Jessica's

Olisikin vihreää....mmm....

2012-01-30T08:53:00.002+02:00

Mä tiedän et kierrätän vanhoja kuvia, nyt ei vaan oo ees ennenjulkaisemattomia tarjolla kun nekin meni edellisen koneen mukana. (Heh, arvatkaappa kuka saarnas veljelleen varmuuskopioista............)

Tukholmassa oli hienoo, sää oli kiva ja siellä oli ehkä 2mm lunta. Täytyy kyl myöntää että laivalla ei menty katsoon ensimmäistäkään ohjelmaa, uni vei voiton kirkkaasti, mutta muuten oli mukavaa, ruoka hyvää ja kahvi kuraa ;)

Nyt mua vaivaa sitkeä flunssa (onneks ei kuumetta ja raato-oloa tälläkertaa) ja olenkin ottanut kotona ihan levon kannalta.

Tammikuu on jo lopussa ja sehän lämmittää mieltä, se tarkoittaa että varsinaista talvea on jäljellä enää kuukausi, sitten alkaa taittua kevääseen, ihanaa.

I am sailing...

2012-01-25T07:38:00.002+02:00

Ette kuulkaas uskokkaan kuinka hyvällä tuulella olen nyt!
Muutama tunti ja olen merellä, ja huomenna kierrellään ^ noissa maisemissa, joskin veikkaan et Tukholmassa on asteen verran enemmän lunta nyt.
Samalla näen isää, mikä on ehdottomasti pelkkää plussaa tälle reissulle.

Monella on Tukholman risteilyistä mennyt jo maku, mutta mä olen niin laivalla ko Tukholmassa kuin kotonani, musta sinne on ihana mennä, kaunis kaupunki.
Ja nautin laivamatkailusta, ei haittaa vaikka muutama päivä kotona jälkeenpäin keinuttaakin, voisin valehtelematta käydä laivalla joka kuukausi ja nauttisin siitä vielä monen vuoden päästä. Oonkin hehkunut ajatuksella et mentäis tänä vuonna esim. kavereiden kanssa uudemman kerran, kun on vähän lämpimämpää, koska viikkari heittää mulle hyviä tarjouksia sähköpostiin melko tiheään :D

AINIIN, pääsen kesällä ekaa kertaa KOSKAAN festareille, tästä tulossa juttua myöhemmin.

Olen HYVIN onnellinen juuri nyt.

Kun ei oo olemassa vääriä mielipiteitä.

2012-01-21T11:03:00.004+02:00

Jos joku ei tiennyt, mä seuraan paljon ns. yleistä keskustelua, oikeastaan melkein aiheesta kun aiheesta. Luen foorumeita, mielipiteitä, avautumisia. (Joo, liikaa vapaa-aikaa ;) )

Musta ihmisten mielipiteet on kiinnostavia, niitä on hauska lukea ja verrata omiin mielipiteisiin. Saada uusia näkökulmia ja hoksata välillä et oon samaa mieltä jonkun kanssa.

Mä usein haen niitä "kiivaita" keskusteluja, väittelyitä, jotka kuitenki pysyy hyvän maun rajoissa eikä mee henkilökohtaisuuksiin. Oon aina ollu sellanen et tykkään kuunnella mitä mieltä ihmiset on, siitä selviää paljon sitäki, et kuka ihminen on. Millasia arvoja sillä on, minkä puolesta se on valmis puhumaan. Minkälaiset asiat se kokee tärkeiksi.

Pikkuasioista vääntämistä en oo koskaan ymmärtänyt, enkä sitä miten joillakin pikkuasiat, kuten ihmisen puhetyyli, ärsyttää.
En oo koskaan myöskään ymmärtänyt yleistystä.

Musta on kamala kattoo miten ihminen ajattelee itseään ja omaa ryhmäänsä, esimerkiksi ikäluokkaansa, muiden yläpuolelle. Se on ikuinen sota niin naisten kuin miesten, nuorien ja vanhojen, matalasti ja korkeastikoulutettujen, ja niin monen muun ryhmän välillä.

Mua ehkä ahdistaa se sota jo siksikin etten ikinä ole itse kokenut reiluna sitä et mut on niputettu johonkin ryhmään kuuntelematta, mitä mä olen asioista mieltä.
Musta on hirveää katto miten se vaikuttaa siihen, mitä sanotaan.

"Etsä tästä asiasta mitään tiedä kun oot perusduunari!"
"Voi sua, kuules kun nuo sun mielipiteet tulee tuosta vaihtumaan ko vähän kasvat"
"Älä sä tuu suutas aukomaan kun et naisena oikein tajua"

Miten ihminen voi ymmärtää oikeudekseen nostaa itsensä toisen yläpuolelle?

Mulle tulee aina siitä sellanen olo et ihminen sanoo
"MINÄ ajattelen oikein ja MINUN sanaa pitää uskoa ja SINÄ olet väärässä ja SINÄ ajattelet väärin, MINÄ olen paljon parempi kuin SINÄ ja SINÄ voisit olla hiljaa koska vain MINUN mielipiteelläni on merkitystä."

Kuka sanois noin?
Kuka sanois NAAMATUSTEN noin?

Milloinhan tässä(kin) maassa aletaan hyväksymään se että ihmiset nyt vaan on erilaisia.
Ja se ettei ihmiset oo niputettavissa milloin minkäkin asian takia.

Ja milloin ymmärretään se ettei se toisen ihmisen eriävä mielipide ole sulle uhka. Ei se vie sun mielipiteeltä merkitystä.
Ei sun mielipitees oo yhtään sen huonompi, vaikka vastapuoli olis eri mieltä.
Ei sun mielipitees oo silti väärä.
Hei, kuule, kun ei oo olemassa vääriä mielipiteitä.

On olemassa mielipiteitä, jotka suututtaa niitä jotka ei oo samaa mieltä.
On olemassa mielipiteitä joita toiset pitää lapsellisina tai turhina.
On olemassa yhteiskunnallisesti hyväksyttäviä ja ei hyväksyttyjä mielipiteitä.

Mut ei ihmisen ajattelu, oma fiilis, voi koskaan olla väärin.

Mielipiteistä voi väitellä, joo, ja voi yrittää saada jonkun ajattelemaan ns. "kolikon toista puolta", ja se on hyvä asia, koska siten tää maailma menee eteenpäin.
Mut olis ihana joskus lukee tällaista väittelyä jossa mainittaisiin edes kerran esim. "Mä ymmärrän sun mielipitees, mutta.." tai "Kunnioitan näkökulmaasi vaikken ole samaa mieltä."

Riitely vähenisi. Loukkaaminen vähenisi. Henkilökohtaisten solvausten määrä vähenisi.

Joskus jollain oppitunnilla koulussa meille kerrottiin, et jos ihmiselle täytyy antaa negatiivista palautetta, on hyvä ja toisen huomioonottava tapa kertoa ensin jotain positiivista. Se myös yleensä saa ihmisen oikeasti kuuntelemaan palautetta ja vaikuttaa myönteisesti negatiivisen palautteen käsittelyyn ja mahdollisesti ongelman korjaukseen.

Musta ihmiselle on erittäin kasvattavaa keskustella, ja erityisen kasvattavaa se on silloin, jos ei nosta itseänsä toisen ryhmän edustajan yläpuolelle. Ikäluokasta, koulutustaustasta, sukupuolesta, kulttuurista yms riippumatta voi keskustella. Pienen lapsenkin kanssa voi keskustella, nähdä asiat sen pienen ihmisen näkökulmasta, eikä ajatella että se lapsi nyt vaan kuvittelee asioita ja kertoo hassuja juttuja eikä tiiä mistään mitään.

Suvaitsevaisuutta, ihmiset ;)

Elämäni aakkoset - P niinkuin Persoonallisuus vs Persoonaattomuus (is that a word??)

2012-01-19T08:39:00.002+02:00

Toim. huom, kirjoittelen täällä silmät ristissä ekan kahvikupillisen jälkeen joten jos ajatus karkaa ja teksti on sen vuoksi sekavaa niin älkää nostako meteliä ;)

En oo koskaan tuntenut itseäni mitenkään persoonalliseksi.
On mulla ne omat aikani ollut, kun on pitänyt yrittää erottua joukosta -heh, taka-ajatuksena olla tarpeeksi erikoinen jotta muut kiinnostuisi ja pääsisi kuulumaan joukkoon. (koulukiusatun ajatusmaailma on mielenkiintoinen, belive it!)

Kasi-ysiluokan vaihteessa jopa nautin siitä että "sovin joukkoon", nautin tunteesta ettei kukaan tuijottanut, ainakaan pahalla silmällä.
Toisaalta nyt vanhempana musta on ihan kiva että kukaan mun tutuista (pikkusiskoa lukuunottamatta) ei esim. käyttäis samanlaisia koruja kuin mä, ne herättää aina ihastusta ja jos ei muuta niin saa ihmiset hymyilemään.

Mut en mä alunperin tykästynyt niihin sen takia et kun kellään muulla ei oo, mä vaan tykkäsin niistä.
Ja itseasiassa niitä varmasti on muillakin -mä en vain tunne niitä- sen verran tyylikkäästi on legopalikkakorut hävinneet.
En mä silti niitä hylkää, vaikka muillakin on -i love 'em!

Mä tiedän ihan faktana, et jotkut ihmiset tykkää erikoisista jutuista vain siksi kun ne on erikoisia ja jos ne tulee muotiin niin sitten niistä ei enää tykätä, just sen takia kun kaikki muutkin tykkää.

Mua se lähinnä naurattaa.

Mä koen et ihminen tykkää mistä tykkää, eikä sillä ole mitään väliä onko se asia just nyt pinnalla vai ei. Jos se pinnalla olo ärsyttää, ja kiukkuat jatkuvasti kun "tosi raivostuttavaa kun kaikilla muillaki on", niin sitten kannattaa ehkä tsekata minkä takia siitä asiasta tykkäät, ja onko se just sua.

Erikoisuuden tavoitteleminen vain sen takia että se on erikoista, on aika, noh, valheellista?

Mä koen persoonallisuuden silleen, et jos sun tyyli, sun pukeutuminen ja sun mielenkiinnon kohteet on sua, ne kuvastaa sun persoonaa, niin silloin sä olet persoonallinen -ja aivan yks lysti vaikka sulla ois päälläs ketjuliikkeen paita joita tulee vastaan joka toisella ihmisellä, tai jos oot kolunnut jokaisen kirpparin etsiäksesi sitä yhtä ainokaista helmee jota valmistettiin aikanaan vain muutama kappale, _ jos_ se vaan on sua.
Mut vaikka sä hommaisit kutees monen mutkan takaa _vain_ siksi ettei kellään oo samanlaista, niin ei se mun mielestä oo persoonallista -koska ethän sä silloin kerro, kuka sä oikeasti olet, sä vaan haluut erottua, keinolla millä hyvänsä. Hakee huomiota.

Mua surettaa aina kun jollekki sanotaan et "sä oot vaan massaa". No joo, onhan monella ihmisellä aika samanlainen tyyli ja vieläpä eri ikäluokissa. Mut mitä pahaa siinä on et tykkää siitä mistä muutki tykkää. Keltä se on pois? Miks pitää aina suhtautua kielteisesti johonkin vain siksi et moni ihminen tykkää siitä?

Musiikki on aika hyvä esimerkki.
Mullekki on moni sanonut, et kun mä kuuntelen sellasta massamusaa.
No, epäkohdan korjatakseni mä kuuntelen kyl aikalailla kaikkee klassisesta raskaampaan rokkiin... mut se ei oo pointti tässä, turhaa infoa vaan niille jotka ei tienneet.
Mut mietitäänpä musiikkia.
Kun se on sellanen asia joka leviää sitä paremmin mitä useampi ihminen siitä tykkää.
Artisti "lyö läpi" kun tarpeeksi moni diggaa.
Niin ei se nyt ihan maailman paskinta musaa voi olla, jos se tuolta jostain rapakon takaa tänne pikkuiseen suomeen yltää. Mä en kommentoi nyt mitenkään erikseen esim. sanoituksia, mut joku tarttuvuushan siinä täytyy olla, jos siitä tarpeeksi moni tykkää.
Ja ei se sunkaan "erikoinen ja ah niin persoonallinen" -artistivalintas varmaan pahakseen panis vaikka koko maailma tykkäis. Mä luulen et sekin olis aivan haltioissaan jos kaikki luukuttais, tykkäis siitä mitä se tekee.

Kaikesta ei siis todellakaan voi tykätä mutta on äärimmäisen hölmöä alentaa joku ihminen omissa silmissään ötökän tasolle vain siksi et se nyt sattuu tykkäämään siitä mistä muutkin. On hölmöä nauraa sille ja kaivaa turhaa nippelitietoa esimerkiksi siitä kuka sen lempibiisin nyt on sattunut sanoittamaan, nauraa päälle ja vielä kattoo silleen "voi nyt tuota raukkaa kun ei se mistään mitään tiedä."

Musta, jos ihminen on aito, niin silloin on hyvä.
Olkoon se aitous sitten millasta vaan, kunhan ei teeskentele mitään.

Siinä mielessä mä koen itse olevani persoonallinen - mä olen mä.
Aidosti.
(btw, viimeksi kun mä tsekkasin niin ei oo olemassakaan kahta samanlaista ihmistä, joten eiks me kaikki silloin olla uniikkeja?)
Mä pukeudun niinkuin pukeudun koska jos mä koitan laittaa jotain muuta -ei mun tyylistä- päälle, mulle tulee hankala, ahdistunut olo.
Mä en yritä väkisin kuunnella sellasta musaa mistä en tykkää, mä nautin mieluummin -ja kuuntelen kaikkea omasta mielestä hyvää, ja mulle on aivan yks lysti missä kohtaa listaa ne sijaitsee vai sijaitseeko ollenkaan.
Mä syön sitä mikä saa mun olon tuntumaan hyvältä, ja maistuu mun mielestä hyvältä.
Mä ajattelen mun omalla tavalla.
Joidenkin mielestä pitäis ajatella enemmän järjellä.
Mut en mä osaa, ei se ole mua.

Ja oikeasti, jos sä haluut kattoa mua -tai ketä tahansa- alentavasti, kun ei olla tarpeeksi erikoisia, niin ole hyvä vain, tuhlaat aikaas melko turhanpäiväseen asiaan eikä se edes muuta mitään, vaikka kuinka tuijottelisit.

Ja ei, vaikka onkin nyt todettu et jos kaikki on erikoisii niin kukaan ei oo, niin se ei silti tarkota et se samanlaisen paidan omistava ihminen puhuu, ajattelee ja käyttäytyy niinkuin sä.

Relaa.

Koska tää oli osa Elämäni Aakkoset -sarjaa, mä koen lopputuloksena että olen Persoonallinen -hiukan persoonattomalla tavalla. ;)

Mä en ole kiveä, etkä ole sinäkään.

2012-01-14T20:17:00.003+02:00

Mä olen viimeaikoina miettinyt paljon sitä, miten ihmisillä on tarve pärjätä yksin.

Mä en ihan ymmärrä sitä, vaikka oon ittekki taistellut omat taisteluni yksin. Eikä niitä taisteluita lasketa ihan yhden käden sormilla.

Onhan tää yhteiskunta tosi mätä, ei täällä viitsi tunnusta et nyt on paha mieli.
On sormellaosoittelijoita ja sitten iso kasa niitä jotka toteaa että eihän tuo ole murhe, ihmisillä on oikeitakin ongelmia. Siinä ei oikeastaan ole väliä, onko kyseinen murhe se että tipahti yöllä sängystä vai että ei oo ystäviä, jonkun mielestä se on aina liian pieni murhe.

Lisäksi ihmiset on aika pinnallisia.
Tiedetään kyllä mitä tuksu teki viime viikonloppuna baarissa, mutta ei tiietä sitä kun oma ystävä itki ittensä uneen toissayönä.
Kun ei viitsitä puhua, eikä kysyä.

Mulla on aina välillä sellanen olo et oon yksin, vaikken olekkaan.
Sellanen ettei kukaan oikeastaan tajua.

Oon kuvitellut aina et oon itte vaan niin erilainen, niin omituinen, mut oon alkanu ajatteleen et ehkä niitä ihmisiä on, ehk harvassa, mut on, mutta kukaan ei kehtaa tunnustaa.
Kukaan ei puhu.

Sit kun ihmisillä on kauhee tarve päteä.
Et jos joku nyt sattuu kertoon omista tunteistaan niin sitten kerrotaan kauheesti omia mielipiteitä siihen, vaikkei niitä oo kysytty.

Mulla on yhden mun kaverin kanssa hyvä suhde mitä tulee asioiden jakamiseen. Me koitetaan aina ymmärtää sitä toista, asiaa toisen näkökulmasta, ei kehoteta ajattelemaan samalla tavalla ko joku muu sen ajattelisi.
Musta on kauheen ihanaa kun joku sanoo mun paatokselle, olkoonkin se vaikka omastaki mielestäni kuin typerältä tahansa, et "Niin. Joskus tuntuu tolta.".
Se et ymmärtää sen miten toinen tuntee, vaikkei itte näkiskään asiaa täysin samalla tavalla, se on suuri lohtu, kenelle tahansa, ei vaan mulle.

Ja pahinta mitä mun mielestä kuuntelija voi tehdä, on sanoa toiselle, epäsuoraan tai suoraan, et se ajattelee väärin. Tai et sen tunteet on vääriä.
Siitä tulee sellanen olo, et "no anteeks nyt et tuntuu tältä".
Mä uskon et kukaan meistä ei olis koskaan surullinen jos saatais itte päättää, oltais aina iloisia.

Mua surettaa myös ihmisten välinpitämättömyys. Se ettei kysytä, mitä sulle kuuluu?.

Sit musta on kans harmi ettei useammin kysytä, onko kaikki hyvin.
Ite olen ainakin huomannu että jos joku kysyy "Mitä kuuluu", niin siihen on helpompi vastata hyvää vaikka kuuluis huonoa, kuin jos ihminen kysyy, et onko kaikki hyvin.
Mä oon miettinyt miksi vastataan "hyvää" kun kuuluu huonoa. Onko se tapa? Eikö ole kohteliasta sanoa "Kiitos kun kysyit, nyt on vähän paha olla."? Vai onko joku joskus sanonut, että huonoa, ja sitten huomannu ettei sitä kysyjää oikeastaan kiinnostanutkaan, ja sitten on jäänyt päälle et aina vaan vastataan et hyvää kuuluu.

Musta sellanen small talk ystävien kesken on kamalaa. Ei sitä kaupan tädille varmasti vuodata asioitaan, mut mä olen huomannut et ittekki vastaan monesti YSTÄVILLENI et hyvää, vaikka olisin just itkeny kaks tuntia. Jopa perheelleni.

Mä kävin mun kaverin kanssa kaupoilla pari viikkoa sitten, ja sit melko lopussa rupesin kertoon miltä musta tuntuu yksi asia joka on ärsyttänyt suunnattomasti. Mä puhuin nopeasti ja kiihtyneenä enkä antanut sille kaverille suunvuoroa ennenkuin olin saanut pahimmat höyryt pois. Sit juteltiin siitä hetki.
Sit mä menin kotiin ja hymyilin bussissa.

Mulla oli kevyempi olla ja mulla oli sellanen olo etten ookkaan yksin.
Et joku välitti siitä miltä musta tuntuu.

Se oli kauheen hienoa ja nostin sen kaverinki samantien ennestään korkeasta asemastaan vieläkin korkeammalle mielessäni. Mulle tuli sellanen olo et se on yksi parhaista, se anto mun puhua ja puhua kunnes musta ittestä tuntu et mä oon puhunut tarpeeksi, eikä missään kohtaa kyseenalaistanut mun tunteita.

Mä koitan myös itse olla muita kohtaan yhtä hyvä ystävä.
Ja lopettaa osoittelun, jos oon sitä tehnyt.

Mä toivon et ihmiset ei yrittäis aina vaan pärjätä yksin.
Tiedän mistä se tulee, on ajatuksia joiden mukaan ei sais vaivata toisia, eikä pitää meteliä ittestään. Ei sais russuttaa ko asiat on kuitenki hyvin kun vertaa muualle.
Eikä kukaan kuitenkaan ymmärrä.
Mut saattaa olla et se toinen osapuoli ei vaan uskalla kysyä, vaikka välittääki.
Tai ei osaa epäillä et on jotain, kun toinen hymyilee ja vastaa et hyvää kuuluu.
Eikä se varmaan tunne sitä rasittavaksi.

Tähän pätee ehk sama mikä pätee siihen kun menee ulos ja tuntuu et kaikki tuijottaa ja arvostelee, mut unohtaa miettiä sitä ettei itsekkään tuijota tai arvostele.

Itestä tuntuu et vaivaa, mut jos asia olis toisinpäin, niin ei tuntis oloaan yhtään "vaivatuksi".

Mä voin astua ekana esiin.

Mä oon tänään ollut surullinen ja oon itkenyt.
Oon myös ollut vihainen ja tuntenut et maailmassa ei mee nallekarkit tasan, ei ees lähelle.
Mä oon myös nauranut ja hymyillyt, on ollut hauskaakin.
Mulle kuuluu hyvää, ja mulle kuuluu huonoa.

Entä sä, onko sulla kaikki hyvin? Mitä sulle kuuluu?

Must...draw..

2012-01-11T13:26:00.002+02:00

Excuse me, mutta aivan pakko pitää tauko sillä olen treenannut mangaa koko aamun lukuunottamatta sitä kahtakymmentä minuuttia jonka nautin aamiaista.

Piirtäminen on onneksi taito jonka oppii hyvin "yksinkertaisesti", eli piirtämällä. Mutta kärsivällisyyttä se kysyy, mikä ei ole mun vahvin laji.
Toivon et se kehittyy pian sille asteelle että jaksan työstää ja työstää yhtä kuvaa niin kauan että se on täydellinen, ainakin jaksan jo kuluttaa yhteen työhön huomattavasti enemmän aikaa kuin ennen, kun söhräsin jotain paperille puolessa tunnissa. Oon jakanut mun kalenterin silleen, et joka päivä treenaisin jotain, mut en sellasta mitä treenasin edellisenä päivänä, et en jumittais yhteen lajiin ja malliin vaan treenaisin monipuolisesti kaikkea, mikä vähänkään inspiroi (koulun huoleksi saa sitten jäädä net, mitkä ei inspiroi, heh heh).

