Taas on vuosi kulunut ja on mun vuosikatsauksen aika.
Vuosi on ollut melkoisen vaiherikas, ja tunne-elämä on myös heittänyt kärrynpyöriä.
Vuosi alkoi erinomaisesti tammikuussa, kun sain viimeisen työharjoitteluni päätökseen ja valmistuin. Viralliset paperit tosin tuli vasta maaliskuussa, mutta hälläkös väliä, ohi, mikä ohi.
Siihen loppui puolentoista vuoden sitkeä kittuuttaminen, kiroilu ja jokapäiväisen "vielä vähän" -mantrani hokeminen.
Helmikuussa juhlittiin suuremmalla mittakaavalla ja nukuin koko yönä yhden ainoan tunnin, aamulla, äidin kainalossa, viikkarin hytissä. Mekko oli ihana, juhlat oli ihanat, ystävät oli ihania ja ihanat lahjat kruunasi kaiken, kamera ja kenwoodin yleiskone, olisinko enempää voinut toivoa?
Helmikuun lopussa otin myös vihdoin itseäni niska-persotteella kiinni ja kirjoitin pikkuveljelleni, monen viikon pähkäilyn ja pohtimisen jälkeen. Istuin monta tuntia koneella kirjoittamassa, oli aika hienoa, vaikka myös surullista, kaipasin muistoja todella, todella paljon, niitä, joita emme saaneet.
Maaliskuussa aloin vihdoinkin kyseenalaistamaan asioita, kysymään suuria kysymyksiä;
KUKA MINÄ OLEN?
Heitin teeskentelyn nurkkaan ja rupesin tekemään asioita joista pidän, olemaan oma itseni.
Mukaan tuli uusi harrastus, aloin piirtämään, ja piirrän yhä, aina kun ehdin.
Aloin arvostamaan pieniä asioita itsessäni, enkä enää kysynyt muilta lupaa olemassaolooni, päinvastoin vaadin hyväksymään itseni juuri tällaisena.
Huhtikuussa hyvä olo alkoi näkyä, paino laski pudottamatta, ja viihdyin ulkona, kevät oli jo pitkällä. Koko vuoden parhaimpiin hetkiin lukeutuu keikka, jossa kävin Virgin oilissa, en muista että olisin ikinä minkään tapahtuman jälkeen tirautellut kyyneleitä, mutta tuon keikan jälkeen kuivailin silmiäni pienen hetken, oli aivan mahtavaa ja olenki koko vuoden kärvistellyt odottaessani, milloin pojat tulisivat taas.
Toukokuu...voinko mä ikinä, millään sanoilla, millään teoilla, millään tunetilla kuvata toukokuuta. Ihan kun äitienpäivä ja syntymäpäivä ei tekisi siitä joka vuosi erityisen, pikkuveljen tapaaminen ensimmäistä kertaa yhdistettynä linnanmäen visiittiin ylitti kaiken, mitä olisi voinut pyytää. Mun ja veljeni suhde ei ole ihan täysin ongelmaton (heh heh, niitä ongelmia vois olla hiukan vähemmänkin, kiitos vain) mutta se kaveri on muuttanut mun elämää isolta osalta, ja nimenomaan parempaan. Siksi se onkin mulle äärettömän rakas.
Tää oli siitä kumma vuosi, että kesä tuntui melkein valuvan sormien välistä, mitään erikoista ei tapahtunut, vaikkakin retkeiltiin paljon ja mä kiertelin muutenkin paljon kävellen, mutta oikeestaan kesä meni syksyä odottaessa (johtuen siitä että yhden nimeltä mainitsemattoman teinipojan piti tulla syyslomalla vierailemaan) ja bloggailessa. Mut se oli ihan kiva kesä, kerranki pysähdyin nauttimaan.
