Elämäni Aakkoset - O niinkuin Omatunto

(viime talvena, joskus maaliskuussa)

Mulla on hyvin vahva omatunto.
Musiikillisesta omastatunnosta oon kertonutkin, en pysty lataamaan musaa (enkä kyllä leffojakaan) laittomasti enkä edes laillisin keinoin, jos siitä ei mee rahaa artistille. Ja ostan levyjä.

Muuten mun omatunto ulottuu esim. roskien laittamisen roskikseen, en oikein pysty heittämään mitään luontoon, ja niinäkin kertoina jolloin olen tupakoinut, olen pyrkinyt etsimään tuhkiksen/roskiksen, johon tumpit heittää. Mä saatan kuljettaa roskani laukunpohjalla kaupungilta kotiin, jos vastaan ei tuu roskista, joka ei pursua yli kun on niin täynnä.

Mä en pysty satuttamaan ihmisiä.
Mulle on viimeaikoinakin sanottu et ehkä kannattais opetella, vähän, et ihmiset ei pääse tallomaan mua.
Mut en mä voi, mua sattuu itteenikin jos joudun.
Mä inhoan riitelyä ja kaikkea mikä siihen liittyy, ja mulla on äärettömän pitkä pinna.
Mä aina mieluummin katkasen välit vähitellen, niin et ihminen oikeastaan pikkuhiljaa unohtaa mut, jos siihen on tarvetta.
Mä vältän riitaa ja sitä et toiseen sattuu.

Mä tiedostan vahvasti, mikä on oikein, ja mikä väärin.
Oon mäkin tyhmyyksiä tehnyt, ihan urakalla, ja niihin aikoihin mä tosissani ajattelin et teen hyvää edes jotakin (yleensä ystäviäni) kohtaan. Eihän se tekoa oikeuttanut. Oon huomannut et sitä omatuntoa kannattaa kuunnella, oikeasti, niin pääsee paljon vähemmällä säätämisellä, ja lisäksi mikään ei kalva nukkumaanmennessä.

Siks mä olen myös raivouskollinen, paitsi parisuhteessa, myös itselleni.
Siksi mä inhoan väkivaltaa, olen lyönyt ihmistä ehkä viis kertaa eläessäni enkä halua tehdä sitä enää koskaan.

Siksi mä annan anteeksi melko helposti.
En kaikkea, en kaikille, on monta ihmistä jolle oon joutunut sanoonki etten voi enää luottaa ollenkaan, etten halua enää sitä ihmissuhdetta.
Mut jos ihminen on aidosti pahoillaan, ja mä näen et se ihminen on ajatellut ja haluaa parantaa sen, mikä meni vikaan, mä annan anteeksi.

Vahvasta omatunnosta on tietty myös omat ikävät seurauksensa, ja mä olenki alkanut opettelamaan kuuntelemaan myös ihan hiukan itsekkyyttäni. Sen verran et on hyvä.

Sen verran et ei aina vaan ajattele muita, vaan myös itseään.
Sen verran etten enää koskaan hukkaa itseäni, kesti sen verran kauan löytää itseni kaikkien HML -vuosien ja teeskentelyn jälkeen.

Omatunto on sellanen asia, joka kehittyy.
Mä voin sanoo, olin nuorempana aivan kamala ihminen ja tein sikana virheitä.
Mut joka kerrasta mä otin opikseni, tyhmä en koskaan ole ollut, mä opin kyllä, kun mulle tulee siihen tilaisuus. Eihän se sitä hetken tyhmyyttä enää pyyhi pois, mutta auttaa eteenpäin.

Nyt voikin ihan hyvin kattoo peiliin ja sanoa et hienostihan mä olen pärjännyt, ja musta tuli ihan kelvollinen ihminen. Ihan hyvä ihminen.