Muuten mulle ei kuulu yhtikäs mitään, kuten sanoin, oon superahkera ja treenaan vaan piirtämistä, siihen menee suunnilleen 80% päivästä. Loput 20% menee siihen että huomion tuota perheen lapsiväkeä. Meillä on miehen kanssa osat vaihtuneet, nyt kun hän "lomailee" niin mä vuorostani panostan opiskeluun..tai siis kouluun pääsyyn :D Miehellä se onkin lähes varmaa, et koulun ovet aukeaa, avoimella opiskelu kannatti siinä mielessä.

Mä taidan nyt jatkaa piirtämistä, ylläri :D

Material girl - Kuka? Minäkö?

2012-01-09T17:55:00.003+02:00

Myönnetään, vähän.

Tai ainakin tänään meinasi UFFin Hakaniemen liikkeessä itku päästä kun löysin adidaksen collegepaidan, 4e, jösses sentään.

Olen muutenkin nauttinut alennusmyynneistä, en pidä kaupoilla käymisestä pahemmin, kaikki se tungos ja vaateliikkeet jossa pauhaa musiikki täysillä ja tönivät ihmiset ja ne kilometrin mitaiset jonot, mut en mäkään jäätä ole, kuvassa näkyvä toppi kustansi vähän päälle neljä euroo, uutena, painijanselkäleikkauksella, nam, kyllä kiitos.

Ihan siitä syystä alunperin lähdin kaupungille että etsin paperia, mulla on armoton treeni päällä johtuen tulevasta yhteishausta. Ne alat joille haen, vaativat haun yhteydessä kasan ennakkotehtäviä, joten olen treenannut ja muokannut vierashuonetta sen verran että voin helmikuun puolessa välissä sulkeutua tänne, n. kuukauden mittaiseksi ajaksi, että saan kaikki tehtävät tehtyä. Miestä olen jo hiukan varoitellut että ruokahuolto voisi pelata automaattisesti ja välillä voi käydä tarkistamassa, olenko elossa vai kenties hukkunut maaliin.

Rehellisesti sanoen en tiedä vielä, ei ole harmainta hajuakaan, mitä teen jos en pääse mihinkään kouluun sisälle. Saan varmaan hermoromahduksen ja odottelen taas vuoden onneani. Toivottavasti pääsen, ja nimenomaan korkeaan, ettei tässä menisi kuutta-seitsemää, jopa kymmentä vuotta ennenkuin valmistun. Ikuinen opiskelija(ko?), heh heh.

Muuten elämä tuntuu ihan hyvältä, pieniä kompastuskiviä siellä täällä, mutta pääasiassa positiivisilla fiiliksillä, pääsen reilun kahden viikon päästä pitkästä aikaa Tukholmaan ja olen siitä jo ihan intona, näen samalla isää (mutten veljee ko on liian kaukana, nyyh :((( ) ja ajattelin tsekata alet myös rapakon takaa. :) Niin ja parasta täs on se et lähden miehen kans kahdestaan, aaaaaaaaaaargh, ihanaa. :D

Karppaaminenki alkoi taas joulun ja uudenvuoden (ja ihan hillittömän flunssan joka kaatoi sänkyyn koko köörin) jälkeen uudella virralla, pieni tauko teki hyvää koska nyt tuntuu taas kivalta jatkaa. Mä voin kyl niin paljon paremmin VHH:lla kuin normiruualla, kohta turvotuskin on muisto vaan.

Tällaset kuulumiset, ootteks te löytäny alesta jotain superia?

Elämäni Aakkoset - O niinkuin Omatunto

2012-01-07T11:55:00.002+02:00

(viime talvena, joskus maaliskuussa)

Mulla on hyvin vahva omatunto.
Musiikillisesta omastatunnosta oon kertonutkin, en pysty lataamaan musaa (enkä kyllä leffojakaan) laittomasti enkä edes laillisin keinoin, jos siitä ei mee rahaa artistille. Ja ostan levyjä.

Muuten mun omatunto ulottuu esim. roskien laittamisen roskikseen, en oikein pysty heittämään mitään luontoon, ja niinäkin kertoina jolloin olen tupakoinut, olen pyrkinyt etsimään tuhkiksen/roskiksen, johon tumpit heittää. Mä saatan kuljettaa roskani laukunpohjalla kaupungilta kotiin, jos vastaan ei tuu roskista, joka ei pursua yli kun on niin täynnä.

Mä en pysty satuttamaan ihmisiä.
Mulle on viimeaikoinakin sanottu et ehkä kannattais opetella, vähän, et ihmiset ei pääse tallomaan mua.
Mut en mä voi, mua sattuu itteenikin jos joudun.
Mä inhoan riitelyä ja kaikkea mikä siihen liittyy, ja mulla on äärettömän pitkä pinna.
Mä aina mieluummin katkasen välit vähitellen, niin et ihminen oikeastaan pikkuhiljaa unohtaa mut, jos siihen on tarvetta.
Mä vältän riitaa ja sitä et toiseen sattuu.

Mä tiedostan vahvasti, mikä on oikein, ja mikä väärin.
Oon mäkin tyhmyyksiä tehnyt, ihan urakalla, ja niihin aikoihin mä tosissani ajattelin et teen hyvää edes jotakin (yleensä ystäviäni) kohtaan. Eihän se tekoa oikeuttanut. Oon huomannut et sitä omatuntoa kannattaa kuunnella, oikeasti, niin pääsee paljon vähemmällä säätämisellä, ja lisäksi mikään ei kalva nukkumaanmennessä.

Siks mä olen myös raivouskollinen, paitsi parisuhteessa, myös itselleni.
Siksi mä inhoan väkivaltaa, olen lyönyt ihmistä ehkä viis kertaa eläessäni enkä halua tehdä sitä enää koskaan.

Siksi mä annan anteeksi melko helposti.
En kaikkea, en kaikille, on monta ihmistä jolle oon joutunut sanoonki etten voi enää luottaa ollenkaan, etten halua enää sitä ihmissuhdetta.
Mut jos ihminen on aidosti pahoillaan, ja mä näen et se ihminen on ajatellut ja haluaa parantaa sen, mikä meni vikaan, mä annan anteeksi.

Vahvasta omatunnosta on tietty myös omat ikävät seurauksensa, ja mä olenki alkanut opettelamaan kuuntelemaan myös ihan hiukan itsekkyyttäni. Sen verran et on hyvä.

Sen verran et ei aina vaan ajattele muita, vaan myös itseään.
Sen verran etten enää koskaan hukkaa itseäni, kesti sen verran kauan löytää itseni kaikkien HML -vuosien ja teeskentelyn jälkeen.

Omatunto on sellanen asia, joka kehittyy.
Mä voin sanoo, olin nuorempana aivan kamala ihminen ja tein sikana virheitä.
Mut joka kerrasta mä otin opikseni, tyhmä en koskaan ole ollut, mä opin kyllä, kun mulle tulee siihen tilaisuus. Eihän se sitä hetken tyhmyyttä enää pyyhi pois, mutta auttaa eteenpäin.

Nyt voikin ihan hyvin kattoo peiliin ja sanoa et hienostihan mä olen pärjännyt, ja musta tuli ihan kelvollinen ihminen. Ihan hyvä ihminen.

Vuosi 2011

2011-12-30T15:14:00.002+02:00

Taas on vuosi kulunut ja on mun vuosikatsauksen aika.

Vuosi on ollut melkoisen vaiherikas, ja tunne-elämä on myös heittänyt kärrynpyöriä.

Vuosi alkoi erinomaisesti tammikuussa, kun sain viimeisen työharjoitteluni päätökseen ja valmistuin. Viralliset paperit tosin tuli vasta maaliskuussa, mutta hälläkös väliä, ohi, mikä ohi.
Siihen loppui puolentoista vuoden sitkeä kittuuttaminen, kiroilu ja jokapäiväisen "vielä vähän" -mantrani hokeminen.

Helmikuussa juhlittiin suuremmalla mittakaavalla ja nukuin koko yönä yhden ainoan tunnin, aamulla, äidin kainalossa, viikkarin hytissä. Mekko oli ihana, juhlat oli ihanat, ystävät oli ihania ja ihanat lahjat kruunasi kaiken, kamera ja kenwoodin yleiskone, olisinko enempää voinut toivoa?

Helmikuun lopussa otin myös vihdoin itseäni niska-persotteella kiinni ja kirjoitin pikkuveljelleni, monen viikon pähkäilyn ja pohtimisen jälkeen. Istuin monta tuntia koneella kirjoittamassa, oli aika hienoa, vaikka myös surullista, kaipasin muistoja todella, todella paljon, niitä, joita emme saaneet.

Maaliskuussa aloin vihdoinkin kyseenalaistamaan asioita, kysymään suuria kysymyksiä;
KUKA MINÄ OLEN?
Heitin teeskentelyn nurkkaan ja rupesin tekemään asioita joista pidän, olemaan oma itseni.
Mukaan tuli uusi harrastus, aloin piirtämään, ja piirrän yhä, aina kun ehdin.
Aloin arvostamaan pieniä asioita itsessäni, enkä enää kysynyt muilta lupaa olemassaolooni, päinvastoin vaadin hyväksymään itseni juuri tällaisena.

Huhtikuussa hyvä olo alkoi näkyä, paino laski pudottamatta, ja viihdyin ulkona, kevät oli jo pitkällä. Koko vuoden parhaimpiin hetkiin lukeutuu keikka, jossa kävin Virgin oilissa, en muista että olisin ikinä minkään tapahtuman jälkeen tirautellut kyyneleitä, mutta tuon keikan jälkeen kuivailin silmiäni pienen hetken, oli aivan mahtavaa ja olenki koko vuoden kärvistellyt odottaessani, milloin pojat tulisivat taas.

Toukokuu...voinko mä ikinä, millään sanoilla, millään teoilla, millään tunetilla kuvata toukokuuta. Ihan kun äitienpäivä ja syntymäpäivä ei tekisi siitä joka vuosi erityisen, pikkuveljen tapaaminen ensimmäistä kertaa yhdistettynä linnanmäen visiittiin ylitti kaiken, mitä olisi voinut pyytää. Mun ja veljeni suhde ei ole ihan täysin ongelmaton (heh heh, niitä ongelmia vois olla hiukan vähemmänkin, kiitos vain) mutta se kaveri on muuttanut mun elämää isolta osalta, ja nimenomaan parempaan. Siksi se onkin mulle äärettömän rakas.

Tää oli siitä kumma vuosi, että kesä tuntui melkein valuvan sormien välistä, mitään erikoista ei tapahtunut, vaikkakin retkeiltiin paljon ja mä kiertelin muutenkin paljon kävellen, mutta oikeestaan kesä meni syksyä odottaessa (johtuen siitä että yhden nimeltä mainitsemattoman teinipojan piti tulla syyslomalla vierailemaan) ja bloggailessa. Mut se oli ihan kiva kesä, kerranki pysähdyin nauttimaan.

Elokuussa sattui muutama hauska juttu, oli taiteiden yö, kaveri kuvasi mulle katutaidetta maailmalta, ja siskon kanssa pidettiin peli-ilta. Ei niin kiva -juttu oli se, että työt alkoi, siis ei työnteko sinänsä mutta se kun jo koulusa tiesi että olen aivan väärällä allalla, hermot ei kestä leipomoduunia. No, itseasiassa olin siinä pakkaamishommassa aika hyvä ja se oli ihan kivaakin, ja sai hyvää palautetta, mutta kuten tiedätte niin myöhemminhän se homma kääntyi päälaelleen huonoin tuloksin, hyh.

Jos toukokuussa oli vuoden paras päivä niin syyskuun 15. oli sitten heti se toiseksi paras, eka oma tatuointi veljieni nimikirjaimilla ja paras-sisko -fiilis kun pääsin toteuttamaan veljeni unelman lentämisestä. Tai no, vielähän tuo lahjakortti tuolla laatikossa odottaa että se käytettäisi mutta onneksi on vielä syksyyn asti aikaakin!

Lokakuussa oli paljon ajatuksia ja suuri suru. Eipä siitä sen enempää.

Loppuvuosi, marras- ja joulukuu.
No, jaksan edelleen hihkua sitä että isänpäivä on nykyisin erilainen, täydellisempi.
Olen ollut paljon lasten kanssa, mun omien murujen.
Joulukuussa mun miehen avo-korkea loppui ja mä olen asiaan NIIN tyytyväinen, sillä siitä hullunmyllystä oli normaali elämä kaukana, kun toinen teki 10-12 tuntista päivää, joka ikinen päivä.
Jouluna syötiin, avattiin lahjoja, sain mm. oman läppärin, ihan sikehienot kengät ja lahjakortin boutique lou-lou:iin, kaikki ihania lahjoja ja varsinkin lahjakortin kanssa mulla on suuria vaikeuksia päättää, mitä ostaisin :D

Tulevasta vuodesta en osaa vielä paljon sanoa, mulla alkaa valmistautuminen graaffisen alan hakuun, tammikuussa lähdetään tukholmaan ja moikkaan isää siinä samalla, ja kaipa mulla on vielä ennen kesää se velipojan lennättäminenkin ajankohtaista, ehkä.
Vain taivas rajana, eiks vaan? :)

Elämäni aakkoset - N niinkuin Naiseus - NOT

2011-12-22T13:23:00.004+02:00

Hahaa, olen vihdoin saanut oman koneen!

N oli tosi, tosi vaikea kirjain!

Mut sitten mä keksin.

Nuorena mä olin ihan hirvee TYTTÖ, en rehellisesti sanottuna lähtenyt roskista viemään jos en mielestäni näyttänyt ihmiseltä.
Pynttäytymiseen meni aamuisin ihan sikenä aikaa, ja se oli jokaaamuista, oli menoa tai ei. Kotonakin piti näyttää siedettävältä.

Mut se ei oikeastaan koskaan ole ollut mun juttu.
Mä oon vaan hirveen helppo lähteen täyttään yhteiskunnan odotuksia, kavereiden odotuksia, muiden naisten odotuksia.

Vielä leipurikoulussa joku totesi että olen luokan prinsessa, kun yllätysluokkakuvaus tuli, olin kutakuinkin ainoa, joka oli meikattuna ja pyntättynä.

Ajattelin hirveen pitkään etten ole normaali, jos en touhota ulkonäöstäni. Et mä en kelpaa.

Ainoa tilanne, jossa olen oikeasti ollut tyytyväinen pyntättynä ja tuntenut oloni mukavaksi, on tässä:

Juhlatilanteissa en koe asiaa rasittavaksi, arkielämässä kylläkin.

Mun mukavuusaste on tässä:

Enkä nyt väitä, että olisin 100% luonnonlapsi, mun meikkipussi on kohtuullisen kokoinen (tosin käytän sitä n. 3pv/kk), värjään tukkaani ja katon hiukan mitä pistän päälleni, ja jostain syystä pidän mekoista (farkkujen kanssa, hehehe).

Mutta pingottaminen ärsyttää.

Mua harmittaa nytkin ihan sikana, sillä tuo kuvassa näkyvä pipo kelluu jossain suomenlahdessa, ja se oli paras juttu ikinä, ei KOSKAAN huonoa tukkapäivää, vain hiusten kampaus sivulle ja pipo päähän. Farkut, t-paita tai neule, ja uloslähtiessään mun softshell takki ja puman laukku, skeitit jalkaan. PARHAUTTA.

Koskaan ei oo epämukava olo.

Mä en tykkää sen enempää korkokengistä kuin käsilaukuistakaan, ne on hankalia, ja aina tulee joko jalat tai kädet kipeiksi. Laukkua saa varsinkin rautatieasemalla pitää kaksin nyrkein kiinni, ja vielä tarkistaa että kaikki vetoketjut on suljettuna ja kaikki arvotavara laukussa mahdollisimman hankalasti pengottuna.

Vaan ei olkalaukussa.

Senku antaa olla mukana, laukku on niin syvä että omanki käden saa upottaa kyynärpäätä myöten ennenkuin sieltä jotakin saa, tarrakiinnitys pitää helkkarinmoista mekkalaa kun laukun avaa, laukku roikkuu mukana, kädet vapaina. Kiitos. Tilaa on niin paljon että kaupasta saa helposti roudata maitopurkit ja perunasäkit laukussa.

Kengät on hyvät sitten kun ne voi helposti potkaista jalkaan ja pois jalasta, kaikki nauhaviritykset ja korkeet varret saa mussa aikaan ahdistusta.

Ja mitä koruihin tulee, niin vaikka äidin mulle hankkima kalevala -ranneke ja isän antama kultasydän on mulle rakkaita, niin kuljen mieluummin värikkäissä, melkein lapsenomaisissa koruissa. Mun suosikit on legopalikan näköiset korvikseni, muovia ja kirkkaan pinkit, nam.

Ottaako joku mut vakavasti? Varmasti ei, mutta mä olen itse ihan hiton tyytyväinen.

Onko mussa naisellista puolta?

On, vähän. Äitiys on parhainta mitä naiseudessa voi olla.
En myöskään ole hyvä sähköduuneissa enkä minkään teknisten vempaimien kanssa.
Keittiössä olen haka, ja äiti sanoo että mulla on silmää kauneudelle.

Mun parhaat ystävät on aina olleet poikia.
Tai sellasia tyttöjä, jotka ei pingota.

Mulla on kutakuinkin yks kaveri, joka on kalssisen naisellinen, ja mekin heitetään yhdessä siitä hulvatonta läppää.

Mä en ole koskaan tuntenut kuuluvani siihen jengiin joiden suurin murhe päivässä on se, mitä pistää päällensä. Tai että edellisestä kampaamoreissusta on enemmän kuin neljä viikkoa.

En mä koe että ne ihmiset on tyhmiä, mutta mä koen että se on hurja määrä energiaa hukkaan.
Ajattelevia ihmisiä, hyviä ihmisiä, joissa on kykyjä.
Sen ajan ko pingottaa, vois käyttää moneen muuhunkin asiaan.

Tietty jotkut nauttii siitä, joillekkin se on SE juttu, jotkut haluaa olla prinsessoja.
Ja okei se käy, jokainen tyylillään ja jos se ei aiheuta mitään negatiivista, niin mikäs siinä sitten,

mut mulle naiseus on NOT.

Jos ei aikaisemmin päivity, niin hyvää joulua kaikille!

Joulu

2011-12-12T11:56:00.002+02:00

Joulu on mulle vuoden kohokohta.

Ei, en kuulu niihin, jotka luukuttaa joululauluja lokakuusta, ihan siitä syystä että lempiruokaankin kyllästyy jos sitä syö joka päivä.

Joulu on kiva, joulu on lämmin.

Mutta joulu voi olla myös äärimmäisen hankala,
eteenkin jos on monta perhettä.

Mulla on neljä.

Mun äiti ja siskot,
Mun isä ja veljet,
mun oma perhe,
sekä mun mieheni perhe.

Se on melkoista kalenteripeliä.

Ensimmäiset neljä joulua me vietettiin miehen perheen luona.
Sitten oli äidin vuoro.
Seuraava meni taas miehen perheen luona.
Mun siskojen kanssa oon viettäny joulua viimeksi silloin, kun asuin äidin luona.
Isän ja poikien kanssa en ole viettänyt sitä koskaan.
Viimeiset kaksi joulua me ollaan oltu kotona keskenämme, omassa rauhassa.
Tänä jouluna mun äiti ja siskot tulee meille.
Ensi joulun olen isän kanssa.

Me käydään miehen kanssa joka joulun alla sama keskustelu. Missä ollaan, mitä tehdään.

Uudetvuodet mies on aina perheen kanssa, mulla ei uudenvuoden juhlinta kiinnosta vähääkään, joten mulle on ihan sama, mitä silloin tehdään, ja ollaanko yhdessä.

Joulu musta ois kuitenki kamala viettää ilman mun rakasta.

Ens jouluna mun täytyy kuitenkin varmaan tehdä kompromissi, ja jakaa perhe kahteen osaan.

Tänä vuonna on ollut paljon uteluita, tullaanko me nyt sitten sinne Hämeeseen.
Mä en halua mennä, ja onneksi me lyötiin tää joulu lukkoon jo viime vuonna, että se vietetään mun äidin kanssa.

Mä tykkään niistä ihmisistä paria poikkeusta lukuunottamatta, mutta mulla ei ole siellä koskaan tervetullut olo.
Musta on tympeää viettää joulu istuen sohvannurkassa small talkia vetäen, tietäen ettei yhtään tahdo olla siinä, ja ettei itse ole tervetullut.
Odottaen että kello on tarpeeksi paljon, jotta saataisiin se yksi joulu nyt hoidettua, mielessä jo seuraava vuosi.

Me ei vaan tulla toimeen.

Enkä mä ole jaksanut pitkään aikaa elää sillälailla, että yritän miellyttää muita.

Olen ollut paljon onnellisempi näin, kaukana, ilman jatkuvaa stressiä.
Meidän liitto on ollut onnellisempi, rehellisesti, riitoja tulee ehkä kolme kertaa vuoteen, kun ennen ne oli jokaviikkoisia.
Mä jaksan olla se äiti ja vaimo joka en ennen jaksanut olla.

Mut mä ymmärrän mun miestä.

Mä ymmärrän sen kaipuun niihin omiin lapsuusjouluihin,
oman perheen seuraan,
tuttuihin perinteisiin,
rakkaiden ympärille.

Mä ymmärrän myös ettei hänen perheensä pidä musta, enkä halua tehdä asioita hankalaksi, paitsi itselleni, myös heille, tuppautumalla seuraan johon mua ei kaivata.
Silloin ei ole kenelläkään kivaa, ei myöskään niillä.

Missä vaiheessa joulusta tuli perhevastuun juhla?

Tiedän perheitä, jossa nää keskustelut venyy riidoiksi asti, joka vuosi sama juttu.

Ja kun perheitä on enemmän kuin yksi, on myös hurjan hankala alkaa jakamaan 50-50.