Elokuussa sattui muutama hauska juttu, oli taiteiden yö, kaveri kuvasi mulle katutaidetta maailmalta, ja siskon kanssa pidettiin peli-ilta. Ei niin kiva -juttu oli se, että työt alkoi, siis ei työnteko sinänsä mutta se kun jo koulusa tiesi että olen aivan väärällä allalla, hermot ei kestä leipomoduunia. No, itseasiassa olin siinä pakkaamishommassa aika hyvä ja se oli ihan kivaakin, ja sai hyvää palautetta, mutta kuten tiedätte niin myöhemminhän se homma kääntyi päälaelleen huonoin tuloksin, hyh.
Jos toukokuussa oli vuoden paras päivä niin syyskuun 15. oli sitten heti se toiseksi paras, eka oma tatuointi veljieni nimikirjaimilla ja paras-sisko -fiilis kun pääsin toteuttamaan veljeni unelman lentämisestä. Tai no, vielähän tuo lahjakortti tuolla laatikossa odottaa että se käytettäisi mutta onneksi on vielä syksyyn asti aikaakin!
Lokakuussa oli paljon ajatuksia ja suuri suru. Eipä siitä sen enempää.
Loppuvuosi, marras- ja joulukuu.
No, jaksan edelleen hihkua sitä että isänpäivä on nykyisin erilainen, täydellisempi.
Olen ollut paljon lasten kanssa, mun omien murujen.
Joulukuussa mun miehen avo-korkea loppui ja mä olen asiaan NIIN tyytyväinen, sillä siitä hullunmyllystä oli normaali elämä kaukana, kun toinen teki 10-12 tuntista päivää, joka ikinen päivä.
Jouluna syötiin, avattiin lahjoja, sain mm. oman läppärin, ihan sikehienot kengät ja lahjakortin boutique lou-lou:iin, kaikki ihania lahjoja ja varsinkin lahjakortin kanssa mulla on suuria vaikeuksia päättää, mitä ostaisin :D
Tulevasta vuodesta en osaa vielä paljon sanoa, mulla alkaa valmistautuminen graaffisen alan hakuun, tammikuussa lähdetään tukholmaan ja moikkaan isää siinä samalla, ja kaipa mulla on vielä ennen kesää se velipojan lennättäminenkin ajankohtaista, ehkä.
Vain taivas rajana, eiks vaan? :)
Vuosi on ollut melkoisen vaiherikas, ja tunne-elämä on myös heittänyt kärrynpyöriä.
Vuosi alkoi erinomaisesti tammikuussa, kun sain viimeisen työharjoitteluni päätökseen ja valmistuin. Viralliset paperit tosin tuli vasta maaliskuussa, mutta hälläkös väliä, ohi, mikä ohi.
Siihen loppui puolentoista vuoden sitkeä kittuuttaminen, kiroilu ja jokapäiväisen "vielä vähän" -mantrani hokeminen.
Helmikuussa juhlittiin suuremmalla mittakaavalla ja nukuin koko yönä yhden ainoan tunnin, aamulla, äidin kainalossa, viikkarin hytissä. Mekko oli ihana, juhlat oli ihanat, ystävät oli ihania ja ihanat lahjat kruunasi kaiken, kamera ja kenwoodin yleiskone, olisinko enempää voinut toivoa?
Helmikuun lopussa otin myös vihdoin itseäni niska-persotteella kiinni ja kirjoitin pikkuveljelleni, monen viikon pähkäilyn ja pohtimisen jälkeen. Istuin monta tuntia koneella kirjoittamassa, oli aika hienoa, vaikka myös surullista, kaipasin muistoja todella, todella paljon, niitä, joita emme saaneet.
Maaliskuussa aloin vihdoinkin kyseenalaistamaan asioita, kysymään suuria kysymyksiä;
KUKA MINÄ OLEN?
Heitin teeskentelyn nurkkaan ja rupesin tekemään asioita joista pidän, olemaan oma itseni.
Mukaan tuli uusi harrastus, aloin piirtämään, ja piirrän yhä, aina kun ehdin.
Aloin arvostamaan pieniä asioita itsessäni, enkä enää kysynyt muilta lupaa olemassaolooni, päinvastoin vaadin hyväksymään itseni juuri tällaisena.
