei vaan tulla toimeen.
Enkä mä ole jaksanut pitkään aikaa elää sillälailla, että yritän miellyttää muita.
Olen ollut paljon onnellisempi näin, kaukana, ilman jatkuvaa stressiä.
Meidän liitto on ollut onnellisempi, rehellisesti, riitoja tulee ehkä kolme kertaa vuoteen, kun ennen ne oli jokaviikkoisia.
Mä jaksan olla se äiti ja vaimo joka en ennen jaksanut olla.
Mut mä ymmärrän mun miestä.
Mä ymmärrän sen kaipuun niihin omiin lapsuusjouluihin,
oman perheen seuraan,
tuttuihin perinteisiin,
rakkaiden ympärille.
Mä ymmärrän myös ettei hänen perheensä pidä musta, enkä halua tehdä asioita hankalaksi, paitsi itselleni, myös heille, tuppautumalla seuraan johon mua ei kaivata.
Silloin ei ole kenelläkään kivaa, ei myöskään niillä.
Missä vaiheessa joulusta tuli perhevastuun juhla?
Tiedän perheitä, jossa nää keskustelut venyy riidoiksi asti, joka vuosi sama juttu.
Ja kun perheitä on enemmän kuin yksi, on myös hurjan hankala alkaa jakamaan 50-50.
Se menisi enemmänki 25-25-25-25.
Mutta onko joka neljäs joulu tarpeeksi kaikille?
Miten erottaa vastuu perheitä kohtaan omasta sydämestä ja omastatunnosta?
Mikä on oikein?
Mä en tiedä, mutta kai se tulee ajan kanssa.
Tänä jouluna mä kuitenkin vietän sen mun oman, täydellisen perhejoulun, kaikkien niiden kompromissien täydennykseksi.
Joulupyhät on käteviä, jospa mä saisin tän jaettua.
Koska en mä halua, et jouluna joku kaipaa perhettään, kuten mä olen neljänä jouluna peräkkäin tehnyt.
Se on kamalaa.
Eikä joulu saa olla kamala.
Sen pitää olla ihana.
Punainen, lämmin, tuoksuva ja rauhallinen.
Ei, en kuulu niihin, jotka luukuttaa joululauluja lokakuusta, ihan siitä syystä että lempiruokaankin kyllästyy jos sitä syö joka päivä.
Joulu on kiva, joulu on lämmin.
Mutta joulu voi olla myös äärimmäisen hankala,
eteenkin jos on monta perhettä.
Mulla on neljä.
Mun äiti ja siskot,
Mun isä ja veljet,
mun oma perhe,
sekä mun mieheni perhe.
Se on melkoista kalenteripeliä.
Ensimmäiset neljä joulua me vietettiin miehen perheen luona.
Sitten oli äidin vuoro.
Seuraava meni taas miehen perheen luona.
Mun siskojen kanssa oon viettäny joulua viimeksi silloin, kun asuin äidin luona.
Isän ja poikien kanssa en ole viettänyt sitä koskaan.
Viimeiset kaksi joulua me ollaan oltu kotona keskenämme, omassa rauhassa.
Tänä jouluna mun äiti ja siskot tulee meille.
Ensi joulun olen isän kanssa.
Me käydään miehen kanssa joka joulun alla sama keskustelu. Missä ollaan, mitä tehdään.
Uudetvuodet mies on aina perheen kanssa, mulla ei uudenvuoden juhlinta kiinnosta vähääkään, joten mulle on ihan sama, mitä silloin tehdään, ja ollaanko yhdessä.
Joulu musta ois kuitenki kamala viettää ilman mun rakasta.
Ens jouluna mun täytyy kuitenkin varmaan tehdä kompromissi, ja jakaa perhe kahteen osaan.
Tänä vuonna on ollut paljon uteluita, tullaanko me nyt sitten sinne Hämeeseen.
Mä en halua mennä, ja onneksi me lyötiin tää joulu lukkoon jo viime vuonna, että se vietetään mun äidin kanssa.
Mä tykkään niistä ihmisistä paria poikkeusta lukuunottamatta, mutta mulla ei ole siellä koskaan tervetullut olo.
Musta on tympeää viettää joulu istuen sohvannurkassa small talkia vetäen, tietäen ettei yhtään tahdo olla siinä, ja ettei itse ole tervetullut.
Odottaen että kello on tarpeeksi paljon, jotta saataisiin se yksi joulu nyt hoidettua, mielessä jo seuraava vuosi.
Me ei vaan tulla toimeen.
Enkä mä ole jaksanut pitkään aikaa elää sillälailla, että yritän miellyttää muita.
Olen ollut paljon onnellisempi näin, kaukana, ilman jatkuvaa stressiä.
Meidän liitto on ollut onnellisempi, rehellisesti, riitoja tulee ehkä kolme kertaa vuoteen, kun ennen ne oli jokaviikkoisia.
Mä jaksan olla se äiti ja vaimo joka en ennen jaksanut olla.
Mut mä ymmärrän mun miestä.
Mä ymmärrän sen kaipuun niihin omiin lapsuusjouluihin,
oman perheen seuraan,
tuttuihin perinteisiin,
rakkaiden ympärille.
Mä ymmärrän myös ettei hänen perheensä pidä musta, enkä halua tehdä asioita hankalaksi, paitsi itselleni, myös heille, tuppautumalla seuraan johon mua ei kaivata.
Silloin ei ole kenelläkään kivaa, ei myöskään niillä.
Missä vaiheessa joulusta tuli perhevastuun juhla?
Tiedän perheitä, jossa nää keskustelut venyy riidoiksi asti, joka vuosi sama juttu.
Ja kun perheitä on enemmän kuin yksi, on myös hurjan hankala alkaa jakamaan 50-50.
Se menisi enemmänki 25-25-25-25.
Mutta onko joka neljäs joulu tarpeeksi kaikille?
Miten erottaa vastuu perheitä kohtaan omasta sydämestä ja omastatunnosta?
Mikä on oikein?
Mä en tiedä, mutta kai se tulee ajan kanssa.
Tänä jouluna mä kuitenkin vietän sen mun oman, täydellisen perhejoulun, kaikkien niiden kompromissien täydennykseksi.
Joulupyhät on käteviä, jospa mä saisin tän jaettua.
Koska en mä halua, et jouluna joku kaipaa perhettään, kuten mä olen neljänä jouluna peräkkäin tehnyt.
Se on kamalaa.
Eikä joulu saa olla kamala.
Sen pitää olla ihana.
Punainen, lämmin, tuoksuva ja rauhallinen.
1 kommenttia:
Hmm...teidän tunteen...paremmin kuin hyvin. Minä haluaisin viettää jouluni KAIKKIEN rakkaitteni kanssa saman katon alla, mutta... Okei, on ihan kivaa viettää joulua oman kullan kainalossa mökillä, ihan kahdestaan, sieltä puuttuu kuitenki se minulle kaikkein tärkein, lapset. Tänä jouluna aijon siis nauttia olostani täysin rinnoin, onhan minulla omat rakkaat tyttöni sekä neljä ihanaa mukeroa ympärilläni... vävypoikia unohtamatta. Täydellinen joulusta tulisi, jos kultanikin olisi paikalla. No, täytyypi muistaa, että hänelläkin on niitä pikkuisia ympärillään, mutta jospa tulisi edes käväiseen...
Love You
t.MoM
Lähetä kommentti