Se menisi enemmänki 25-25-25-25.

Mutta onko joka neljäs joulu tarpeeksi kaikille?

Miten erottaa vastuu perheitä kohtaan omasta sydämestä ja omastatunnosta?

Mikä on oikein?

Mä en tiedä, mutta kai se tulee ajan kanssa.
Tänä jouluna mä kuitenkin vietän sen mun oman, täydellisen perhejoulun, kaikkien niiden kompromissien täydennykseksi.

Joulupyhät on käteviä, jospa mä saisin tän jaettua.

Koska en mä halua, et jouluna joku kaipaa perhettään, kuten mä olen neljänä jouluna peräkkäin tehnyt.

Se on kamalaa.

Eikä joulu saa olla kamala.

Sen pitää olla ihana.

Punainen, lämmin, tuoksuva ja rauhallinen.

Olet minulle tärkeä

2011-12-09T15:03:00.002+02:00

Välittäminen on termi, jota moni viljelee.

Mutta kuinka moni välittää oikeasti, ja kuinka moni vain sanoo välittävänsä, jotta toinen pysyisi tyytyväisenä?

Mitä välittäminen merkitsee?

Mä pyrin siihen, etten kerro välittäväni toisesta esimerkiksi lohduttaakseni.

Kun mä sanon että mä välitän, mä oikeasti välitän.

Mutta mä tunnen myös ihmistyypin, jotka sanoo välittävänsä miellyttääkseen.
Saadakseen vältettyä hankaluuksia.
Saadakseen lisäaikaa tuottaa lisää pettymyksiä.

Mä en pidä sellaisesta käytöksestä.

Kun sä avaat sun sydämen jollekkin, sä avaat samalla itsesi, ajatuksesi.
Minuutesi.

Silloin sä luotat toiseen, siihen, et se toinen tahtoo sulle hyvää.

Välittäminen on hienoa, mutta siihen liittyy myös vastuuta.

Et sä voi sanoo, et välität, ja sitten olla saavuttamattomissa, sulkea silmät ja korvat.

Et sä voi kohdella sen jälkeen toista, kuin sulle olisi aivan sama, mitä se ihminen ajattelee, mitä se tuntee, mitä se odottaa, mitä sille tapahtuu.

Mulle kaksnaamasuus on aina ollut rikkeistä pahin.

Totuus on aina parempi kuin valhe.

Välinpitämättömyys rehellisesti on paljon parempi kuin valehdeltu välittäminen.

Mut näitä ihmisiä on, näitä, jotka lepertelee ummet ja lammet ja yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista, mutta seläntakana nauraa porukassa, sulkee luurin heti kun toinen soittaa tai ei pidä lupauksiaan, koska ne oli alunperinkin tyhjiä, jotka on lausuttu miellyttääkseen.

Sellaset ihmiset ei ajattele toisen tunteita, ihmiset on niille leluja. Ei ajattele sitä toista, joka odottaa, joka on siinä, joka kärsivällisesti luottaa ja anteeksi antaa.

Joka miettii illan pimetessä, mitä toiselle kuuluu, onko kaikki hyvin, onko jotain sattunut. Joka kerta toisensa jälkeen herää miettimään, välittämään.

Pahinta valehdellussa välittämisessä on se, että se ihminen, joka on avannut sydämensä, muuttuu ajan saatossa samanlaiseksi. Kiveksi. Rakentaa suunnattomat muurit ympärilleen ja istuu siellä sykkyrässä, vannoo ettei koskaan enää päästä ketään lähelleen.

Se ihminen tulee loppuelämänsä kostamaan sen pettymyksen muille ihmisille. Hyville ihmisille, jotka oikeasti välittäisi. Ei päästä ketään sisään, koska haluaa pitää kiinni siitä viimeisestä rippeestä, mikä itsestä on jäljellä. Itsekunnioituksesta.

Kaikista ei tarvitse tykätä, eikä kaikkien kanssa voi tulla toimeen, mutta ei kukaan sitä ole pyytänytkään. Mutta sen kerran kun sanot, että välität, pidä huoli että välität rehellisesti, vilpittömästi. Pidä huoli että se toinen tietää että välität.

Tässä maailmassa on liikaa tyhjiä ihmisiä. Niitä, joilta on viety kaikki muu, paitsi se pieni ripe minuudesta, josta ne pitää kynsin hampain kiinni. Niitä, jotka kärsivällisesti odotti ja luotti, kunnes tajusivat että se toinen olikin vain tyhjiä puheita, yhdeksän hyvää, kymmenen kaunista, muttei mitään pysyvää.

Niitä joille on ihan sama, kuka on ympärillä, niitä, jotka on oman pään sisällä ihan yksin.
Koska ne ei uskalla enää avata sydäntään edes hyville ihmisille.

Joulu on hyvä ajankohta ryhdistäytyä ja kertoa, että olet mulle tärkeä. Toivottavasti mahdollisimman moni tekee niin.

Karppi

2011-11-18T14:23:00.003+02:00

Mä olen huikeella mielenkiinnolla seurannut karppikeskustelua, ja samalla nauranut itseni kipeäksi.

Mä olen itse ollut VHH:lla huhti-toukokuun vaihteesta, viimeksi kävin vaa'alla n. kuukausi sitten, jolloin lukema oli melkein 20kg pienempi kun aloittaessani.

Mihin kaikkein useimmin törmää, on se että ei karppaajat kokevat karppaajan voita ja kuohukermaa mättäväksi pekonin ja makkaran palvojiksi. Rasvaa, rasvaa, rasvaa, rasvaa ja vielä vähän rasvaa.

Mut eihän se sitä ole.

Tai, no, ainaki oman ruokalautasen sisältö on vaihtunut liha/kana/kala + peruna/riisi/pasta + mahdollinen kastike -yhdistelmästä liha/kana/kala + vihannes -yhdistelmäksi. Syön paljon mm. parsakaalia, kesäkurpitsaa, tomaatteja, paprikaa, vihreitä papuja, sipuleita, salaatteja, kaalia. Kun vertaan mun ruokalautasta mun miehen lautaseen, mun lautasella on yleensä 90% enemmän kasviksia ja annos on värikäs.

Leipää syön karppimuodossa, joko itse tehtynä tai kaupan karppivalikoimaa noudattaen, n. 2-3 palaa vuorokaudessa, en tosin ihan joka päivä. Käytän runsaasti siemeniä, mm. pellavansiemenet on aivan loistava kuitujen lähde. Syön rahkaa, marjoja kohtuudella ja joskus vähän hedelmiä ja pähkinöitä.

Mun ns. runsasrasvaiset tuotteet rajottuu kermaan, voihin ja juustoon. Kermaa ostais vähärasvaisempanakin, jos se olisi aito rasva, mitä siinä on, eikä transrasvoja. Mut kermaa tulee käytettyä sellaiset kerran viikkoon. Juustoa syön n. 4palaa päivässä, plus ruassa mozzarellaa n. 2-3krt viikkoon, voita käytän lähinnä paistamiseen nokareen, leivällä käytän oivariinia ihan levitysominaisuuden takia.

En käytä kevyttuotteita maitoa lukuunottamatta, jota juon karppaajista poiketen 1-2 lasia päivässä ihan hampaitten kunnon takia, enkä sokeria, makeutusaineitakin vain todella, todella harvoin ja pyrin välttämään niitäkin aina kun mahdollista.

Kauhean epäterveellistä syödä aitoa ruokaa ja runsaasti vihanneksia? ;)

Ennenkaikkea mun olo on hyvä, se ei oo enää jatkuvalla syötöllä väsynyt, alakuloinen ja kiukkuinen. Tän olon kanssa ei edes haittais vaikka paino laskis hitaamminkin tai ei ollenkaan, kun olo on oikeesti hyvä ja rauhallinen.

Moni sanoo että karppaajat kiihkoo oman tapansa puolesta, mut mä olen törmännyt täysin päinvastaseen, virallisterveellisesti syövät haukkuvat karppaajat tyhmiksi, välinpitämättömiksi, vastuuttomiksi ja tietenkin kiihkoilijoiksi, jopa lahkolaisiksi. Mä en henk. koht ole tuputtanut VHH-tapaani kellekkään, en edes omalle miehelleni, mutta olen jakanut mielelläni vinkkejä asiasta kiinnostuneille, tukenut ja auttanut alkuun.

Karppaus ei sovi kaikille, se ei ole oikotie onneen eikä se vaikuta kaikkiin samalla tavalla.
Mutta näin on kaikkien ruokavalioiden kanssa.

Mä itse pudotin 10kg virallisterveellisellä, mut mun oli kokoajan nälkä, vaikka sain energiaa tarpeeksi, olin väsynyt ja alakuloinen, kaikkea kiellettyä teki mieli ihan kokoajan. Jotkut taas kokee virallisterveellisen helpoksi ja mukavaksi, mikäs siinä.

Mut siihen mä en suostu et mua mollataan, koska mä olen tehnyt kotiläksyni ja ottanut selvää asioista, en mä nurkassa istu järsimässä voipakettia ;) Kukin tyylillään, eiks je?

Hiljaisuus

2011-11-15T08:22:00.003+02:00

Oma tietokone rikki, käytössä vain miehen läppäri, hiljaisuus jatkuu..

Kuvassa mun mussukat isänpäivänä :)

Suru

2011-10-29T12:15:00.002+03:00

Blogi ei ole päivittynyt hetkeen.

En ole kirjoittanut, koska tiesin, että kirjoittaisin aiheesta, joka on mulle enemmän kuin raskas.

Niin raskas että taas surun saavuttua olen käpertynyt lujaksi kilveksi sen ympärille.

Mä en edes aloita mistään yksityiskohdista. Kirjoitan surusta yleensä.

Se on ollut pysyvä osa mun elämää siitä asti kun täytin kolmetoista.
Pieniä suruja, isoja suruja, suunnattoman suuria suruja.

Luulisi kai, että siihen on jo tottunut. Että siitä olisi tullut olankohautuksella sivutettava asia.

Mutta suru ei kysy, ei kuuntele.

Se tulee aaltona, voimakkaampana kuin mitä koskaan on luontoäiti tarjonnut.

Mä olen rakntanut itselleni suojan.

Mun pappa lähti kaksi vuotta sitten.

Mä osasin odottaa sitä, ja mä osasin varautua siihen.

Mä kehitin tavan, jolla mä kykenen toimimaan, ajattelematta.

Siksi mä en ole nyt itkenyt, kun suru taas pieksee aaltojansa, kuin vasta äsken, kun mun oli pakko kirjoittaa tekstiviesti.

Mä haluan kyllä toimia, mä haluan muistaa ne ihmiset.

Mutta mä en halua muistaa sitä tunnetta kun menettää jonkun.
Sen mä olen haudannut, syvälle.

Se ryöppyy välillä pintaan, kuten äsken.
Ja se on lamaannuttavaa.
Mä inhoan sitä.

Mä olen luhistunut kolmesti tosi, tosi syvälle.
Mä muistan vieläkin ensimmäisen ison surun.
Ja mä muistan miten mä vielä kaksi vuotta myöhemmin, vain viisitoistakesäsenä, tunsin ne aallot.

Mä en vieläkään kohauta olkiani surulle.

En mä ihan kiveä ole.

Se sattuu, se painaa.
Se ajaa siihen pisteeseen jossa tuntuu, ettei saa henkeä.

Ja nykyisin jokainen uusi suru tuo ikävän tuulahduksen edellisistä.
Muiston, toisenkin.

Mun on helpompi hengittää kun mä pidän sen jossain takana.
Ikävän.
Surun.

Käsittelen ne sitten yksinäni, kun kukaan ei ole näkemässä eikä kuulemassa.
Sitten kun musta tuntuu että mä pääsen ylös,
jos annan niiden aaltojen iskeä.

Kun musta tuntuu että mä pystyn kontrolloimaan sitä.

Sitten kun päällimmäiseksi ei tule tunne menettämisestä.

Vaan ilo elämästä.

Elämäni aakkoset - M niinkuin Max

2011-10-23T10:07:00.004+03:00

Minun pikkuinen, rakas poikani.

Tai ei tuo kai enää niin pieni ole, 7-vuotias reipas koululainen.

Maxin ja mun välinen suhde muotoutui hyvin erinlailla kuin mun ja Emmin suhde.

Mä en muista Maxin ensimmäisestä päivästä yhtään mitään synnytyksen jälkeen.

Se oli pitkä, 14 tuntia ja rapiat päälle, ja ponnistamiseen kului hyvin, hyvin hankalat 40minuuttia.

Lopputulos oli se että mun tulehdusarvot kipusi taivaisiin ja en seuraavana päivänäkään saanut kulkea omin jaloin.

Maxia muistan pitäneeni sylissä vain hetki synnytyksen jälkeen, sitten mun vintti pimeni..kerkesin vain mun miehelle sanomaan että sen pitää ottaa poika, tai se tippuu multa.

Mun ekat sanat Maxille oli "Hei pikkumies, äiti tässä."

Seuraava ihan konkreettinen, selkee muistikuva itse pojasta on kotoa, siitä hetkestä kun herra nukkui ensimmäisiä päiväuniaan kotona, omassa pinnasängyssään.

Max näytti kauhean pieneltä, jopa vauvaksi, vaikka mittaahan pojalla oli aika normaalit 50cm.

Sairaala-ajasta mä muistan kyllä muita juttuja. Sen että mulla oli välillä ihan järjettömän tylsää ja yksinäistä. Mulla ei ollut huonekaveria, ja mieskin tuli käymään lähinnä vierailuaikana, kun hänen perheensäkin tuli.

Pikkuhiljaa mulle on kuitenkin muodostunut hyvin vahva suhde Maxiin.
Meidän yhteistaipaleen ensimmäiset vuodet oli yhtä kaaosta, mutta mä matkustelin Maxin kanssa paljon kahdestaan. Välillä se rassas mutta oli aivan tajuttoman helpottavaa päästä rauhassa tutustumaan poikaan, Hämeenlinnassa kun tuntui että kaikilla oli oma "oikea" mielipiteensä aina syöttämisestä vaatteiden väriin.

En mä silti Maxia ominut, mä halusin pojan ympärille tiiviin verkon, sellasen, joka olis sen turvasatama elämän eri vaiheissa. Mä annoin Maxin mielelläni hoitoon, vaikka olisin itse vain ollut kotona tekemättä sen kummempia. Me vierailtiin usein varsinkin mieheni perheen luona ja kannustin myös kavereitani tutustumaan poikaani.

Mun äitihän oli, ja on edelleen, ihan lumottu. :D
Me ollaan vietetty äitin kanssa paljon aikaa. Äiti on ollu mun tukisatama kun muu maailma on potkinut päähän. Sen sijaan et äiti olis liittynyt siihen valituskuoroon joka muualla oli, äiti on kannustanut, opettanut ja tsempannut.

Meillä ei varmaan olis asiat näin hyvin jos äiti ei olis ollu mun tukena, kun mä opettelin tätä hommaa. Äitinä olemista.

Ajan myötä Maxista on tullut tosi reipas. Meillä oli hieman ongelmia puheen kanssa aina niihin päiviin, kun muutettiin Helsinkiin, ja olin siitä aika huolissanikin. Pikkuhiljaa herra on kuitenkin alkanut kehittyä, ja neuvolan mukaan vika oli ennenkaikkea hitaasti kehittyvissä puhe-elimissä.

Muuten tuo poju on ollut niin terve että olen sitä hämmästellyt. Yksi korvatulehdus, flunssassa noin kerran vuodessa, vesirokko ja tulirokko. Siinäpä ne.

Minun katastrofiainekset-luonteen se on kyllä perinyt.
Tehdään ensin, ajatellaan sitten.

Todisteena tästä on huuli ollut auki useammin kuin kerran, toisessa kulmassa on ikuinen arpi ja kämmenet ja polvet on ollut auki useammin kuin jaksan muistaa.

Ihan just niinkuin äidilläänkin.

Mä olen monesti miettinyt kuinka onnekkaita ollaan ollut ettei sitä luunmurtumaa ole vielä tullut pojalle, ja mä en olekkaan poikaa esim. skeittaamaan päästänyt ilman asianmukaisia suojia. Myös kypärää.

Mitä muuhun luonteeseen tulee, niin kyllä, tässä on poika joka leimahtaa liekkeihin yhtä nopeasti kuin minäkin. Temperamenttia löytyy, mutta onneksi ei pitkävihaisuutta.

Isäänsä poika on tullut siinä ettei mikään ole liian vauhdikasta tai hurjaa, tietokoneet ja työkalut kiinnostaa hiukan liiankin kanssa ja ennenkaikkea se että Max on pohjattoman utelias. Ei siihen tapaan kuin mä, mua kiinnostaa ihmiset ja niiden historia, taustat, tulevaisuus ja ajatukset. Maxia kiinnostaa... no, uutiset (ja joo, tätä rajoitetaan vielä), avaruus, luonnonilmiöt, miten kaikki toimii. Ihan just niinkuin isäänsä.

Ja se on myös huisin nopea poika oppimaan.

Pikkusisko sille on ehdottomasti paras ystävä ja pahin vihollinen. :D
Aika normaali sisarussuhde, mutta mulla jollain tapaa hellyyttää se, millä tavalla Max huolehtii siskostaan. Ja pienimmistään yleensäkin.
Maailmanparantajan vikaa siinä on, väkisinkin. Max ei oikein tykkää jos kenelläkään on huono olla.

Mistä on mun Max tehty?

Halauksista, hellyydestä, uteliaisuudesta, rasavilliydestä, lujasta temperamentistä, oikeudenmukaisuudesta, kokeilunhalusta, kädentaidoista, naurusta, älykkyydestä, empatiasta. oppimisen halusta, eläinrakkaudesta, suojeluvaistosta, herkkyydestä, innostuneisuudesta...rohkeudesta.

Ennenkaikkea rohkeudesta.

Niistä on mun pieni poikani tehty.

Puolikas vai kokonainen -asiaa sisaruksista

2011-10-21T09:56:00.005+03:00

Käytiin siskon kanssa hyvin mielenkiintoinen keskustelu puoli- ja kokosisrauksista.

Teen nyt todellisen aivosekoituksen teille kaikille ja kerron meidän tilanteen virallisesta näkökulmasta:

Mulla on kaksi siskopuolta ja kaksi velipuolta, mun toisella siskopuolella on velipuoli ja toisella siskopuoli. Mun velipuolilla on velipuolia, joiden määrästä en ole aivan täysin satavarma, muistelisin, että kaksi, enkä myöskään ole aivan varma onko velipuolieni äiti naimisissa heidän velipuoliensa isän kanssa. Lisäksi mun äidin miesystävällä on kaksi poikaa.

Mua naurattaa :D

Virallinen kanta asioihin on kutakuinkin se, että sisaruspuolia on ne henkilöt joilla a) on yksi yhteinen vanhempi tai b) avioliiton kautta uusperheeseen tulleet lapset.
Wikipedia ei tosin ole virallisin mahdollinen lähde mutta ette usko kuinka hankalaa tästäkin on löytää tietoa :D

Sitten taas esim Vauva & Kaksplus -palstojen keskustelupalstalla kantoja on yhtä monta kuin keskustelijoitakin.

Mun isä käytti aikanaan termiä velipuoli, kun kertoi mulle pojistaan.
Mä tyrmäsin sen heti, hieman suutuinkin.

Mun siskot on AINA ollu mulle nimenomaan siskoja.
Mä en ole koskaan sen kummemmin erotellu niitä sen perusteella, onko meillä 100% veritausta. Meillä on yhteinen äiti, ja ollaan koko ikämme eletty yhdessä.

Ja musta olis ollut todella naurettavaa alkaa pitää mun veljiä puolikkaina vain siksi ettei meillä ollut mahdollisuutta kasvaa yhdessä.

Jos nyt joku haluaa alkaa geenien kautta syynäämään tätä asiaa, niin voin kertoo, jos pistettäis mun siskot toiselle puolelle, mun veljet toiselle, ja mut siihen keskelle, niin kuka tahansa katsois, että mä kuulun sinne veljieni puolelle, meidän yhdennäköisyys on niin selvä.
Eikä kellekkään tulis mieleenkään että virallisesti ne on mun velipuolia.

Sitten taas jos pistettäis niiden valitsijoiden silmille side, ja päätelmät täytyis tehdä yhteyden perusteella, juttelun perustella yms, niin jokaikinen pistäis mut siskojen puolelle.
Eikä siinäkään kenelläkään olis epäilystä siitä, et ne on mun siskopuolia, siis virallisesti.

Kaiken tämän keskellä musta olis myös todella hämmentävää puhua mun siskon uusperhe-siskopuolesta samalla termillä kuin omista siskoista, siksikään en käytä omien siskojeni kohdalla termiä puolikas.

Samoin yhtä tyhmältä tuntuis erotella mun veljet niiden uusperhe-velipuolista.

Koko homma menis sekavaksi ja aivan tolkuttoman naurettavaksi.

Mulla on siis kaks siskoa äidin kautta, kaksi veljeä isän kautta, toisella siskollani on pikkuveli isänsä kautta, toisella siskopuoli ja molemmilla veljilläni on velipuolia.

Selvää eikös? :D

Mun mielestä on jo tasavertaisuuden nimissä parempi, että vaikka vain toinen vanhempi olisi yhteinen, niin puhutaan siskoista ja veljistä.

Muutenkin monessa perheessä tuntuu olevan ongelmana tuo tasavertaisuus, jos lapsista joillakin on toinen vanhempi eri. Mun entinen isäpuoli kohteli mua eriarvoisesti ja se olis varmasti tuntunut tosi pahalta jos meillä kotona olis eroteltu vielä lapset puolikkaiksi.

Mun miehen perheessä on myös virallisesti kaksi puolisisarusta, mutta myös heillä ei tehdä siihen asiaan eroa, mikä on todella hyvä eteenkin nyt kun heillä ei ole äitiä enää yhdistämässä. Voisi olla muuten melkoisen orpo olo heillä, varsinkin kun kyse on todella nuorista ihmisistä.