Huhtikuussa hyvä olo alkoi näkyä, paino laski pudottamatta, ja viihdyin ulkona, kevät oli jo pitkällä. Koko vuoden parhaimpiin hetkiin lukeutuu keikka, jossa kävin Virgin oilissa, en muista että olisin ikinä minkään tapahtuman jälkeen tirautellut kyyneleitä, mutta tuon keikan jälkeen kuivailin silmiäni pienen hetken, oli aivan mahtavaa ja olenki koko vuoden kärvistellyt odottaessani, milloin pojat tulisivat taas.
Toukokuu...voinko mä ikinä, millään sanoilla, millään teoilla, millään tunetilla kuvata toukokuuta. Ihan kun äitienpäivä ja syntymäpäivä ei tekisi siitä joka vuosi erityisen, pikkuveljen tapaaminen ensimmäistä kertaa yhdistettynä linnanmäen visiittiin ylitti kaiken, mitä olisi voinut pyytää. Mun ja veljeni suhde ei ole ihan täysin ongelmaton (heh heh, niitä ongelmia vois olla hiukan vähemmänkin, kiitos vain) mutta se kaveri on muuttanut mun elämää isolta osalta, ja nimenomaan parempaan. Siksi se onkin mulle äärettömän rakas.
Tää oli siitä kumma vuosi, että kesä tuntui melkein valuvan sormien välistä, mitään erikoista ei tapahtunut, vaikkakin retkeiltiin paljon ja mä kiertelin muutenkin paljon kävellen, mutta oikeestaan kesä meni syksyä odottaessa (johtuen siitä että yhden nimeltä mainitsemattoman teinipojan piti tulla syyslomalla vierailemaan) ja bloggailessa. Mut se oli ihan kiva kesä, kerranki pysähdyin nauttimaan.
Elokuussa sattui muutama hauska juttu, oli taiteiden yö, kaveri kuvasi mulle katutaidetta maailmalta, ja siskon kanssa pidettiin peli-ilta. Ei niin kiva -juttu oli se, että työt alkoi, siis ei työnteko sinänsä mutta se kun jo koulusa tiesi että olen aivan väärällä allalla, hermot ei kestä leipomoduunia. No, itseasiassa olin siinä pakkaamishommassa aika hyvä ja se oli ihan kivaakin, ja sai hyvää palautetta, mutta kuten tiedätte niin myöhemminhän se homma kääntyi päälaelleen huonoin tuloksin, hyh.
Jos toukokuussa oli vuoden paras päivä niin syyskuun 15. oli sitten heti se toiseksi paras, eka oma tatuointi veljieni nimikirjaimilla ja paras-sisko -fiilis kun pääsin toteuttamaan veljeni unelman lentämisestä. Tai no, vielähän tuo lahjakortti tuolla laatikossa odottaa että se käytettäisi mutta onneksi on vielä syksyyn asti aikaakin!
Lokakuussa oli paljon ajatuksia ja suuri suru. Eipä siitä sen enempää.
Loppuvuosi, marras- ja joulukuu.
No, jaksan edelleen hihkua sitä että isänpäivä on nykyisin erilainen, täydellisempi.
Olen ollut paljon lasten kanssa, mun omien murujen.
Joulukuussa mun miehen avo-korkea loppui ja mä olen asiaan NIIN tyytyväinen, sillä siitä hullunmyllystä oli normaali elämä kaukana, kun toinen teki 10-12 tuntista päivää, joka ikinen päivä.
Jouluna syötiin, avattiin lahjoja, sain mm. oman läppärin, ihan sikehienot kengät ja lahjakortin boutique lou-lou:iin, kaikki ihania lahjoja ja varsinkin lahjakortin kanssa mulla on suuria vaikeuksia päättää, mitä ostaisin :D
Tulevasta vuodesta en osaa vielä paljon sanoa, mulla alkaa valmistautuminen graaffisen alan hakuun, tammikuussa lähdetään tukholmaan ja moikkaan isää siinä samalla, ja kaipa mulla on vielä ennen kesää se velipojan lennättäminenkin ajankohtaista, ehkä.
Vain taivas rajana, eiks vaan? :)
0 kommenttia:
Lähetä kommentti