Muistutuksena, Vanhan kirppiksellä huomenna Minä ja Maria,
ystävän myyntipöydästä en tiedä mutta meikäläiseltä löytyy mm. leimoja, pikkuleipämuotteja, kirjoja, leffoja, vaatteita (ISOT KOOT ja lastenvaatteitakin hiukan) jne ja hinnat ei oo todellakaan korkeat, et kannattaa todellakin tulla hakemaan omansa pois!
Blogihiljaisuutta pyytelen edelleen anteeksi, olen tällä viikolla juossut labrassa mittauttamassa arvoja, mutta toistaiseksi mitään ei ole löytynyt joka selittäisi mm. väsymystäni ja jatkuvaa palelua. Itsellä vahvat epäilyt että kilpirauhanen ei toimisi kunnolla ja kaikki oireetkin sinne viittaa mutta noh, juttu on pitkä enkä jaksa siitä alkaa avautumaan, totean vain että homma jatkuu vielä ja toivon että uusi lääkäri viitsii paneutua tutkimuksiin hiukan tarkemmin.
Parin viikon päästä lähden äidin luokse minilomalle puoleksi viikoksi, lepäämään ja ajattelin ottaa kameran mukaan, jos innostuisi kuvaamaan kun saa rauhassa keskittyä. Toivottavasti lepo auttaa sillä se keikka on sitten seuraavana viikonloppuna ja haluan todellakin jaksaa hillua myöhään, kun olen siskonkin jo maanitellut kuskiksi ettei tarvii bussiin juosta henkihieverissä!
Kevääseen mahtuu paljon, matkustamisen ja keikan lisäksi ollaan sovittu jo ainakin mun synttäreiden juhlimisesta isommassa mittakaavassa, yhdet valmistujaiset on tiedossa ja mun pitäis tukholmaankin revetä, ilmeisesti ensin kaveriporukalla että saa mun lahjakortin käytettyä, ja sitten äidin kanssa (VIHDOINKIN) vähän myöhemmin, kun on jo takittomat kelit :D
Oon ihan tyytyväinen et on paljon kaikkee, kaikesta huolimatta haluan pitää "normaalista" elämästä kiinni, kokea ja nähdä, onhan kevät (ja pian kesä) ja se on parhautta.