Muistetaanpas nyt tässä, että tuhkimon ilkeät sisarpuolet eivät olleet tuhkimon isän lapsia, vaan seuraavan avioliiton myötä tulleita siskopuolia. Mietinpä vain, olisiko ko. sadun tekijöillä ollut sydäntä laittaa varsinaiset siskot siihen rooliin...
;)

Onko sinulla sisaruksia, puolikkaita tai kokonaisia?

Elämäni aakkoset - L niinkuin Lapsuus

2011-10-17T12:44:00.002+03:00

Mun lapsuus oli hieno.
Onnellinen.

Me asuttiin ihan sikeihanassa talossa lapissa siskojen, äidin ja pikkusiskon isän kanssa.

Silloin kaikki oli vielä tosi hyvin.

Meillä oli ihan hillitön piha, tajuttoman iso, ja naapurissa asui perhe, joilla oli lehmiä.
Kesällä käytiin mustikassa ja talvella rakennettiin mm. ihan sairaan iso lumiukko.

Meidän äitillä oli kirkuvan pinkki makuuhuone ja se oli meidän tyttöjen mielestä tottakai huisin siistiä... nykyisin se väri näyttää lähinnä karsealta :D

Me tehtiin kaikkea, askarreltiin, piirettiin (seinillekkin, krmh), leikittiin, käytiin kattoon vasikoita, juostiin, pyöräiltiin, hiihdettiin, laskettiin mäkeä, kuljettiin taksilla ja bussilla kouluun (parhaimmat koulumatkat eeeevööööör) jahdattiin pupuja ja oravia.

Me käytiin siskon kanssa paljon ruotsissa, koska mummo ja pappa asui siellä. Sieltä mulle on varmaan pitkälti jäänyt rakkaus erilaisiin makuihin, kuin mitä suomessa on. Voin kertoo, suomalaisista karkeista ei voi ees puhua samana päivänä! Mun lapsuuteen kuului gb:n jäätelökioskeilla näkyvä pelle, vieläki tulee nostalginen fiilis kun sen jostain bongaa.

Kesällä mentiin aina mökille.
Mä opin kalastamaan.
Meidän tuttu kasvatti omia kurkkuja, ne oli ihan sairaan isoja ja tosi makeita.
Mä vedin kaks kertaa pyörällä niin komeet turvat että toisella kerralla sai paikkailla kättä ja toisella hammasta.
Käytiin auttikönkäällä kävelemässä, vesiputous on vieläkin huippujuttu.
Notskit, riippusillat ja hillomunkit.
Kuksat ja kaakaot.

Mun lapsuus oli hieno.
Kaikki kiitos äidille siitä, et se oli niin upea.

Että vaikka myöhemmin moni asia meni paskaksi,
mulla oli lapsuus josta mulla on aina hyvä mieli.
Että mä olin onnellinen lapsi.

Siitä oli hyvä jatkaa.

Vauvakoriste, osa ainakin kymmenes :D

2011-10-13T18:26:00.002+03:00

Pikkusiskon siskopuolen vauvan kastekakkuun koriste.

Työt loppui ja pikkuhiljaa alkaa kaikki stressi purkautumaan ja univelkaakin on nukuttu kiinni, joten sotkublogikin varmasti päivittyy jossain vaiheessa :)

Äitille terkkuja!!

2011-10-09T14:28:00.003+03:00

Love u.

Järkihän kyllä kertoo

2011-10-09T09:03:00.003+03:00

Mä seurasin kuluneella viikolla keskustelua "Suomen ensimmäinen varatuille suunnattu deittipalvelu", ja täytyy myöntää, hieman huvitti.

Asiasta on ihan valaiseva artikkeli HS:lla

Mä en oo koskaan tajunnut näitä asioita. Pettämistä. Valehtelua. Salailua.

Enkä mä todellakaan tajua, että joku tahkoo sillä rahaa, puhumattakaan siitä, että on keksinyt sille mielestään hyvän syyn.

Silti syy ei ole niin hyvä, että haluaisi oman puolisonsa käyttävän tarjoamaansa palvelua.

Tekopyhää, kertakaikkiaan.

Meillä on mun miehen kanssa lievästi erilainen näkemys siitä, mikä on uskottomuutta, mutta yhtäkaikki molemmat ollaan sitä mieltä, että pettäminen tuhoaa luottamuksen ja ilman luottamusta ei voi olla hyvää suhdetta. Molemmat avioerolapsina ollaan melko ehdottomia ja ollaan pohdittu:

Mikä ihmisen ajaa pettämään?

Mun mielestä pelkuruus. Ei uskalleta nostaa kissaa pöydälle, joko korjatakseen ongelmia tai erotakseen. Kuinka monta katkeruutta olisi säästynyt, jos olisi sanottu, että nyt tää juttu ei enää toimi, ja vasta sitten hypätty sinne toisen ihmisen kainaloon?

Mä en ymmärrä, kuka pettämisessä voittaa?

Jotkut, mukaanlukien tämä deittisivuston perustaja, vetoaa kuluneeseen sananparteen "Se, mitä ei tiedä, ei satuta."

Mutta joku aina tietää.
Pettäjä tietää.

Mä en usko, että kukaan on niin kylmä, että jos haksahtaa tällaiseen palveluun "pelastaakseen" parisuhteensa, voi kotona katsoa puolisoaan silmiin. Tai sitten parisuhteessa on kyse kaikesta muusta, paitsi rakkaudesta.

Jos sä rakastat toista, siis oikeasti rakastat toista, tai oot edes joskus rakastanut, välittänyt, sä et tee asioita jotka satuttaa sitä. Etkä varsinkaan selän takana.

Mä olen monesti miettinyt, mikä tekee rehellisyydestä vaikeaa?

Monesti kuulee sitäkin, että on murhattu puoliso, kun ei ole muuten päästy tilanteesta kuiville.

Siis murhattu.

Mä en vain käsitä sitä, et toisen elämän ottaminen on helpompaa, kuin myöntää se, että avioliitto on epäonnistunut, ja tulee erota.

Avoimuudella voitettais niin paljon enemmän.
Kaikkien osapuolien osalta.

Mä tunnen ihmisiä jotka on tosi hyviä ystäviä niiden entisten kanssa.
Jokaikistä näistä yhdistää se, että on osattu puhua asiat halki, ja erota, ennenkuin lähtee omille teilleen.

Eikö se olis parempi itselle, ja sille toiselle, mahdollisille lapsillekkin?
Perheelle, ystäville?
Uudelle kumppanille?

Järkihän kyllä kertoo tässäkin asiassa oikean vastauksen.

Mutta taitaa olla niin, että niin kauan aikaa kun ihmiset pelkää vaikeista asioista puhumista, ja tällaisia muka-avioliitonpelastajia deittisivustoineen pukkaa ovista ja ikkunoista, pettäminen ei lopu eikä siitä tule koskaan yleisesti paheksuttavaa. Aina on joku "muttakun", vaikkei sitä todellisuudessa ole.

Mä löydän vain yhden "hyvän" puolen koko jutusta:

Osa niistä lapsista, jotka on nähneet pettämisen läheltä, ymmärtävät aikuisena oikean ja väärän eron parisuhteessa.

Siinäkin vaan valitettavasti on kääntöpuoli...se toinen osa ei ymmärrä.

Puhuminen ei tee susta moraalitonta.
Valehtelu tekee.

Älä valehtele.

Paranee

2011-10-08T16:45:00.003+03:00

Lupasin paremman kuvan, täs olis.

En voi vieläkään uskoo kuinka hyvä fiilis tästä tulee.

Se ei tee susta parempaa.

2011-10-08T14:07:00.002+03:00

Katsokaahan tuota tyttöä, lasta.

Aika onnellisen näköinen, vierellä paras ystävä vuosien takaa.

Uskoisitko, että tuo tyttö on aina koulunaloituksesta lähtien kärsinyt kiusaamisesta?

No on se.

Se alkoi pikkuhiljaa, aina nimestä ulkonäön ja painon kautta lahjoihin ja tunne-elämään. Ensin tuli koulukaverit, sitten koulukaverien vanhemmat, jopa osa opettajista...lista on loputon.

Mä olen elämäni muokannut itseäni sen mukaan, mitä muut haluaa. Koko elämäni. Mä olen luopunut mulle tärkeistä asioista elämäni varrella, muokannut itsestäni jonkun muun, mitä mä olen. Mä jopa käytin toista etunimeäni vuosikaudet, koska ensimmäistä nimeäni ei suomalaiset oikein ymmärtäneet. Mä lopetin mulle rakkaita harrastuksia, lentopallon, laulamisen, piirtämisen, koska kyllästyin kuuntelemaan sitä v*ttuilua. Mä aloitin kasiluokalla juomisen ja röökaamisen, jotta näyttäisin muiden silmissä paremmalta.

Mä en ole koskaan ennen ollut oma itseni, en kuvassa esiintyvän tytön jälkeen. Olen vahtinut pakonomaisesti painoani ( ja epäilen että juuri siksi se ei ole koskaan kurissa pysynytkään), kuunnellut sellasta musaa joka on ollut hyväksyttävää ja kaverikirjoihin raapustanut itsestäni ihan eri kuvan, kuin mitä mä oikeasti olen aina ollut.

Kiusaaminen vei multa halun olla minä.
Se vei multa myös luottamuksen, itseeni ja muihin.
Normaalisti lapsi pitää opettaa sietämään myös pettymyksiä, mun kohdalla oon huomannut etten oikein osaa ottaa hyviä asioita vastaan; Ystävyyttä, rakkautta, välittämistä. Moni "välitti" ja silti lopputulos se, että mä jäin yksin, rikkirevittynä, tuntien itseni huonommaksi kuin muut.

Syitä oli monia; nimi, paino, älykkyys, musiikkimaku, pukeutuminen, tasapainohäiriö, perhesuhteet, aatteet, tavat ja elämäntilanteet. Aina kun korjasin yhden "vikani", joku löysi uuden. Varsinkin Hämeenlinnassa asuessani musta tuntui etten mä tule koskaan olemaan tarpeeksi hyvä.

Mä olen perehtynyt itseeni viimeisen vuoden aikana. Kuka mä olen? Mistä mä pidän? Mikä tekee mut onnelliseksi?

Ja mä voin sanoa, et mä olen jossain syvällä tosi vapautunut, vaikka tänä päivänäkin kiusaaminen on osa mun elämää.

Koska mua ei kiinnosta.

Jos sä oot joskus kiusannu mua, mulla on sulle sanottavaa:

Se, että sä sanot, et mä olen ruma, läski, tyhmä, lahjaton ja huonompi, ei tee susta yhtään sen kauniimpaa, laihempaa, älykkäämpää, lahjakkaampaa tai parempaa. Se, et sä oot kiusannut mua, kertoo vain ja ainoastaan asioita susta.

Viimeaikoina kiusaaminen on ollut paljon otsikoissa. On hakattu, potkittu, haukuttu, alistettu. Koulussa, työpaikoilla, perheissä, vapaa-ajalla. Tuntuu, että ihmiset olettaa kaikkien syövän, juovan, hengittävän, ajattelevan, liikkuvan, kuuntelevan, keskustelevan ja ylipäänsä elävän samalla tavalla kuin itse elää, muuten oot vähintäänkin nolla.

Mä haluan korostaa yhtä asiaa: Kiusaaminen on LAITONTA. Jokainen opettaja tai työnantaja, hoitotäti tai kerhon ohjaaja osallistuu kiusaajan päätä silittelemällä rikokseen.

Mulle henkilökohtaisesti on aivan turha tulla selittämään kiusaamista kiusaajan henkilökohtaisilla ongelmilla. Mä en toivo kellekkään pahaa, en edes mun tai muiden kiusaajille, mutta multa ei myöskään tipu säälipisteitä. Kiusaamiselle ei kertakaikkiaan ole hyväksyttävää syytä, se on AINA väärin.

Ei myöskään ole lievää kiusaamista tai pahaa kiusaamista, se on aivan sama mitä sieltä suusta lentää tai miten kovaa lyöt, niin siinä ihmisessä, johon sä sen paskas purat, se tuntuu pahalta.

Mä en siedä sitä enää.

Mä en katso kiusaamista enää kertaakaan, en itseni, enkä muiden kohdalta. Mä olen katkonut suhteet ihmisiin, jotka on vahingoittaneet mua, ja tuun niin toimimaan jatkossakin. Mua ei sureta sellasten ihmisten poisjäänti mun elämästä.

Mä aijon elää, niinkuin mä itse haluan. Tehdä sellasia asioita, joita mä itse haluan. Ja mun etunimi, sitä mä kannan ylpeydellä, sen on mun vanhemmat antaneet mulle rakkaudella, ja sitä rakkautta ei kukaan enää koskaan vie multa pois.

Luulisi ihmisen miettivän. Se, et sysätään sitä paskaa ympärilleen, ei ainakaan paranna sitä omaa tilannetta.

Sitten oma lukunsa ne, jotka nauttii kiusaamisesta. Sellaselle ihmiselle suosittelen palaamaan muutaman rivin ylemmäs ja lukemaan mun sanat. Se. ei. tee. susta. parempaa.

Mitä mä voisin sanoa niille, jotka kamppailee kiusaamisen kanssa?

Sä olet kaunis.
Sä olet lahjakas.
Sä olet älykäs.
Sä olet sä, kanna ittes ylpeydellä, äläkä anna kenenkään viedä sulta ittees pois.

Meillä on kaikilla vain yksi elämä.
Tää yks elämä.

Ja kenelläkään ei ole oikeutta viedä sen iloa meiltä pois.
Meillä on kaikilla oikeus onnelliseen, tasapainoiseen elämään.

Myös sinulla.

Ja kaikille, jotka kattoo kiusaamista vierestä tai sulkee silmänsä tai osallistuu päänsilittelyyn;

Hävetkää.

2011-09-29T19:52:00.003+03:00

Vanha kuva viime huhtikuulta :D

Vähän tollanen mä oon ollu viimeaikoina -ittestäni irrallaan.

Univelka varmasti vahvistaa sitä, huomenna aijon hammaslääkärin jälkeen nukkua niin paljon, kuin unta riittää. Sitten mä piirrän, ja lauantaina käyn kaupungilla.

Mulle tuli tänään tosi hyvä mieli. Mulla on ollu vähän hankalaa töissä, ja oon jopa itse epäillyt itseäni toisinaan. Sain kuitenkin kuulla kiertotietä, että ilmeisesti teen työni kuitenkin hyvin. Lämmitti mieltä ja karisti turhat epäilyt pois. Päivä itse oli aika raskas ja niistä sanoista tulikin sitten tosi hyvä ja hieman liikuttunut olo kotiin palattua. ^_^

Muuten ei kuulu oikeestaan yhtään mitään, lähinnä tulin kertomaan, että täällä ollaan. Sotkublogihan sen sijaan päivittyy, kiitos ajastuksen ;)

Tein muuten sen päätöksen ja hain korkeaan, toivottavasti pääsen läpi, kaikki vaikutti tosi mielenkiintoiselta ja kielten monipuolinen valikoima houkutteli. :) Katsotaan nyt, mihin elämä vie, olen aikalailla mieli avoinna.

Valintoja

2011-09-28T03:58:00.003+03:00

Yhteishaku tammikuussa alkavaan korkeakouluopintoihin on nyt käynnissä.

Mulla on alkusyksystä asti ollut kaksi vaihtoehtoa, kirjoittaminen tai grafiikka.

Journalismin opinnot olisivat haussa. Enkä mä tiedä yhtään, mitä mä teen. Toisaalta ala kiinnostaa ihan älyttömästi, mulla on kyky suoltaa hyvää tekstiä, kun mä paneudun. Mä oon se äidinkielenopettajan lempilapsi, aina ollut. Lisäksi se työ olis monipuolista, vaihtelevaa. Ja todennäköisesti siinä myös työllistyisi hiukan paremmin kuin grafiikalla.

Mä rakastan kirjoittamista.

Elämän valintoja, tälläkertaa haluaisin mennä oikeaan. Mutta mikä on oikea?

2011-09-26T03:23:00.002+03:00

(Kaunistelematon totuus n. klo 3.30 aamulla)

Hengissä ollaan, on vaan ollut ihan ÄLYTTÖMÄN stressaavat kaks viikkoa. Mukamas toissaviikonlopun vedin läpi ajatuksin tästä viikonlopusta, mutta tottakai tein lauantain, kun multa pyydettiin. Toim. huom. oon maailman paskin sanomaan ei. Onneks ens viikonloppu on sit pitempi, nannnnnnnnaaaa :D

Tatuointi paranee ihan älyttömän hienosti, hymyilyttää joka kerta kun näen sen, aivan ihana, ja niin rakas.

Eilen raahauduin lyhyestä viikonlopusta huolimatta kaupungille ja ostin vilukissa survival -setin, eli sukkikset (mä alan päästä jyvälle miks lapsena näitä paksuja sukkiksia vedeltiin jalkaan) kahdet säärystimet, kämmekkäät ja kaulahuivin...bring it on autumn, i'm ready! Totesin et sukkiksia pitää hakee setti lisääkin, niin mahtikset nää vaan on.

Mut nyt kahvia, kahvia ja kahvia, sitten töihin taas, onneks en oo taas juminu BB:iin, niin tietenki nukuin viimeyönä enemmän ko neljä tuntia.... (ja kaikki uskoi, ha! :D )

Mahtavaa viikkoa!

(Muuten, jos joku ei oo kokeillu, niin suosittelen lämpimästi H&M:ltä sellasta kasvonaamiopussia, toffeentuoksuinen lämpeni iholla ihanasti ja tuoksui aivan tajuttoman upeelle, ja jätti ainakin mun ihon siloseksi ja puhtaan tuntoiseksi. NAM.)

Prinsessa 5-vuotta!

2011-09-18T08:50:00.002+03:00

Tästä lähdettiin:

Ja tähän on tultu:

Äitin ja isin pikku prinsessa, paljon onnea kulta!

Mikä päivä!!!

2011-09-15T20:00:00.003+03:00

Kuva on tosi huono kun se on teippien vaihdon yhteydessä (maalarinteippi ei iiiihan pitäny suojakelmua paikallaan ;) ) nopeasti otettu ja siinä on kauhee kerros voidetta päällä, ja lupaan pyhästi laittaa uuden kuvan jahka tämä paranee.

Tässä on mun melkein vuoden harkinnan ja pähkäilyn tulos.

Mun veljet mun niskassa.

Mä menetin muistot mutta veljet kulkee tästä päivästä eteenpäin AINA mun mukana. Ihan sama mitä tapahtuu, mä kannan niitä messissä.

Tänään oli Antonin synttärit ja voi itku et teinkin meidät molemmat todella hyväntuulisiksi. Ostin rakkaalle pikkuveljelleni esittelykurssin pienlentokoneella, johon sisältyy n. 30min lentoa, ja ilmassa saa ohjata ihan itse. Ko. kurssin järsjetäjät lupasivat auliisti opettaa velipoikaa englannin kielellä.
Se oli hieno lahja ja sai hienon vastaanoton, en oo ihan varma onko se poju vieläkään siitä toipunut mutta sanotaanko, että reaktio oli niin upea, että nauran ääneen vieläkin ko. viestiä lukiessani.
Meil onkin hauskaa puuhaa sitten tiedossa, kun tavataan :D

Tatuoinnista sen verran et mun koko lähipiiri tietää, etten näitä kuvia ota ihan hepposin perustein. Itseasiassa tämä oli eka, vaikka elämässä on sattunut ja tapahtunut.

Mutta tähän mennessä mikään ei oo saanut mua tuntemaan että voin olla ja hengittää vapaasti. Ei mikään ole saanut minusta todellista itseäni esiin.
Eikä mikään ole koskaan saanut minua olemaan itsestäni ja muista, jopa maailmasta, elämästä, niin ylpeä, kuin nuo kaksi rakasta pikkuveljeäni.

Joten nyt oli kuvan paikka.
Siihen oli miljoona hyvää syytä, siksi sen otin. Tällä kuvalla on useampi eri merkitys ja olen NIIN onnellinen että otin sen. Liikkeessä en kyennyt kuvaa vilkaisemaan kuin nopeasti, itku oli niin lähellä.

Olen niin ylpeä, niin ylpeä.

Kuulumisia ja ihan hiukan SLY -asiaa

2011-09-14T18:00:00.002+03:00

Hei porukka!

Ihan ensin viralliset asiat pois alta. Olen saanut kuulla, että facebookissa toimii "Salainen leipuriystävä" -rinki, joka lyhennetään Salaisen Leivontaystävän tavoin SLY. Myös sääntöjen samankaltaisuus ja 8e:n minimiarvo lisäävät yhtäläisyyden tunnetta, ja haluankin korostaa että Salaisella Leipuriystävällä ei ole mitään tekemistä Salaisen leivontaystävän kanssa.

Ko. ryhmän perustajat pyörittävät facebookissa myös leivontafoorumi ja kirpputori -sivustoa, ja tällä ei myöskään ole tekemistä alkuperäisen Leivontafoorumin ja sen emon, Tanjan kanssa.

Mulla ei oo muuten sitä vastaan mitään, että näitä samankaltaisia rinkejä perustetaan, aikoinaan itsekkin perustin SLY:n SAY:n innoittamana, kun halusin leivontapuolelle jotain samankaltaista, mutta toivoisin näiltä uusien rinkien perusstajilta sen verran kunnioitusta ja arvostusta alkuperäistä rinkiä ja minun /muiden emojen työtä kohtaan, että vaivauduttaisiin keksimään erilainen nimi/lyhennys ja/tai mainitsemaan ettei kyseessä ole tämä alkuperäinen SLY.

En ole rähinää tästä nostanut enkä ole nostamassakaan, mutta halusin tässäkin asian oikaista, sillä ymmärrän hyvin että jotkut voivat sekoittaa nämä kaksi asiaa keskenään.

Muutoin mulle kuuluu hyvää, huomenna on vapari ja nukuin tuossa univelkaa kolmella tunnilla pois. Eilisestä selkäkivustakaan ei ole paljoa jäljellä ja sain tänään kuulla et omaa työtasoani nostetaan n. kymmenellä sentillä, jotta tällaisen pitkän tytön ei tarvitse kumarassa töitä tehdä. Mahtavaa, kerrankin jokin toimii!

Huomenna ne pikkuveljen synttärit vihdoin on. Mulle on jo tosi iso juttu, et pääsen onnittelemaan Antonia ensimmäistä kertaa (no okei, onnittelin vuosi sitten myös mut isä toimi välikätenä) ja sitten kun mulla on vielä melkein maailman paras lahja... harmittaa hirveesti etten voi nähdä reaktiota, mut veikkaan et se tulee aika hyvin facen kauttakin selville :D

Huomenna illasta kannattaa kyl olla linjoilla, voin luvata.

Ketä täällä muuten pyörii, juuri koskaan ei tule kommentteja enkä ole ollenkaan perillä ketä täällä käy, vaikka kävijälaskuri ja tilastot kertoo ihmisiä päivittäin mukavasti kulkevan :)

2011-09-13T17:10:00.002+03:00

Voi elämä sentään mikä päivä. Yritin monelta ystävältäni kysyä, onko kolmas viikko töissä vähän sama kuin seitsemäs vuosi parisuhteessa, eli tosi hankala, enkä oikein mistään saanut vastausta, mutta tää viikko on vastustanut ihan tosissaan ja varsinkin tänään yhdeksän tunnin mittaiseksi venynyt työpäivä -_-

Ihanaa kuitenki et on torstaina vapaavapaavapaa *love* ja kuten olen jo ainakin satakymmenen kertaa sanonut niin kaikkee kivaa tapahtuu ^_^

Muuten tunnen oloni maailman epäsosiaalisimmaksi, kärttyisäksi, kipeäksi ja väsyneeksi. Mikään ei oikein nappaa ja asiaa pahentaa vielä se että "se on omasta asenteesta kiinni" mutkun en nyt jaksa viilata asennetta, haluan nyt vain hyväksyä ärsytykseni osaksi minua ja nykyistä elämänmenoa.

Voikaa hyvin.

Malttamattomuus

2011-09-11T17:41:00.002+03:00

Vielä neljä päivää.

Mä oon maailman huonoin pitämään hauskoja salaisuuksia. :D

Sotkublogiin on taas laitettu ajastuksia, arkiaamuisin tipahtelee uusia töitä katteltavaksi. :D

Huomenna töihin -_- Huoh.

Late nights, early mornings

2011-09-09T03:47:00.003+03:00

Kyl se perjantaina tuntuu kun on mennyt viikolla nukkuun myöhään ja heränny kolmen aikaan yöllä! Onneks oli vika aamu tälle viikolle, seuraavana ois saattanu kännykkä lentää aamulla ikkunasta pihalle. Mikään ei ole niin vastenmielistä kuin herätyskelloon herääminen.

Mun pikkusisko ottaa meidän lapset tänään hoitoon, kyseessä on eka ilta kahdestaan kotona (jossain laivalla tms ollaan kyl oltu pari kertaa välissä) sitten meidän häiden, joista on siis melkein viisi vuotta aikaa. CAN'T WATE. Mun mussukat on ihania mutta kun näin harvoin tulee noita tilaisuuksia niin kyl se on juhlaa. :) Ajateltiin ihan vain olla, molemmilla aika rankat kaks viikkoa takana, kun on pitänyt sopeutua uusiin rooleihin.

Ens viikolla oliskin sitten tyttären synttärivalmisteluja (sain jopa suunniteltua tarjottavat, WOHOO!) , sitten torstaina on mun veljen synttärit, (CAN'T WATE) ja mä pääsen paljastamaan mun lahjani sille, oon vieläki ihan intopintona täällä sen suhteen. Nii ja lupasin et mulla olis sitten näytettävääkin ;)
Eli kiireinen mutta mukava viikko tulossa. NII ja ne jotka vielä odottelee leivontapostauksia tms niin ainaki pari koristetta on tekeillä, + jossain vaiheessa ne tyttären synttäritarjottavat, et teillekkin on tulossa jotain!

Sit kun ehtis vielä ens viikolla lahjakauppaan, hohhoh.

Olipas energinen postaus, oikeesti, oon ihan autopilotilla taas, silmät ristissä puolikuolleena O.o

Et huomenta vaan kaikille!

Heartbroken

2011-09-08T04:56:00.003+03:00

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2011090714341345_ul.shtml

Mun sydän ei vain käsitä tätä. Koko joukkue pyyhkiytyi pois :'( Musta päivä kaikille meille joille lätkä on elämäntapa.

Vapaaaaaaaa!!

2011-09-06T08:52:00.003+03:00

(Miehen chilit...mä en ehdi enää kuvailemaan, tai ajankäyttöongelmahan se on, joten kuvia tulee milloin mistäkin -_- )

Hammaslääkärikin tuntuu heti paljon hauskemmalta kun se tarjoaa vapaapäivän.
Joo, en oo kovin motivoitunut ja voisin ajattelutapaa ja asennetta muuttamalla päästä hieman helpommalla, mutten ole yhtään sitä tyyppiä joka valehtelee itselleen ja muille joten sanon ihan suoraan ja rehellisesti et vapaapäivät on parhaat päivät viikossa ja työaamut sitten kaikkea muuta kuin elämisen arvoisia ;) Kaikkein eniten mulla sieppaa se, että kaikki muu jää aivan liian vähälle, nukun jonku 5 tuntia yössä, koska haluan satsata myös siihen mikä mulle on tärkeää, enkä jättää niitä pois elämästäni koska työt pitää tehdä. Näitä asioita on mm. lapset, avioliitto, VHH-ruokavalio, PIIRTÄMINEN ja muu graaffinen josta toivon sen oikean uran tekeväni, perhesuhteet, ystävät (mä en oo niitä jotka vetoo kiireeseen kun ei kerkee soittaa/nähdä, ne ihmiset on mulle rakkaimpia ja en antais niitä pois vaikka tienaisin miten paljon..).valokuvauksesta on jo pitänyt tinkiä ja mulla ärsyttää se suunnattomasti, just ku aloin oppia käyttään tuota kameraani. Mut en viiti enää ottaa kahta tuntii yöunista pois et kerkee kuvaamaan.

Mut hei, mulle kuuluu jotain, jotain ihan oikeesti hyvääkin! :D
Sillä mun veli, mun rakasrakasrakasrakas veljeni nii ja isä kans :D (tuliko nyt selväksi et rakas?) visiteeraa mua taas tässä syksyllä, loka-marraskuun vaihteessa todennäköisesti, voi ONNEA! Oon kaks päivää ollut onnesta soikeena, hammaslääkärissäki vaan hymyilin typeränä. On mahtavaa kun tietää milloin odottaminen loppuu!

Ens viikolla pääsen vihdoinkin paljastamaan sen synttärilahjan veljelleni, hitto et oon ollut innosta pinkeenä :D Sit kyl saatte tekin tietää, oon meinaan NIIN nero, ettei mitään rajaa. :D
Niiiiin ja samana päivänä mulla taitaa olla teille muutakin näytettävää :DDD Eli ens viikon torstaina 15.9. kannattaa olla linjoilla :D Se on muuten koko kuun paras päivä, silloin alkaa myös liigakausi! Mahtavaa!

Voiko olla fiiliksissä yhdestä päivästä? :D

VOI.

Yötä ja huomenta!

2011-09-05T03:21:00.001+03:00

En oo muuten koskaan ollut enempää tyytyväisempi siitä, et on hammaslääkäri. Ensin kuitenki tööööitä. Ugh.

Autopilotilla

2011-09-02T16:45:00.002+03:00

Hola!

Anteeksi superhidas päivitystahti, aloitin maanantaina duunit uudessa paikassa ja tilanne on se että olen päivisin "valot päällä muttei ketään kotona" -menolla. Huomasin just äsken et miehen viljelemä maapähkinä on ottanut kymmenen senttiä lisää pituutta ja puskenut uusiakin tulokkaita. Hohhoh. Univelkaa on ainaki miljoona tuntia, nukuin alkuviikon kolmena ekana yönä sen verran mitä normaalisti nukun yhdessä yössä. Joten kotona haahuillaan sitten zombiena kun ei aamuyön/aamun skarppauksen jäljiltä vaan enää jaksa. Onneks mun mies on maailman ihanin ja on hypännyt esimerkillisesti paikalleni ja pitänyt kodin pystyssä.

Toivottavasti tää tästä tasaantuu, jahka tottuu rytmiin ja jää sitten energiaa pitää ittestään huoltakin. O.o

Viikonloppuna (VAPAA, JEE!!) aijon kuitenkin saada jotain aikaiseksi tonne sotkublogiini, olkaahan kuulolla murut!

Pinkit. Pumat.

2011-08-28T10:08:00.002+03:00

Päivän topjuttu on ehdottomasti se, että tilastojen mukaan mun Sotkublogissa on käynyt sen verran porukkaa, että sinne kannatti jo asentaa kävijälaskuri ja laittaa vieraskirja :D

Viikonloppu on mennyt piirtäen, laiskotellen ja musaa kuunnellen, niin, ja löysin eilen ihan täydelliset kengät, mutta niis ei ollu kokoja, piti äitille soittaa et kattoo löytyiskö sieltäpäin. Tahdon ne. Pinkit. Pumat. Mulle. Kiitos. :D

Ens viikko on varmaan melko kiireinen, et jos on hiljasta niin ei kannata huolestua.

Oli taiteiden yö

2011-08-27T17:47:00.002+03:00

Olin mukana, nyt väsyttää :D

Kuvakiitos taas tuonne Rentuksen blogiin.
Pitäis maybe kuvata taas ittekki...

Jättitorakka ja lahjoja

2011-08-25T08:27:00.004+03:00

Itäkeskus 2011 ja kuvan otti rentus.

Eilen kävin retkellä itäkeskuksessa.
Alkuun ei ois yhtään huvittanu lähtee mihinkään, mulla oli huono päivä ja kiukuttelin kaikille. Mut onneks lähdin koska piristyin, sain hieman purettua, ja kotiin tullessa olinkin jo tosi hyvällä tuulella.

Ja sain lahjan! En tietenkään muistanu sitä kuvata ennenkuin tyhjäsin kamerani, mutta sain sellasen ihanan pussukan jossa on sellasen mun lapsuudesta tutun musiikkikasetin kuva ja voin pitää siinä mun iPodia. Voi jehna et tulin iloiseksi!

Eilinen oli siis loppujen lopuksi hyvä päivä. :)

2011-08-23T18:54:00.002+03:00

Yksi parhaista ystävistäni oli luonani yön yli.

Kävimme keskustassa kuljeksimassa, mm. kauppatorilla. Ilma oli kiva, kunnes alkoi tulemaan taivaan täydeltä vettä.

Tulin kotiin popittamaan uusia levyjäni, hyvä musiikki pelastaa sateisimmiankin päivän.

Taivas näkyy jo, pian selkenee. Illalla luvassa NCIS ja Todistettavasti syyllinen. Parhautta.

2011-08-19T17:12:00.001+03:00

Hyväksymistä.

Don't think, just do it.
No matter if it takes good things away from you.
There's no such thing as humans, we are all machines.

2011-08-18T22:05:00.003+03:00

(I can help you to touch the sky.)

Oon ihan rättikuittipoikkipuhki.

Heräsin 6.30 kun oli työhaastattelu aikaisin ja sitten piipahdin kotona ja sitten ryntäsin työkkärin infoon ja ruokakaupan kautta kotiin. Olisin mieluusti vetänyt parin tunnin päikkärit mutta mies sai houkuteltua juomaan pari kuppia kahvia. Nyt oon ihan sänkykamaa, mutten malta innostuksissani mennä. Keksin nimittäin veljelleni niin täydellisen lahjan ettei mitÄÄn järkee :D :D Ja tottakai pitää hehkuu vähän, mutta maltillisesti. Mä olen NERO enkä tajuu miten kykenen pitään suuni kiinni kokonaisen kuukauden :D :D

Maailman paras fiilis kun voi toteuttaa toisen unelman xD

Nyt meen kyl naamakirjaan ennenkuin puhun ohi suuni!! :D

Nyt luotetaan siihen että velipoika on aivan liian laiska seuraamaan tätä blogia :D

2011-08-17T13:56:00.002+03:00

Sillä en vaan voi olla hehkuttamatta! :D :D :D

Oivoi, jokohan mun pitäis hillitä itteeni näiden kanssa..
En kykene kuitenkaan, turha saarnata ;)

2011-08-16T20:12:00.002+03:00

Esikoisen koulutaival alkoi ilmeisesti hyvin, kun koulusta kotiutui hyvin rehvasteleva poika, eka kommentti oli "Ihan helppo nakki" ;)

Mä itse olen hyvinkin petikunnossa, flunssa varoitteli jo viime viikolla tulostaan ja tänään olenki kuumeissani nukkunut kolmen tunnin päiväunet ja juonut nestettä oikein olan takaa. Eli aika ankeet tunnelmat itsellä, onneksi pojalla riittää tarmoa koulunkäyntiin ;D

2011-08-15T17:48:00.002+03:00

Huoh, jotenki tuntuu kauhean pitkältä tämä päivä. :O

Pitäis ihan vakavissaan alkaa suunnittelemaan kuukauden päässä häämöttäviä Emmin synttäreitä, mitään hajua ei ole sen enempää kakusta kuin muistakaan tarjoiluista ja lahjallekkaan en ole vielä uhrannut ajatustakaan.

Neidin omat toiveet vaihtelee aina My little ponyista Pokemonien ja Pet shoppien kautta Anttiin ja Herttaan. Ainoa "täsmäohje" on kuulunut, että pitää olla vaaleanpunaista, sitä on toivottu jopa niin pitkälle kuin vieraiden pukeutumiseen... äitin tyttö ;)

No kai tässä vielä ehtii.. kunhan potkitte mua persuksille jos en parin viikon päästäkään oo saanu ees suunnitelmaa aikaseksi :D

Huomenna meidän Max aloittaa koulutiensä, mä en nessuja tartte, mut herraa itteensä kuulemma jänskättää. Saa nähdä asettuuko ens yönä nukkumaan ollenkaan :)

Retkeilyä

2011-08-14T18:23:00.003+03:00

Olen viettänyt pari päivää kävellen ympäri Helsinkiä, sama meno jatkunee ensi viikolla.
Olen nähnyt mm. myytävän laivan, nuorallakävelijän, katukiekko-ottelun, kasan turisteja, taidetta, ylihinnoiteltuja kirpparivaatteita, pinkkejä ilmapalloja ja vaikka mitä.

Energiaa tuntuu riittävän, ja olen huomannut odottavani syksyä, kelejä jolloin saa pitää välikauden takkia päällä tukehtumatta. Something's wrong.

Tänään otan vielä missiokseni skannata työt tuonne taideblogiin, ei niitä nyt montaa oo, mut jotain kuitenki. ;)

And honestly, my life would suck without u.

Elämäni aakkoset - K niinkuin Kaipaus

2011-08-12T19:49:00.003+03:00

( Tässä kaksi, joita mä kaipaan aina, mun rakkaat hömppälikat Ronja ja Titta)

Kaipaus on aina ollut osa mun elämää.

Viimeisten vuosien aikana se on tullut konkreettiseksi osaksi minua, minuutta.

Mä kaipaan eläviä, mun vanhempia, mun siskoa, mun hömppälikkoja, mun käsittämättömän täydellistä pikkuveljeä, mun hyviä ystäviä Sannaa, Henrikaa ja Heidiä.

Mä kaipaan kuolleita, Mummoa ja Pappaa, Anoppia, Sirpaa, Mairea, Helenaa.

Mä kaipaan sellasia ihmisiä, joita mä en oo koskaan saanut tavata, niinkuin mun toista veljeä, ja mun Mummia ja Ukkia. Mä kaipaan sitä, mitä mä voisin/olisin voinut niistä tietää ja oppia.

Joskus kaipaus on helppoa, jokapäiväinen asia, sen kanssa on pakostakin oppinut elämään.

Joskus se on tosi vaikeaa, pitkien erojen jälkeen tai silloin, kun muistaa ihmisen äänen, tuoksun, naurun, hymyn. Halauksen, joka oli lämmin.

Joskus kaipauksen kanssa ei osaa olla. Mun veljeä kohtaan tuntemani kaipaus on sellasta.
Se pistelee aina välillä, tökkii pahasti, ja tekee tosi kipeää.
Musta tuntuu ettei mikään aika yhdessä ei riitä siihen, et se kaipaus tulis helpommaksi. Se on kai ihan normaalia, kun on sellasessa tilanteessa, kuin me ollaan. Se kaipaus kun ei kata pelkästään sen toisen ihmisen kaipauksen, mä kaipaan meidän muistoja, joita ei ole.
Siinä missä voin lohduttautua monen muun kaipauksen kohdalla muistoilla, tässä tapauksessa se ei päde.

Kaipaus on kummallista, se kertoo vähintään siitä, että toinen on tärkeä.

Äitiä mä kaipaan usein, mä muutin kotoa tosi nuorena ja kamalinta siinä oli jättää äiti sinne. Muuta mä en oo näiden vuosien aikana kaivannut, mutta äidin luokse on aina välillä päästävä. Koti on aina koti, vaikkei äiti asu edes samassa asunnossa, mistä mä lähdin, ja vaikka mulla on kolme muutakin kotia. Mut siinä kodissa tuoksuu äiti, siellä pääsee nukkumaan äidin petivaatteisiin, siellä voi kaivaa äitin vaaleanpunaisen villatakin kaapista ja vetää sen päälle, siellä saa äitin tekemää ruokaa ja heitetään tyhmää läppää, joka ei kaikille aukene. Siellä pelataan ski-boa porukalla ja vedetään irtokarkkiähkyt.

Kaipaus tuo hassuja juttuja mieleen.

Muistoja.

On myös jollakin tavalla suloista tietää, että on itsekkin kaivattu. Että mua kaivataan. Kaivataan pohjoisessa, kaivataan idässä, kaivataan lännessä.

Jos mä oon pois kotoa, niin kotona kaivataan mua.

Voi myös kaivata asioita, tilanteita. Voi kaivata merta, voi kaivata maata, voi kaivata vapautta, voi kaivata omaa paikkaa. Voi kaivata makua, tuoksua, tunnetta.
Aikaa.

Jos tässä maailmassa jollakin on se kaksi puolta, niin kaipauksella.
Se on hyvä ja paha.
Se on kiltti, se on ilkeä.
Se on hapanta, se on makeaa.

Se on katkeransuloista.

Peli-ilta

2011-08-12T10:52:00.003+03:00

Vietimme taannoin pikkusiskoni kanssa peli-illan pakkoyatzyn ja Ski-bon merkeissä.

Niina pääsi parhaimmillaan tasuriin, mulla oli siis voitokas ilta :D

Yatzyn pyörteissä.

Tasaista menoa..

Välillä vaihdettiin Ski-boon, siinä menee kätevästi tunti, jos toinenkin ;)

Kiitos siskolle peliseurasta!

Voi jjjjjehna love

2011-08-10T21:26:00.002+03:00

Siis en ala mitääään, mun kaveri kävi hiukan Hollanissa pyörimässä ja kuvas mulle katutaidetta vaikka kuis paljon.

Taidepläjäykseen pääsee tästä(klik).

Hankinkin tänään omat puuvärit, paperia ja uuden kansion joten taidesählinkiblogiini tiedossa on päivitystä kuluvan viikon aikana xD

2011-08-05T10:21:00.002+03:00

Muutama päivä on menty hiljaiselolla, ei oo tapahtunut mitään maailmaamullistavaa, mun frendi on matkoilla ja oon lasten kanssa kotosalla kun mies viettää lomaa Hämptownissa. Päivät menee oikeastaan piirtämiseen hyvin pitkälti.

Kova hinku olis tekemään jotain, lintsillllleeee olis aika hyvä vaihtoehto vielä, kun lämpöä riittää, hieman mieltä kaihertaa tampereella oleva hiphopfestivaali mutta ei auta lähteä ostamaan lippuja kun syyskuussa on sitten menoja senkin edestä, meidän neiti täyttää 5v ja ehkä sille pikkuveljellekkin pitää hankkia joku lahja seitsemännentoista syntymäpäivän kunniaksi ;)

Mut nyt tää lähtis lasten kanssa kauppaan XDDD

Elämäni Aakkoset - J niinkuin Joulu

2011-07-30T17:34:00.002+03:00

Ja kyllä, olen täysin tietoinen että on aivan liian aikaista ajatella joulua....ehkä :D

J vuorossa, ja mulle Joulu on ehdottomasti vuoden paras juhla.

Mun lapsuudessa jouluna oli PALJON lunta. Sysipimeää ja jätkänkynttilät valaisi pihatietä. Mä pelkäsin pukkia, ilmeisestikkin syystä että siihen aikaan pukki kulki nahkatakissa ja farkuissa ;) Kuusenpallot kiinnosti mua jo ennenkuin opin kävelemään, ja olen niitä rikkonut varmaan tusinan. Kuusi meillä oli feikki, koska osa perheestä on allergisia, mutta en ole koskaan kaivannutkaan aitoa kuusta, kyl se feikki menee siinä missä aitokin, kunhan se on koristeltu kauniisti ja alla on PALJON paketteja :D Mummo ja Pappa oli aina meidän luona ja ruokatilan katossa oli kreppipaperista valmistettu puna-vihree köynnös.

Mä olen meistä mukeloista ainoa, jolle on maistuneet kaikki laatikoista sillin kautta kinkkuun, ei mitään ongelmaa, kaikki menee. :p Syöminen ON hirmu tärkeä osa joulua, tosin ei sen ruan takia niinkään, vaan yhdessäolon.

Viimeiset kaksi joulua mä olen nauttinut omasta joulusta omassa kodissa. Aivan ihanaa, saa tehdä asiat JUST niinku itte haluaa, ja meillä joulu vietetäänkin aika laiskasti :DDD Tosin kyllä nautin äidinkin tykönä vietetystä joulusta, vaikka siihen liittyykin yleensä ennakkoon paljon enemmän stressiä aina matkustamisesta alkaen. xD

Parasta, ihanihan parasta Joulussa on se, että saa antaa lahjoja ilman että kukaan kysyy että "miks". Mä rakastan ilahduttaa ja antaa lahjoja, mulle lahjojen hankkiminen on jo niiiiiiiin hauskaa, saati sitten se ilme ihmisen kasvoilla kun se saa sen lahjansa. Parhautta. Jouluna pääsee hemmottelemaan oikein olan takaa, ja luvan kanssa. :D :D :D

Nyt mä en puhu joulusta ennenku marraskuussa....ehkä ;)

Bloglovin

2011-07-30T12:07:00.000+03:00

Seuraa blogiani Bloglovinin avulla

Elämäni aakkoset - I niinkuin Ipod love

2011-07-29T18:20:00.003+03:00

Hehheh. nyt voittekin sitten naureskella että mulla ei todellakaan ole sitä elämää, jos elämäni tärkein I löytyy tästä :D

Mut löytyy.

Mun rakas, ihana Ipod shuffleni. En mee MIHINKÄÄN ilman sitä. Se on aina vähintään laukussa mukana. Musiikki on mulle sellanen henkireikä, enkä edes yritä olla mikään hifistelijä musiikin suhteen, mulle on ihan yks lysti, kuka sen biisin on tehnyt, jos se on hyvä. Siksi mun ipodista löytyy musaa aika laidasta laitaan. Raskaampi rokki on oikeastaan ainoa, jota en mielelläni kuuntele, koska haluan saada musiikista hyvän fiiliksen.

Tohon shuffleen oon ihan siketyytyväinen. Siihen mahtuu musaa, se on pieni eikä siinä oo mitään hifistelykosketusnäyttöä, kunnon napit joita ei voi painella vahingossa. Klipsi pitää soittimen mukana silloinkin kun ei oo taskuja/laukkua messissä.
Väriksi meinasin ensin mulle ominaista pinkkiä, mut valitsin vihreen, koska se todennäköisesti näyttää hyvältä vielä vuosienkin päästä.

Tää rakkaus kestää pitkään ;)

Elämäni aakkoset - H niinkuin Helsinki

2011-07-28T22:05:00.006+03:00

Mä olen alunperin kotoisin lapista. Pienestä kylästä.

Mä en ollut koskaan kokenut Helsinkiä houkuttelevaksi paikaksi. En edes sen jälkeen, kun täällä kävin ensimmäisen kerran kolmetoistavuotiaana.
Helsinki on aina ollu musta hullu, pelottava, sekava. Liian iso.
Ja tunnustan, olen kuvitellut, että Helsinkiläiset on niitä nokka pystyssä kulkevia hienohelmoja jotka ei välitä muusta kuin itsestään ja uusimmista trendeistä ja rahasta.

Olin väärässä.
Kaikesta.

Helsinki on just sopiva. Just sopiva mun kaltaiselle pikkukylän tytölle. Olen saanut hurjasti itseluottamusta, mitä tulee suuntavaistoon ja ympäristön tutkimiseen.
Helsinki on avartava. Joka kadun kulmalla tapahtuu jotakin, joka paikassa on jotakin nähtävää. Elävää musiikkia, persoonallisia ihmisiä, sykettä, väriä, elämää.
Helsinki on KAUNIS. En kokenut entistä kaupunkiani, Hämeenlinnaa kauniiksi, vaikka paikalliset hehkuttivat mulle sen puistoja ja vihreyttä, ulkoilumahdollisuuksia, kauniita rakennuksia, järviä, niittyjä. En nähnyt niissä mitään tavanomaisesta poikkeavaa.
Mutta Helsinki, minun kaunis, kaunis Helsinki. Sen kauneus on juuri sen sekopäisyydessä, kaupunkimaisessa kolkkoudessa, karussa betoniviidakossa.. ihanaa. Sen voi ymmärtää vaan kokemalla.

Helsinkiläisten ystävällisyys ja tietynlainen lämmin vastaanottavuus on ollut hienoa todeta. Täällä tuli sellanen olo, et sut hyväksytään, ihan sama millanen olet. Mulle oli järkytys, ettei kukaan kyttää tai tuijota tai katso kieroon. Et kukaan ei oikeestaan tuomitse.
Et ihmisillä on itseasiassa se ihan oma elämä elettävänään eikä ne jouda arvostelemaan, mitä kelläkin on päällään tai miten paljon meikkii on tai miten kävelet tai millanen laukku sulla on. Samoin aina, AINA oon saanu apua, jos oon sitä tarvinnut. Oon ollu sellasissaki paikoissa, joissa olis saanu melkein kuolla kadulle ennenkuin apua olis herunut.
Helsinkiläiset on yllättäneet mut, jopa kaupassa moikataan takasin, mikä on ihan tosi hienoo.

Helsingistä tuli heti ekana syksynä mun koti. Vaikka koulu potki päähän, en saanu kavereita kovin helposti ja olin aina yksin, niin kaupungista sain aina lohdun. Katseltavaa, koettavaa. Opin nauttimaan pitkistä bussimatkoista, kaupungilla kävelemisestä, take away -lattesta ja vaikka mistä. Elämänlaatu on parantunut huomattavasti, vaikka periaatteessa kaikki on kuten ennenkin, kaupunki on vain eri.

Elämäni H - Helsinki.

(Anteeks kaikille jotka inhoaa Helsinkiä.... mut mä vaan rrrrraaaakastan tätä. ;D )

Elämäni aakkoset - G niinkuin Gmail

2011-07-25T14:44:00.003+03:00

Täst ei nyt kyl tuu kuvaa, sorge.

Sähköposti, niin virallinen kuin tää vapaa-aikakin (saa muuten heittää: satukasetti(at)gmail.com ) on mulle tärkeitä. Käytän kylläkin ystävien kanssa viestittelyyn enemmän Facebookia, kuin meiliä, mutta kaikki työasiat, kouluhakemukset yms hoidan mielellään sähköpostitse. Puhelimessa en tykkää puhua kuin ihan lähimpien kanssa, sellasten, joiden kanssa oon tottunu puhumaan.

Gmailiin oon päätynyt mm. sen helppouden takia, ei stressiä roskapostista, ei tilasta, ei juuri mistään. Ja kun samoilla tunnuksilla pääsee luukuttaan musaa Youtubesta ja bloggaamaan, niin musta saa erottamattoman ystävän ;)

Olipahan muuten työn ja tuskan takana tämä G, piti ihan Googlea käyttää, ennenko hokas ;)

Elämäni aakkoset - F niinkuin Fantasiaelokuvat

2011-07-23T14:21:00.003+03:00

Yllä pieni osa elokuvistani. Näiden lisäksi omistamiini fantasiaelokuviin lasken Päättymättömän tarinan, Rölli ja Metsänhengen, Casperin (no aika vähän, mut kuitenki), saksikäsi edwardin (seki aika vähän, mut kuiteski)...oikeestaan kaikki, jossa esiintyy hahmoja, joita ei rationaalisessa elämässä vois olla olemassa. Piratesit kuuluu kategoriaan davy jonesin yms juttujen ansiosta. Anteeks kaikilel jotka kattoo vaan "oikeita fantasiaelokuvia". Jossain vaiheessa kerään kaikki Harry Potterit, vaikken niitä kirjoina olekkaan jaksanut lukea niin elokuvat on tarpeeksi viihdyttäviä. :D

Fantasiaelokuvien viehtätys liittyy samaan, kun rakkauteni satuihin. Niissä voi tapahtua mitä vain, ja voi herkutella sellaisilla asioilla, joita tosimaailma ei tarjoa. Ja monissa tarinoissa sellaiset asiat kuin rohkeus, kunnia ja rakkaus ovat avainasemassa. Esimerkiksi Narnian tarinoiden ykkösosassa musta on hienoa, kuinka ne henkilöt unohtaa pelkonsa ja epäilyksensä veljensä, ja myöhemmin koko Narnian puolesta. Se vaan on hienoa.

Elokuvat ei silti oo mulle mitään elämää suurempaa, viihdettä, enkä niitä joka päivä edes katso. Mutta jos katsoo yhden piratesin, niin katsoo toisenki...saattaa viikon illat mennä helposti kun koukuttuu ;)

Elämäni Aakkoset - E niinkuin Emmi-Lotta

2011-07-18T15:13:00.005+03:00

Mä mietin kauan aikaa, laitanko lapset erikseen oman kirjaimen mukaan, vai ihan vaan L:n kohdalle "Lapset" tai P:n kohdalle "Perhe".

Mä kuitenkin näen mun lapset ja mun oman äitiyden yksilöllisenä asiana.

Mun E on mun tytär, Emmi-Lotta.

Emmi syntyi pitkään ja hartaasti haudottuna (RV 42+4!!) ja silloinkin maanittelemalla ja käynnistämällä. Mä rakastuin heti. Siinä missä mun pojan syntymän jäljiltä mä en muista yhtään mitään edes seuraavasta vuorokaudesta sairaalassa, Emmin jäljiltä mä itse suhteellisen virkeesti kärräsin tyttäreni vuodeosastolle. Ja startti oli siis erilainen.

Kun Emmi oli vauva, mä nukuin, kun Emmi nukkui, mä söin, kun emmi söi. Kahteen viikkoon mä en poistunut kotoa, koska Emmin piti olla sisällä. Ensimmäinen kerta ulkona sattuikin silmiin ihan tosissaan. Ja Emmi nukkui ensimmäiset 6kk tiiviisti mun vieressä. Mä yritin kerran laittaa sen pinnasänkyyn nukkumaan, siihen meidän sängyn viereen, mutta mun tyttö näytti niin pieneltä ja yksinäiseltä, etten mä voinut jättää sitä siihen.
Emmin aikana mä nautin koko vauvavuodesta täysin siemauksin, johtunee osittain varmasti siitä, kun tiesi, mitä oli tekemässä.

Valitettavasti mun täytyy myöntää, että Emmi on yhä edelleen mun lellivauva. Ei sais olla, mut on. Siis tottakai Max on mulle yhtä rakas ja huolehdin siitä ihan samalla tavalla, kyse ei ole siitä. Vaan siitä, että siinä missä musta tuntuu et Max pärjää hyvin ja selvittää isompiakin ongelmia ja esteitä ja on hyvin itsenäinen, niin Emmistä on kokoajan eritavalla huolissaan. :D Kuopuksen kirous, niin muut mulle aina sanoo, kuopusta suojelee ja hoivaa ihan eri tavalla.
Kuitenkaan mä en lapsia vertaile toisiinsa, ne on omia yksilöitä ja omanlaisiaan. Ihan niinkuin minä itsekkin.

Emmi on perinyt mut, sillä on merensiniset suuret silmät ja vaalea tukka. Se oli mulle ylltäys, sillä miehen puolella tummuus on hyvin vahva piirre, vaikka ovatkin Suomesta. Mä odotin, että Emmistä tulee tumma, niinkuin veljestäänkin, ja enemmän miehen siskon näköinen, kuin minun. Mutta Emmi on tismalleen samannäköinen kuin minä samanikäisenä.

Se on ihan hienoo, joskin neiti tulee olemaan veljelleen kateellinen pitkistä, tummsita ripsistä, sitten aikanaan.

Emmi on myös, kummien ja isin hienovaraisesta käännyttämisestä huolimatta, ihan täys prinsessa. Siitäkin mä olen iloinen, et se on omalla tavallaan hyvin tyttömäinen tyttö. Ei olis pakko olla, mut on siinä jotain hienookin. :)

Emmi on muutamilla adjektiiveillä kuvattuna hyvin eloisa, touhukas, suorapuheinen, lyhytpinnainen, kärsimätön, hauska, rehellinen, suloinen ja rakastettava lapsi. :D

Minun pikku prinsessa, kohta viisivuotias Emmi-Lotta.

Elämäni aakkoset D -niinkuin Depp

2011-07-17T13:52:00.003+03:00

(Lisää kuolauksia: Flickr)

Tunnustan. Olen NIIN tyypillinen nainen ja Johnny Depp on varmasti maailman ainoa mies, joka ovelle ilmestyessäni saisi minut lähtemään mukaansa. (Okei, saattaisin vakavasti harkita ko. asiaa myös Taylor Lautnerin kohdalla..älkää kysykö :D ) Eteenkin nuorempi herra Depp. Harmi kun ei ole aikakonetta... eiku onhan mulla!

Nimittäin kiitettävän isoksi kasvanut Johnny Depp -leffakokoelmani. Löytyy mm. merirosvot, suklaapuoti, Gilbert, Saksikäsi Edward, Cry Baby, Finding Neverland... eikä mulla edes ole (VIELÄ) kaikkia. Toivottavasti tämä herra tekee vielä monen monta leffaa joihin tällainen hurahtanut naisihminen voi tuhlata rahansa.

En ole koskaan pitänyt Tom Cruisesta, Brad Pittista, David Beckhamista, ynnämuista joita kuolattiin ysärillä oikein porukassa. Mutta Deppin kohdalla teen massasääntööni poikkeuksen, olen aivan yhtä koukussa, kuin kuka tahansa järkevä nainen.
Elämäni suurin D : Depp, Johnny.

Elämäni Aakkoset - C niinkuin CD

2011-07-17T11:37:00.003+03:00

Mulla on paljon cd -levyjä. Oon sitä sukupolvea, joka kasvoi niiden kanssa.

Mulle kehittyi musiikillinen omatunto tuossa pari vuotta taakseperin, siitä lähtien en ole voinut olla maksamatta musiikista. En myöskään nykyisin kuuntele vanhoja piraattilevyjäni, saisi nakata vesilintua niillä kaikilla.
En tekis duunia ilmaiseksi, en oleta muusikoidenkaan tekevän.

Aika ison osan musiikista mä ostan netistä digitaalisena.
Cd-levyillä on kuitenkin oma paikkansa, ne on muutakin, kuin musiikki. Ne on grafiikkaa, suunnittelua, työtä, kiitoslauseita, lyriikoita. Joku on nähnyt hirveesti vaivaa ja kuluttanut aikaansa niiden eteen ja siksi musta on kauheen surullista, ettei ihmiset enää osta cd-levyjä.

Parhaimmat levyt mä ostan suoraan liikkeistä. Kuten ylläolevan joka on parhaimpia levyjä niin musiikillisesti kuin grafiikan osaltakin.

Joitakin mä ostan myös kirpputoreilta, ja siitä mä poden kyllä huonoa omatuntoa, koska se raha ei mee niiden ihmisten pussiin, jotka sen duunin on tehneet. Mä koitan ajatella niin, että ne menee esim. roskiin, jos kukaan ei osta niitä pois (mikä olis kyllä ihan tajuton harmi!!), ja koitan suosia kokoelmia, ja sellasia artisteja joiden levyjä mulla ei aijemmin ole, ne on ns. villi kortti -hankintoja, ja saattavat johtaa siihen että rupean ostamaan ko. artistin tuotantoa ihan kaupasta asti.

Musta ei oo vaan kivaa, et jotkut tekee kauheen duunin sen albumin eteen, ja sitten ihmiset lataa pelkät kappaleet, ja useat vieläpä laittomasti, netistä.

Cd on valitettavasti häviävä asia. Nyt jo huomaa että levykauppa toisensa perään lopetetaan, kun ei ole asiakaskuntaa. Lisäksi keikkalippujen hinnat nousee sitä mukaa, mitä enemmän ihmiset lataa musaa laittomasti, JOLLAKIN niiden artistien täytyy elää. Varsinkin pohjoismaissa tilanne on se, ettei ne artistit mitään tähtitieteellisiä summia työstään saa, joten pistää vihaksi ettei joku viitsi sen verran arvostaa sitä duunia, että edes maksaisisvat latauksestaan.

Ugh, olen puhunut ;)

Elämäni aakkoset B niinkuin Broidi

2011-07-17T04:42:00.003+03:00

Anteeks. Mä en laita tähän kuvaa, en tiiä miks ko mulla niitä on. En haluu jakaa mun broidia, sori :D

Pikkuveli.

Hähää, tiättekö, mulla on aina hiukan harmittanu että meidän äiti ei ollu tarpeeksi kaheli hankkiakseen lisää lapsia (joo en ihmettele, meissä oli tarpeeksi tekemistä) ja veli on jotakin, jota mä olen aina toivonut. Tosin mun toiveissa mä halusin isoveljen, joka pitäis musta huolta, mut perhana, näemmä se onnistuu pikkuveljeltä siinä missä isommaltakin :D

Parasta mun pikkuveljessä on kuitenkin se, et voi jakaa sellasen maailmankatsomuksen ja elämäntavan, jonka kanssa luuli olevansa yksin.

Parasta on se, kun voi katsoa toista silmiin ja ymmärtää.
Parasta on se, kun tietää tavallaan katsovansa omiin silmiinsä.

Parasta on just se fiilis, et jokin on niin arvokasta ettei halua jakaa sitä, vaan pitää sen itsellään. Olkoonkin vain, että tässä tapauksessa kyse on enemmän tunteesta kuin ihmisestä.

Parasta on tietää, että se on just oma veli, oma sisarus. Ei ystävä, ei puoliso..koska ne siteet on paljon heikommat. Veri ON vettä sakeampaa, se on hiton hieno fiilis.

Parasta on ylpeys. Se, kun voi oikeasti olla hiton ylpee. Koska mun broidi on yks maailman hienoimmista ihmisistä.

Parasta on onni. Onnellisuus. Se, kun poskiin alkaa sattua, kun hymyilee liikaa. Se, kun pahimpanakin päivänä tajuaa, ettei koskaan ole ollut niin onnellinen, niin elossa.

Parasta on jopa ikävä. Vain niitä ikävöi, joita oikeasti rakastaa. Sellasilla ihmisillä on väliä.

Mulla on, ilman epäilyksen häivääkään, maailman paras pikkuveli just tällaselle isosiskolle.

Elämäni aakkoset - A niinkuin Aamuihminen

2011-07-16T22:58:00.003+03:00

Emmätiiämiksi.

Mut aamut kiehtoo.

Älkää ymmärtäkö väärin, jos jotakin inhoan, niin herätyskelloa ja töitä tehdessä aamuvuoroa.

Mutta auta armias jos olen (kuten nyt) vapaalla.
Aamut on parhautta.
Kunnon kupillinen kahvia, kone päälle, hyvää musaa ja jos on oikein aikaisessa, auringonnousu. Uutiset ja aamun hömppäohjelmat.
Hedelmät, kasvikset ja jugurtti/rahka.
Villasukat ja norsuyökkärit.

Ko. kuvassa kello on. 6 aamulla, ja eletään ehkä helmikuuta, oon menossa töihin.

Aamulenkeistä tykkään myös, ne on kivoja melkeimpä vuodenajasta riippumatta.

Aamuihminen -mutta vain vapaaehtoisena.

Olipas se työn ja tuskan takana!

2011-07-15T17:47:00.002+03:00

Tussipaperin löytäminen oli haasteellista! Olen kutakuinkin kolme viikkoa ko. paperia etsinyt. Jokapaikasta kyllä löytyy akvarellipaperia ja kopiopaperia mutta kunnollinen, liukaspintainen, ohut tussipaperi on harvinaisuus. Kiitos Hobby Pointiin Kamppiin, että sitä vihdoin löytyi!

Ai mitä mä teen? Piirrän. Paljon. :D

100 Faktaa

2011-07-14T20:45:00.008+03:00

Huu, monessa blogissa nähty 100 faktaa kiinnosti ihan haasteen takia, mun on yleensä äärettömän vaikee keksiä näitä juttuja, mut koska oon sellanen et tykkään haasteista niin mehän tehdään tää nyt, menköön vaikka koko ilta ja osa huomista :D Koitan myös välttää niitä "tällä hetkellä syön..." juttuja ja kirjoittaa oikeeta faktaa, katotaanpas...

1. Kun tuun kotiin jostain, mun on ihan ekana pakko pestä meikit pois. En yleensäkään tykkää meikata, meikkaan vain ihovirheiden takia.
2. Olen 173-174cm pitkä.
3. En ole koskaan ostanut mitään ebaysta/huutonetistä
4. Minulla ei ole ajokorttia, eikä siis myöskään autoa.
5. Kumpaakaan en aijo myöskään hankkia, vaikka olis miten siistiä kruisailla. Ei käy.

6. Punastun hyvin herkästi.
7. Inhoan shopata vaatteita. Kirjoja yms krääsää sen sijaan..
8. Olen niitä viimeisiä ihmisiä, jotka vielä OSTAVAT musiikkinsa, ja herravarjele, jopa levyjä. Mä en tekis duunia ilmaiseksi joten en oleta muusikoidenkaan tekevän.
9.Olin kasvissyöjä monta vuotta.
10. Emmin nimi oli tiedossa jo Maxia odottaessani, Maxin nimi sen sijaan syntyi vasta sairaalassa.

11. Pikkuveljeni on ainoa perheenjäseneni, joka on mulle tärkeämpi kuin mieheni. Mieheni myös tietää tämän, ja tietää että suutun jos hän koskaan, ikinä, sanoo mitään negatiivista veljestäni. Yleensä mies menee perheenjäsenten edelle, koska hän on sen jonka kanssa minulla on tarkoitus vanheta.
12. Ujostelen isääni edelleen, en tiedä miksi, koska me pystytään puhumaan melkein kaikesta.
13.En voi juoda teetä pienestä kupista. Teekupin pitää olla melkein murokulho-kokoa :D
14. Olen ikuinen romantikko. Mulle romantiikka kuitenkin merkitsee hieman muuta kuin kynttiläillallista, joka on vain vaivaannuttavaa.
15. Tunnen oloni turvallisemmaksi kerrostalossa, kuin omakoti- tai rivi- tai paritalossa.

16. Rakastan lentokoneita.
17. Ja näen usein unia lento-onnettomuuksista.
18. Tunnen oloni usein hämmentyneeksi. Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa...
19. Hopeanuoli on maailman paras animaatio. Kirkkaasti. (Totoro tulee hyvänä kakkosena)
20. Luin w.i.t.c.h -sarjakuvia vielä kahdeksantoistavuotiaana. Varsinki alussa oli hyvä tarina ja piirrosjälki hienoa. Nykyisin luen Nemiä :D

21. En ole koskaan käynyt festareilla, ja eka itse maksettu keikkakin oli viime huhtikuussa.
22. Hupparit on jotain, msitä en luovu. Olen JOPA alkanut pitää helteitä inhottavina, koska en voi pitää hupparia silloin.
23. Olen huomannut tekeväni kauheasti kirjoitusvirheitä nyt, kun olen alkanut kommunikoimaan ja ajattelemaan kahdella kielellä.
24. Ajattelen mieluummin tunteella, kuin järjellä.
25. Puren kynsiäni. Tiedän kyl, ettei sais.

26. Olen täysin koukussa TÄHÄN blogiin, vaikka kaikki arvomaailmasta musiikkimaun kautta vaatetyyliin on kaikkea muuta kuin minun omaani. Hyvät kuvat ja hauska kirjoitustyyli tekee paljon!
27. Tykkään kaikenlaisesta musiikista, mutta kaikkein eniten rap/hiphop -musiikista. Kolme kovinta on Looptroop Rockers (kiitti pikkuveli hei, nyt oon iiiihan jumissa), Eminem ja Cheek. Näillä pelastuu päivä, kuin päivä. Varsinki ekalla, ihan repeatilla kokoajan myös mp3:lla.
28. Inhoan, inhoan, inhoan liian tiukkoja vaatteita (Enkä siis tarkota pieniä, vaan esim. jakkuja, paitapuseroita, suorii housuja yääääk), mun lempikuteet on löysät collarihousut, joku kiva toppi ja hupparit. Niih. Farkkuihin mulla on enemmän viha- kuin rakkaussuhde.
29. Mä en luota ihmisiin, ja ne, joihin luotan edes kohtuullisesti, on tehneet töitä sen eteen.
30. Olen koukussa Mozzarellaan. Ja parsakaaliin.

31. En käytä korkokenkiä. Sen sijaan skeittikengät ja kangastossut -wellcome. :)
32. En pidä häistä enkä oikeastaan muistakaan juhlallisuuksista, ellen kuulu ns. läheisimpään perhepiiriin ja ole ns. taustajoukoissa.
33. Olen nyt vasta opetellut hymyilemään kuvissa. Se on outoa.
34. Olen taivaanrannan maalari, ammattilainen unelmoimisen saralla.
35. Olen ottanut uudeksi tavoitteekseni olla ainakin kaksi tuntia päivässä ulkona, paitsi sunnuntaisin, jolloin siivotaan ja laiskotellaan.

36. Musta on tullut tosi laiska matkustamaan. Junamatkat on mulle kauhistus ja se varmaan vaikuttaa asiaan.
37. Tykkään silmistäni, ne on kivat ja nykyisin on ihanaa, kun ne "kuuluu" johonkin.
38. Perunalastut ja viinirypäleet on vihoviimeinen vitsaus, otat yhden -syöt kaikki.
39. En ole koskaan tuntenut jääväni mistään paitsi, vaikka minulla onkin lapset. Päinvastoin ympäristö on aina olettanut, että jään asioista paitsi, ja siksi minua ei esim. koskaan kutsuta mihinkään, kun ajatellaan, etten pääse kuitenkaan.
40. Tukholma on mulle yksi rakkaimmista paikoista maailmassa. Kirkkaasti.

41. Rakastan lahjojen antamista.
42. Tykkään ystäväkirjoista, ne on kivoja, just tänään pääsin täyttämään yhtä.
43. Miellän itseni enemmän tytöksi kuin naiseksi.
44. ^ Teen kuitenkin hyvin vähän mitään tyttömäistä, esim. tukan föönaaminen on jotain mitä mä en vaan tajua en sitten millään.
45. Ruotsissa kaikki herkut aina jäätelöstä perunalastuihin on parempaa kun suomessa. Anteeks oon maanpetturi, mut on.

46. Aikaisemmin en tykännyt maidosta. Nykyisin voisin juoda litran kerralla ongelmitta.
47. Sama veden kanssa.
48. Prinsessapäiväkirjat on mahtavii leffoja. Hömppäelokuvilla on paikka mun sydämessä :D
49. Taiteilijanurani alkoi pikkutyttönä äidin pinkillä huulipunalla, paperin virkaa toimitti upouudet tapetit :D
50. ^ Tiedostan, etten ole fiksuin maailmassa.

51. Olen kausittainen himolukija. Kun lukuvaihe iskee päälle, saatan ahmia kuusikin kirjaa putkeen.
52. Olen kehittynyt piirtämisessä ja huomannut olevani siinä tosi hyvä.
53. Olen vasta viime viikkojen aikana oppinut käyttämään kasvovettä.
54. En vieläkään osaa täysin käyttää kameraani, ja se ärsyttää mua suunnattomasti.
55. Mun elämän suurin numero on 15. Se on mun nuorimmaisen kastepäivä, mun ja miehen vuosipäivä ja mun veljen syntymäpäivä. Yleensä myös kaikkee kivaa tapahtuu aina 15. päivä.

56. Haluaisin matkutaa kaikille niille paikkakunnille ruotsissa, jossa mun äiti, mummo ja pappa on asuneet. Toteutan ko. suunnitelman joskus, kun oon tosirikas.
57. Also, haluaisin palavasti road tripille. Autolla matkustaminen on mahtavaa :D
58. Mä en koskaan laita huuhtelemattomia astioita tiskariin ja mua ärsyttää jos joku laittaa. Aivan sama kuinka helposti lähtevää likaa, mun tiskariin se ei mee!!
59. Samoin mua ärsyttää jos pyykkejä ei lajitella värin mukaan.
60. Mun puhelin on iskunkestävä nokialainen. Ei älyä, ei edes aitoja soittoääniä. Vanhantyylisiä kuvaviestejä ja matopeli, mutta toimii!!

61. Olen huulirasvariippuvainen. En oo ennen ollut, nyt olen.
62. Oon just niin säälittävä, etten vois elää ilman nettiä. Puolet mun elämästä on nettiyhteydestä kii, enkä nyt puhu mistään blogista! :D
63. En voi sietää sellasia ihmisiä, joiden pitää kostaa kaikki.
64. Joskus toivon, et asiat menis, kuten elokuvissa, esim. jos ajattelee jotain ihmistä, niin yhtäkkiä se tuleeki vastaan.
65. En tykkää riidellä. Katkaisen mieluummin välit kokonaan, jos tuntuu, että asiaa ei voi millään selvittää. Olen joutunut näin tekemään, se on harmi.

66. Juhlin syntymäpäiväni joka vuosi. Syystä että miks ei sais juhlia jokaista vuotta, jonka saa...ei oo itsestäänselvyys et elää kasikymppiseksi joten on tyhmää odottaa sitä, et on jokin syy juhlia -__-
67. Huomasin eilen, että mulla on jo ainakin 5 kaveria Helsingissä. Se on kiva tunne. ^_^
68. Huonot vitsit naurattavat, oon vissiin liian tyhmä käsittääkseni hienoja vitsejä O.o
69. Mua inhottaa ihmiset, jotka valehtelee...mulle voi meiluummin sanoa totuuden, vaikka se hiukan loukkaiski, kun valehdella päin naamaa. Arvostan rehellisyyttä enemmän, kuin mielistelyä.
70. Rakastan yllätyksiä, kunhan niiden tarkoitus on ilahduttaa ja ne on mietitty loppuun asti. Esim. mulle olis turha järjestää yllätykseksi vaik benjii-hyppyä, kun en ole sen tyylinen ihminen.

71. Voisin asua Linnanmäellä. Oikeasti.
72. Mä en halua sen enempää omakotitaloa kuin koiraakaan kuin sitä autookaan, en vuosittaista kanarianlomaa enkä illallista joka ilta kello viis. En siis halua mitään mitä "munikäsen pitäis haluta."
73. Haluan ottaa kuvan siitä, kun valas nostaa pyrstönsä vedenpinnan yläpuolelle. Se on mun mielestä yksi maailman hienoimpia näkyjä, oon tosi kade niille, jotka sen on livenä nähneet.
74. Ostan paljon vihkoja ja kirjoja. Ne saattaa lojua pitkään käyttämättömänä, mut mikään ei oo niin hirveetä, kuin se, et on joku tarve kirjoittaa/piirtää eikä oo mitään, mihin niin tekis!
75. Etsin täydellistä rannekorua. En oo löytänyt, koska mulla ei oo perinteinen maku.

76. Oon huomannut etsiväni musiikista muutakin kuin hyviä sanoja ja säveltä. Parhaimmissa biiseissä on jokin koukku.
77. Inhoan moppaamista ja ikkunanpesua >.<
78. Olen miettinyt, pitäiskö alkaa taas vääntään sivupohjia, se oli ihan hauskaa.. kuvapula kuitenkin vastustaa sen verran, et ei vielä oo inspistä.
79. Olen pyrkinyt opiskelemaan. En tiedä vielä, pääsinkö.
80. Kaipaan monia vanhoja suosikkeja, kuten Donna-jäätelöä, takaisin kaupan valikoimiin. Mulla harmittaa myös että Jacky-pelle vaihdettiin tyhmään lehmään -_-

81. Olen maksanut yli 20euroa pienestä tuubista vihreevoidetta. Poden siitä syyllisyyttä edelleen.
82. Mä en ymmärrä ilkeyttä, rasismia, syrjintää enkä alistamista. En myöskään lue itseeni kukkahattutäteihin, tervettä järkeä voi käyttää ilman edellämainittuja tyhmyydenosoituksia.
83. Olen ollut Partiossa, kuvataide- ja näytelmäkerhossa, sekä harrastanut lentopalloa ja pianonsoittoa.
84. Olen päässyt eräässä laulukilpailussa semifinaaleihin saakka. Ei ollut idols yms joten turha alkaa miettimään :D En tiedä kuinka pitkälle olisin päässyt, koska jänistin semifinaaleista.
85. Rakastin joskus aikanaan pesäpalloa. Me pelattiin aina koulun pihalla, eikä ketään kiusattu. Nykyisin en osuisi edes palloon :D

86. Mulla on ollut kaks kissaa. Pipuna ja Tuffe.
87. Mulla on ollut 5cm:n tukka. Ja vieläpä sellanen kellertävä. :D Villi nuoruus ja vihree micmacin farkkurotsi...
88. Juon kahvini maidolla, ilman sokeria.
89. En tykkää saunomisesta. En koe edes juhannuksena tai jouluna jääväni mistään paitsi.
90. Biletin teinivuosina ihan liikaa, siks kai en nykyisin harrasta, kuin harvoin.

91. Luen yllättävän paljon muotilehtiä- ja blogeja, kun ottaa huomioon, ettei oma tyyli ole mistään kohtaa muodikas, en tykkää shoppailla enkä edes osta kalliita meikkejä.
92. "Olin niin kännissä" ei oo musta hyvä tekosyy mihinkään. Aivan sama miten paljon promilleja on, ihminen osaa AINA valita.
93. Mietin aina, et miks kukaan ei ottais autiolle saarelle mukaan luksusjahtia...tai edes tavallista moottorivenettä ja bensaa, tai edes kännykkää jossa on akkua?
94. Mulla on AINA ikävä. Se on tavallaan perus luonteenpiirre, kun kaikki rakkaat on kaukana.
95. Olen käynyt viimeisen 12 vuoden aikana kolme kertaa elokuvissa.

96. Mun lempinimiä on ollut mm. JesSIKA, Eve, Evukka, Jessi, Pessi, Viuhti. Ensimmäistä vihaan yli kaiken, on se nyt hauskaa joo... -_-
97. Aloin ylasteella käyttämään toista nimeeni, koska pohjoisessa harvinainen Jessica aiheutti niin paljon kiusaamista.
98. Mulla harmittaa, et kaverit ja ystävät on monelle kertakäyttökamaa.
99. Mä oon hirmu onnellinen, et oon terve. Mun molemmilla siskoilla (ja ilmeisesti veljellä kans!) on astma joten olen aina osannut olla iloinen siitä, ettei mulla ole.
100. Hyvät unet on mulle tärkeet, en tuu toimeen alle seitsemän tunnin yöunilla.

Noniin, sata asiaa. Aikaa meni hieman yli kaks tuntia. :D

Jaksoitko lukee loppuun asti?

Pian 24000 :)

2011-07-14T13:11:00.003+03:00

(Pikkuinen minä ja mun paras kaveri Liina, puss)

Äsken oli vain 8 kävijän matka 24000 kävijään, kiitos kovasti kaikille! Olis vielä tosi upeeta tietää ketkä kaikki sisältyy tuohon lukuun, joten jos et oo saanu aikaseksi kommentoida, niin teeppäs se nyt :D

Tänään siis matka hertsikkaan kaverin kanssa, ilma näyttää taas varsin mukavalta ^_^

Illalla koitan jaksaa postata taas jotain, tänä aamuna rustasin ennakkotehtävän mahdollisiin pääsykokeisiin, piti kertoo itsestä ja se oli kamalan hankalaa aloittaa, kunnes kaveri totes et eihän sun tartte tehdä sitä sillä tavalla ko ne olettaa. Joten tein sitten omalla tyylillä, huu :)

Päivän biisinä Looptroopin Looking for love, oon nyt luukuttanu sitä ihan mielettömästi -sydän tähän- :D

SwEEEeeeEEEt ^_^

2011-07-13T21:21:00.003+03:00

(Kauppatorilta 12.7.2011)

Huikeita päiviä koko viikko ollu täynnä. Maanantaina oltiin siel piknikillä, ja eilen mä palloilin ittekseni monta tuntii keskustassa napsimassa kuvia ja haaveilemassa. Tänään sitten ystävän kanssa käytiin kirpputorilla, ihasteltiin vanhoja valokuvia ja kirjeitä, joissa osoitteet oli muotoa Neiti Minna Malli, Helsinki. Uskomatonta et ne kirjeet on löytäneet perille. Mua surettaa et ne oli siellä, varmaan jonkun kuolinpesästä..miks kukaan ei oo pelastanu niitä, aivan ihania. Mä meen tasan seuraavan kerran, ko saan shoppailla, ja ostan monta :)

Sit käytiin Chicosissa syömässä ja oon ihan täynnä, mikä on hirveen ikävää siks, et keittiön pöydällä polttelee pussillinen Mansikoita, ah nam :) :)

Huomenna mennään Hertsikkaan pörräämään. :) Kiva vaihteeks olla hyperaktiivinen eikä istuu kokoaikaa kotona, kyllähän siihen ehti talven aikana jo kyllästyä.

MINÄ sydän HELSINKI. Ainoo kaupunki missä oon asunu, jossa voi vaan lähtee kaupungille ja aina löytää jotain tekemistä, nähtävää ja koettavaa.

Meki ko muutkin

2011-07-11T21:49:00.005+03:00

Iltoja!

Me käytiin tänään moikkaamassa (katsomassa) velhopoikia, jotka visiiteerasi Suomessa promoamassa tuota vikaa potter leffaa. Meitä oli messissä kaks, jotka ei ollunna lukenu yhtään kirjaa ees, ja sitten se ainoa, joka oli, olis missannu koko homman jos nää kaks starabongaria ei olis keksiny lähtee näitä kattomaan.

Muuten, jos haluutte jäädä idolinne mieleen pysyvästi, kannattaa fanipostissa lähettää kokonainen vesimeloni.

Mä olin päättänyt vetää mun "kerran vuodessa oon tuhkimo" -leikkini ja liikuin mekossa ja muissa yltiönaisellisissa härpäkkeissä. Huomenna huppari ja verkkarit, kiitos, saletisti natsaa.

Täs kuvassa näyttää niinko söisin yksin, mut oikeesti oli kaks kaverii kans...mä nyt satuin olemaan seurueesta ainoa, joka ei jaksanut liikuttaa ahteriaan nähdäkseen, mitä lavalla tapahtuu, ennenkuin nuo poijjjat sinne hyppäsi. :D

Myöhän otetaan tää taas joskus uusiksi, kyl se vaan on mukavaa, ei pääse mihinkään. Sovittiin myös tärskyt Ateneumiin ja hieman jo väläyteltiin joskos lähdettäis elokuussa tampereelle viikonloppuvisiitille ;) Olis ihan sairaan mageeeeeeeta. :D :D :D Sit voisin olla sillee lälllälläää. Sydän tähän, jos blogger ei vinkuis. :D

Sadepilvi siirsi piknikin

2011-07-11T10:53:00.003+03:00

(Puistopiknik 23.4.2011)

.. joten me otetaan ylläoleva tilanne uusiksi jo tänään ^_^ Siinä missä viimeksi tuli jo hiukan kylmä, voisin veikata että tänään ei tule takille tarvetta. Mä pääsen vihdoinkin korkkaamaan mun uuden mekon (ja toivon hartaasti ettei doven summer glow enää kuivuttuaan tartuta väriä) ja eihän tätä piknikiäkään ole yritetty kuin kai kolmesti aikaisemmin järkätä. :D Harmi ettei jatkobileet ole yhtä muhevat kun viimeksi, niitä ei ole, puhumattakaan että olisi joku niin upee keikka kuin viimeksi. :D Mutta hauskaa, sitä varmasti on! :D

Mä en osaa päättää, jätänkö fidan keikkani huomiselle vai kävisinkö tänään...huomiseksi on kyl luvattu sitä vettä, et ehkä en haluu kastua. No, sen näkee sit ko tietää, missä vaiheessa mä olen valmis, nyt tarttee alkaa syömään, sitten voi rassata päätään niin turhilla asioilla kuin ittensä laittaminen kuosiin.

Ah, kesä ja parhaus :)

Edit. Mulla on kirjoitustaito nykyisin todella pahasti hukassa, joten anteeksi kaikki kirjoitusvirheet nyt, menneessä ja tulevassa!

2011-07-09T21:23:00.002+03:00

(Eläinmuseo)

Tänään kävin kirppareilla, mutten löytäny oikein mitään. Sensijaan muualta tarttui mukaan mm. uudet aurinkolasit ja kengät...mä niiin tykkään ale-ajasta.

Lahjoin tyttöä värityskirjalla ja syötiin myöhään, jotenkin taas tuntuu uni hiipivän silmiin, joten tiedossa taas kunnon yöunet.
Hyvää yötä :)

2011-07-08T20:20:00.002+03:00

Tänään mä nukuin pitkään ja tein sitten huikeen kuuden tunnin reissun kaupungille aurinkoa ja ihmisiä katsomaan, tuli korjattua kotona vuosikaudet ollut puutos joka on raasannut erityisesti nuorempaa siskoani: Tsädääääm meillä on kynsilakanpuhdistusainetta.

Kävin varaamassa mielenkiintoisen ajan tuonne syyskuulle, enempää en siitä asiasta vielä paljasta mutta voi hitsi kun tuntuu kivalta et se on sovittu nyt.

Lisäksi mä löysin alesta kivan mekon (taas mekko, tää alkaa kyl mennä jo huvittaviin mittoihin, mun vaatekaapista löytyy nyt jo 3 mekkoa joista yks on iltapuku...) ja ajattelin käyttää sitä tiistaina piknikillä. Huomenna meen kirpparikierrokselle, sunnuntaina siivoon huushollin viimeistä nurkkaa myöten, maanantaina on vielä toistaiseksi vapaata ja tiistaina sitten sinne piknikille...kyl mä tohon maanantaillekkin saan jotain tungettua, kun oikein pinnistän :)

Mukavaa viikonloppua, musta kuuluu, jos kuuluu!

2011-07-07T20:29:00.004+03:00

Käytiin Emmin kanssa eläinmuseossa tänään, oli huisin hauskaa ja neiti nautti silminnähden.

Nyt tulee uni hyvin kaikille. :)

Tässä Emmi kömpii lumitunnelissa :D :D

Miten muut näkee sut ja kuka sä oikeesti oot?

2011-07-05T20:28:00.003+03:00

Ootteks miettiny, miten muut ihmiset näkee teidät? Tai siis, on varmaan iso kasa ihmisiä, jotka voi sanoo, et ne tuntee sut, mut tunteeks oikeesti?

Mä voin sanoo, et on ihan hiton paljon ihmisii, jotka "tuntee" mut... ja sit ehkä kaks jotka ihan oikeesti tuntee.

Mitä sä kerrot itsestäs, kun tapaat uuden ihmisen?

Aika moni kertoo, mitä opiskelee tai mitä työtä tekee, jos on työtön niin se kerrotaan harvemmin ensin, iän mainitsee yllättävän moni, sit yleensä myös sen, onko perheellinen. Syvemmässä keskustelussa pureudutaan ehkä hieman harrastuksiin, musiikilliseen ja kirjalliseen suuntautumiseen (jos kehdataan, aiheesta tositosihyvä kirjoitus täällä) ja perheellisten kohdalla myös hieman lapsiin, vaikkei se sinäänsä itsensä esittelyyn kuulukkaan.

Mä itseasiassa tiedän itsekkin tosi harvasta mun ystävästä ton enempää. Harmi sinänsä, koska joskus mua itteeni turhauttaa kun ihmiset tekee päätelmiä kysymättä. Siksi mä nykyisin jätän esim. lapsista kertomisen aika myöhäiseen, koska hyvin useesti kun sanot sanan "Lapsia" niin sua pidetään sellasena, et istut hiekkalaatikon reunalla keskustelemassa rokotuksista ja päiväkotimaksuista, syöt joka päivä kotona niitä perinteisiä kotiruokia ja kuuntelet rauhallista musaa ja vähintäänki kudot villasukkia, katot telkkarista kasvatus- ja sistusaiheisia ohjelmia ja täydelliset naiset on ajastuksella.
Opiskelijat on bilehileitä jotka ei mee koskaan töihin ja käy äidin luona tankkaamassa joka toinen viikonloppu, työtön on muuten vaan laiska ja nukkuu joka päivä vähintään viiteen, työelämässä olijat ovat vähintäänkin työnarkomaaneja jotka painaa pitkää päivää uus omakotitalo mielessä ja eläkeläiset viettää päivänsä ray:n ykskätisillä ja tuijottelee ikkunasta kadulle kyttäämässä "normaalien" ihmisten elämää.

Musta on hirveen surullista, et ihminen on kauheen monesti määriteltävissä elämäntilanteen mukaan.

Kuka mä sitten olen?

Mä olen 24-vuotias uusstadilainen nainen, lähtöisin pohjois-ruotsista ja sieltä Suomeen muuttanut pikkulikkana. Voinemme siis kutsua minua eräänlaiseksi mamuksi ;) Ei, en kannata pakkoruotsia mutta olen aika ylpee siitä, mistä olen tullut. ;)
Mä olen aika tunnepohjainen ihminen, järki joutaa monessa asiassa romukoppaan eikä se mua haittaa, jos joku kutsuu lapselliseksi tai haihattelijaksi, taplaan tyylilläni ja koitan taplata niin, että olen itte tyytyväinen. Unelmat on jees ja todellisuus, no, todellisuutta, aika ankeeta nykyisin monesta kohtaa, noin niinku maailmalla yleensä.
Mä luen paljon, niin fantasiaa kuin faktaakin ja rakastan mm. Nemi-sarjakuvia, hyvät naurut ja huoleton asenne, works for me :D
Mulla on neljä sisarusta, kaks siskoo, kaks veljee, siskojen kanssa kasvoin aikuiseksi ja veljet tuli mukaan nyt, tästä on hyvä kulkee loppumatka niiden kaikkien vierellä.

Mä olin koulumenestykseltä vaihteleva, lukuaineet meni hyvin jos jaksoi keskittyä, yleensä ei jaksanu, ja taideaineiden parissa olisin viihtynyt vaikka koko päivän (poislukien rättikäsityöt, kundien kanssa puupajalla oli paljon, paljon hauskempaa). Nykyisinkin mä mieluummin piirrän ja kirjoitan runoja kuin esim. mietin maailmantaloutta. Muuten otan asioihin kantaa yleensäkin vain jos niistä jotain tiedän tai ne ylipäänsä kiinnostaa. Muutoin kohauttelen olkiani ja hymisen mukavasti "juujuu vai niin". Kuitenkin olen pohjattoman utelias luonne, kuuntelen mielelläni kun muut puhuvat, varsinkin, jos he kertovat asioita itsestään.

Mä tykkään hienoista graffiteista (en maalaa itte, oon enemmän lyijykynä&paperi -tyyppiä mut ihailen ja kunnioitan isosti niitä, jotka maalaa), rapmusiikista (ja monesta muustakin, ah se tunne kun saa kivuta autoon ja jotain hyvää dancemusiikkia soimaan, arskat naamalle, rento ote ja maantie namnamnamnamnam), hengailusta ihan vaan mitään tekemättä, piknikeistä (kuuluu kaiketi tuohon edelliseen), korkeesaaresta, huvipuistoista (ah ja nam mikä ihanuus lintsin ukko on), sirkuksesta, jääkiekosta, retkistä ja seikkailuista, keväästä, kesästä ja syksystä (talvesta en niinkään), kuvaamisesta, kaupungista (metsät on kauniita mut mä en tykkää olla siellä, sama on vähän maaseudun kanssa), kirkkaista väreistä, tietynlaisesta elämänromantiikasta ja vaikka mistä muusta.

Mä en tykkää syrjimisestä enkä kiusaamisesta enkä siitä, et ihmisillä ei oo koskaan aikaa toisilleen. Enkä siitä et asioitten pitäis mennä tietyllä tavalla, koska joku on joskus aikanaan päättänyt, et näin asioiden kuuluu mennä. Mä en tykkää siitä et ihmisiltä on mennyt intohimo asioihin ja tekemiseen. Mä en myöskään tykkää valehtelusta, kieroiluista enkä "peleistä" eli siitä et esim. parisuhteessa miehen pitäis maagisesti tietää kaikki ajatukset jotka naisen päähän tulee ja sit suututaan, ku ei tiennyt. Mä en tykkää ihmisistä, joilla ei oo empatiakykyä tai jotka vaan haluaa olla ilkeitä. Onneks näitä ihmisiä on todella vähän.

Mulla on monta tärkeää asiaa elämässä ja kolme menee kaiken muun edelle, mun lapset ja mun maailmanihaninpikkuveli. Kolme ihmistä, joille ei ryttyillä ryttyilemättä mulle. Suomeks, satuta mun tärkeimpiä, niin satutat myös mua, ja kyllä, mä suutun ja suutun tosi lujaa. Ja taas, jos kohtelet niitä hyvin niin oot mun kamu.

Ja niin tosiaan, olenhan mä myös äiti ja vaimo. Toissijaiset määritelmäni. Ei, en istu hiekkalaatikolla, en edes pidä leikkipuistoista, en kertoile lasten edellisestä lääkärikerrasta eikä mua myöskään kiinnosta toisten lasten vastaavat. Lapset on mulle samalla tavalla ihmisiä kuin kaikki muutkin, ei mitään elämää suurempaa jota täytyy hehkuttaa koko ajan ja joiden kanssa täytyy tehdä ihan kokoajan jotakin. Mä luen niille tarinoita ja pidän niitä sylissä, toisinaan leivotaan ja tehdään retkiä (paljon varsinkin kirjastoon!) mutta mä en elä missään kuplassa niiden kanssa. Niin, ja me jutellaan paljon, tosi tosi paljon. Juttelu on tärkeää, paljon tärkeempää niiden lasten kanssa kun keinun vieressä muiden äitien kanssa.
Vaimoksikkin minua kutsutaan, akka on myös käytetty nimitys avioliiton myötä saatujen sukulaisteni parissa, ja olen varmasti kaikkea muuta, kuin perinteinen vaimo, mutta olenpa joskus kuullut, että siitä miekkoseni minussa tykkääkin, kun olen oma itseni, ihana rämäpää joka töppää joka asiassa ja eksyy omaan suihkuunsakkin ja onnistuu juustoa leikatessaan leikkaamaan omat sormensa ja antaa piupaut sille mitä muut ajattelee ja kuuntelee "paskaa" musaa vaikka hän siitä valittaakin, pukeutuu hassusti (lue: mukavasti), syö vielä hassummin ja on tyhmä kuin saapas, mitä tieteisiin tulee, ei osaa flirttailla pätkääkään ja joka vois elää suklaalla ja rakkaustarinoilla. Sellanen vaimo mutta eipä ole vielä vaihtoon mennyt ;)

Tässäpä pieni osa itsestäni, ajatusmaailmaani vois syventyä vaikka monen blogitekstin verran, mutta koska mulla on se maailman suurin uteliaisuus ja kukaan ei kuitenkaan jaksa kuunnella seuraavaa kahta viikkoa MinäMinäMinäMinä -juttuja, niin mä haluaisin kuulla kuka sä oot, ennenkaikkea sä itse, sinuna itsenäsi?

(^ Täs kiteytyy aika konkreettisesti mun luonteen vakavuus ;) )

2011-07-04T15:20:00.004+03:00

Pari edellistä postausta on olleet rehellisiä, mutta kauhean, kauhean surullisia. Toki asiakin oli ja on edelleen hyvin surullinen, mutta koska tänään mun on tavattoman hyvä olla, niin pistetäänpäs onnellisuuspostaus tähän väliin. Mun elämässä saattaa olla asia, joka pitää kaikessa kurjuudessaan, tyhmyydessään ja epäreiluudessaan hyväksyä ja inhoan sitä, mutta kuulkaas...en ole koskaan ollu niin elossa kuin nyt. Sanotaan näin, että vaikka olen viimeisen viiden kuukauden aikana joutunut kohtaamaan aimo kasan surua, ikävää, vihaa ja muuta paskaa, niin se kaikki johtuu siitä et mä oon niin hereillä. Niin, niin hereillä. Kaikki aina sanoo, et elämä on elämää vaan kun näkee kaikkea kaunista ja ihanaa ja onnellista. Mä sanon et elämä on elämää vasta sitten, kun sä näet kaikki sen värit, myös ne harmaan sävyt. Koska miten sä voit koskaan tehdä niille jotain, jos sä et tiedosta niitä. Miten surra suru pois, jos sitä ei tunnista? Miten sä huomaat vuotavas verta, jos sä et tunne kipua, et näe haavaa? Voi olla elossa, ja sitten myös ELOSSA. Ei oo mitään väärää siinä, et on rehellinen. Suurinta valheellisuutta on valehdella itselleen.

Niin, miettikääppä sitä.

Valoa päivään, tässä asioita joista olen tänään hyvin onnellinen.

1. Sain halata äitiä.
2. Mun tytär piirsi hauskan kuvan sarvikuonosta
3. Mä kuuntelen hyvää musaa
4. Mun ääni on kunnossa
5. Mulla ei oo nälkä eikä kylmä eikä kuuma, olo on aika hyvä
6. Mulla on hyvä viikko tulossa
7. Mun poika on onnellinen matkatessaan mamman luokse kesälomalle
8. Mun pikkuveljellä on hyvä päivä
9. Mä huomasin tarvitsevani googlen käyttäjää enää todella harvoin, englanninkieli on kummasti parantunut ;)
10. i LOVE my hair
11. Bongasin ekat polka-mansikat
12. Mun mies teki ruokaa (kokkailevat miehet on ihania, ei voi mitään)
13. Lähestulkoon mun kaikki suosikkiblogit oli päivittyneet
14. On vähän viileämpi

:D Hassui asioita, tiedetään, pitäis olla iloinen siitä et maassa rauha ja asun hyvinvointivaltiossa...mut se olis vaan tylsää joten listaan mieluummin arkipäivän asioita. ;)

Voikaa hyvin. :)

2011-07-02T14:12:00.002+03:00

Mä olen idiootti.

Älkää kysykö, en kertois kuitenkaan.

Epäreiluus on kuvottavin tunne maailmassa. Kirkkaasti.

2011-07-01T13:58:00.005+03:00

Tiedättekö, mikä on kaikkein vaikeinta siinä, et on täydellisen ainutlaatuinen ja ainutlaatuisessa tilanteessa.

Yksinäisyys.

Se, ettei ole olemassa ihmistä, joka vois täysin rehellisesti sanoa, et tietää, miltä musta tuntuu.

Ei ole sellaista ihmistä.

On vain ihmisiä, jotka ei tiedä, ei tunne samalla tavalla.

Niillä ei ole tarjota kuin latteuksia.
"Hyviä" neuvoja joilla ei tee yhtään mitään.

Tällähetkellä mussa elää sellainen kapinahenki. Sellanen joka kysyy MIKSI? ja MIKSI EI?

Sellanen, että seuraava syytön ihminen joka tulee tarjoamaan ajatuksia "Ajattele positiivisesti" tai "Pitää katsoa tulevaisuuteen" tai "Asiat nyt on näin ja se pitää hyväksyä" tai "Asiat vois olla huonomminkin", saattaa saada niskaansa melkoisen lastin kytenyttä raivoa.

Kauniita ajatuksia toki, ja hyväähän kaikki tarkoittaa. Se vaan ei auta. Ei paskankaan verran. Mä olen hokenut itselleni noita mantroja nyt aika kauan, ja niistä ei oikeasti ole yhtään minkäänlaista apua.

Joskus mua ärsyttää, kun mun mies ei ota asiaan kantaa. Mutta tiättekö, se on oikeastaan parasta, mitä kukaan on mulle tehnyt tän prosessin aikana. Koska se ei yritä sanoa mitään, millä ei ole mitään vaikutusta. Se ei tarjoa mulle vasaraa, kun pitäis ruuvata. Se ei tarjoa mulle latteuksia jotka tekee mun olon vaan pahemmaksi. Mulla tulee sellanen olo latteuksista, et mä ajattelen väärin tai tunnen väärin tai et mun pitäis kysyy muilta lupaa, et miten mä saan reagoida. Mä olen niin lopen kyllästynyt siihen.

Jos ihmisellä ei ole mitään, mistä on oikeesti apua niin parasta ehkä oikeesti on olla sit hiljaa. Tai sanoa suoraan et ei osaa auttaa, koska ei ole koskaan ollut samassa tilanteessa. Sanattomanakin voi olla tukena, ei se ole mikään rikos, ettei osaa auttaa.

Mut se ärsyttää, et kun tuntee, et maailma on oikeasti epäreilu ja joutuu joka päivä hyväksymään, vaikkei millään haluais, ja vähän väliä miettii, että miksi, ja tietää olevansa ihan yksin, niin joku tulee siihen väliin sanomaan, et hei ajattele positiivisesti... anteeks, mut en. Mä olen lopen kyllästynyt ajattelemaan positiivisesti, lopen kyllästynyt siihen että mun pitää oottaa lupaa, et voin sanoa, et mua vituttaa.

Et sä sano ihmiselle, jolla on märkivä haava jalassa, et hei aattele, onhan sulla kuitenki käsi! Henkistä märkivää haavaa on niin hiton helppo väheksyä.

Tee itelles ja mulle palvelus. Jos sulla ei oo sitä ruuvaria, niin siitä vasarasta ei oo mitään hyötyä, joten voidaanko vaan katsoa sitä seinää, jolle jotain pitäis tehdä, ja sanoa, et paska homma.

2011-06-30T10:16:00.000+03:00

Tällaisissa tunnelmissa meillä mentiin eilen ^

Jotenkin jumii taas kauheesti, mun piti lähtee pohjoiseen loppukuusta, mutta aikatauluongelmat vähän teki ongelmia ja koko homma kosahti. Toisaalta mä en haluais istuu koko kesää kotonakaan. Toisaalta mulla ei tee mieli matkustaa mihinkään muualle, ei mitään muuta tarkotusta varten.

Well, anyway, joissain blogeissa on laskettu päivän aikana käyetttävien kosmetiikkatuotteiden määrä, tässä mun lista:

1. Hammastahna
2. Shamppoo (ei oo joka päivä käytössä)
3. Saippua
4. Hoitosuihke
5. Vihreevoide
6. Wet n' wildin paletti jossa neljä eri voidetta, esim. korostusvoide
7. Puuteri
8. Ripsiväri
9. huulirasva
10. Silmämeikinpoistoaine
11. Puhdistusgeeli
12. Kasvovesi
13. Kosteusvoide
14. Deodorantti

Sekä satunnaisessa käytössä kulmakynä, luomivärit, meikkivoide, poskipuna, käsirasva ja hiuslakka...nii ja hiusvärejä n. 5-8vkon välein.

Mä olen vähän huono käyttään mitään yövoiteita tai silmänympärysvoiteita tai mitään.. musta tulee sitten varmaan melko ryppynen vanhempana mutta jotenkin tuntuu kauheen turhalta, nyt jo käyttää aikamoisen arsenaalin kosmetiikkaa eikä naama muutu silti siitä yhtään sen kummosemmaksi :D Huomatkaa mun vähäinen hiustuotteiden käyttö, mä olen ehkä maailman laiskin laittaan tukkaani ja tarviin just ja just sen hiuslakan ja senkin vaan silloin ko tuntuu et otsis ei pysy kuosissaan. Mul on valehtelematta ainakin 6kk vanha muotovaahtopullo tuolla ja se on vieläkin melkein täynnä :D Siksikin tykkään tästä mun tukasta nyt, se ei kaipaa sen kummempaa laittamista, harja riittää hyvin! :D

2011-06-27T07:57:00.002+03:00

Mä olen aikaisemmin jo sanonut, et mä tiedostan, et mussa on murros tapahtumassa. Jokin pyrkii pintaan, luulen, että minä itse.

Mä olen koko pienen elämäni mennyt hyvin paljon sen mukaan, mitä muut odottaa, haluaa ja vaatii. Oikeastaan olen pitänyt pääni vain miehen,lasten, naimisiinmenon ja Helsinkiin muuton kanssa (jossa ei tarvinu päätä pitää kun miehen kanssa oltiin asiasta samaa mieltä). Mussa on ollut myös hyvin paljon sitä mä-en-kelpaa -ajatusmallia ja siksi olen tyytynyt, silloinkin, kun olisi pitänyt vaatia.

Mä tiedostan nyt, että mä olen pikkuhiljaa alkanut vaatimaan. Mä oon alkanut pukeutumaan, niinkuin itse haluan, kuuntelemaan sellasta musaa, kun mä itse haluan, mun hiukset on just niinkuin mä itse haluan, mä harrastan just niitä asioita, joita mä itse haluan, jos mulla jokin tökkii, mä en pakota itseäni tekemään sitä.

Mä muistan elävästi, kun ysiluokan alussa puhuttiin siitä, mitä haluaa isona tehdä. Mä en tiennyt. Mulla ei ollut harmainta hajuakaan, ei edes joulun tienoilla, kun oltiin jo tutustuttu erilaisiin ammatteihin ja väyliin saada koulutus. Kun hakuaika lähestyi, tammikuu alkoi kääntyä helmikuuksi, mun opo kysyi multa, mihin mä aijon hakea. Mulla ei ollut ainoatakaan vaihtoehtoa. Mä olin leikitellyt ajatuksella lukiosta, mutta se ei saanut kotoa kovinkaan loistavaa kannatusta, joten mä en sitä vakavana vaihtoehtona sitten pitänyt. Maskeeraajan ammatti keihtoi, mutta siihen aikaan ei ollut tarjolla oikeanlaista koulutusta, enkä mä halunnut alkaa palapelillä sitä rakentamaan, ensin kosmetologiksi ja sitä kautta kursseille. Joten mä, pitkällisen harkinnan jälkeen sanoin opolle, et en mä oikeastaan haluais vielä hakea mihinkään, vaan voisin pitää välivuoden, että saan miettiä. Se ehdotus tyrmättiin täysin, ei tullut kuuloonkaan, kaikkien pitää hakea, saada ja vastaanottaa opiskelupaikka. Ja mä hain. Myöhemminhän mä muutin, kävin vielä kymppiluokan ja sain pojan, mutta se ei ihan ollu suunnitelmissa silloin, kun mä välivuotta ehdotin.

Mä en vieläkään täysin tiedä, mitä mä haluaisin tehdä. Mä olen yhä siinä paikassa. Mun paperit ei riitä lukion käymiseen, vaikka ehkä haluaisinkin, enkä oo enää varma, riittäiskö pääkään. Graaffinen puoli kiinnostaa, mä olen oikeasti ihan kelvollinen piirtämään.

Yks asia on varmaa kuin kuolema, keittiöön mä en jää. Koko mun itsetunto on romahtanut niiden parin vuoden aikana, kun mä olen ollut keittiöissä. Se on julma paikka joka imee musta halun onnistua ja edetä. Se on paikka, jossa jo hyvin äkkiä alkaa ajattelemaan, et tätä tää sitten on ja muuhun ei oo mahdollisuutta.
Tulee sellanen olo, et ei kelpaa muuhun.

Olin mä ylpee, kun mä oman lakkini sain. Olin mä ylpee mun ekasta ammatista. Oon mä ylpee siitä vieläkin, kotioloissa, kun saan itse tehdä, omaan tahtiin, mä olen hemmtin ylpee kun saan tarjota sellasta, jonka oon omin käsin tehnyt ja ammattitaidolla. Kun olosuhteet on kunnossa, mä rakastan tehdä sitä, minkä osaan. Mutta vain vapaaehtoisesti, ei pakotettuna.

Joten mulla on edessä alanvaihto, ja tälläkertaa mä en alaa valitse sen perusteella, et mihin mä kelpaan, vaan mitä mä haluan. Itse. Mitä mä haluan oppia? Mitä mä haluan tehdä? Mihin mä haluan kaiken johtavan? Mikä sopii mun muihinkin suunnitelmiin?

Eikä mulla ole kiire. Kiireen takia mä en enää valintojani tee, mä en oo jotakin sen takia, et "pitää olla". Mun elämää ei elä kukaan muu kuin mä itse. Joten voisko kaikki lopettaa myös sen painostamisen, ei vain jotkut tutut, vaan myös yhteiskunta? Anteeks etten mä sovi keittiöön, anteeks, ettei musta oo perus duunariksi. Mut se on silti mun elämä. Mun rajallinen määrä aikaa jonka mä haluaisin käyttää niin, että sen lopussa vois olla tyytyväinen, ei ehkä itteensä, mutta elämäänsä.

Mä haluan... mä haluan unelmoida. Mä haluan maalata. Mä haluan kuunnella. Kuunnella itseeni. Mä haluan katsoa, näkeä, kokea, kuunnella, tuntea, maistaa. Mä haluan tehdä sen tien ittelleni, omalla tavallani, omalla tyylilläni.
Olemalla MINÄ.

Virheitä tulee, niitä menee. Niistä oppii. Minäkin. Joten jos mä teen virheitä, ei se oo maailmanloppu. Se opettaa. Se kasvattaa. Ja miten määritellään virhe? Mun mielestä virheen määrittää itse, ei kukaan ulkopuolinen. Joku vois sanoa et mun äidiksitulo nuorena oli virhe. Mun mielestä se on yksi harvoista asioista, joissa mä olen onnistunut. Koska mä itse, siis ITSE, valitsin niin. Mä halusin niin. Mä tein niin.

Ei tässä maailmassa muuten onnistu.
On PAKKO olla rehellinen itselleen.
Muu on vain... turhaa.
Koska lopussa se punnitaan, ja silloin vaa'assa painaa sinä itse, ei muut, ei sun perhe, ei sun ystävät, ei sun yhteiskunta... sinä itse.

Mun elämä.
Kaunis, rakas, arvokas, ihana.
Mä voisin vaikka alkaa elää sitä nyt.

2011-06-26T09:16:00.003+03:00

Jussi oli, jussi meni ja käteen jäi ähky ja leffamaratoni, sekä tietty se korkeesaaren reissu.
Ilmeisesti 99% kaikista ihmisistä kärsii darraa koska a) on tosi hiljasta ja b) facessa ei oo aamuysiltä ketään (yleensä on vähintään viis).

Mun _pitäis_ alkaa suunnittelemaan reissua pohjoiseen, mutta jotenkin mulla on sellanen evvk -fiilis, se on varmaan tää sunnuntai kun mikään ei oo koko aamuna sujunu. Tiätteks suunnuntaifiiliksen? Sellasen ko vaan jumiijumiijumii vaikka mitä tekis. Just se, ja se on sunnuntaifiilis, koska yleensä se tulee just ja nimenomaan sunnuntaisin.

Huomenna pitää käydä kirjastossa palauttamassa kirjoja (ja varmaankin myös lainaamassa uusia) ja muutenki hoitamassa asioita ja mieltä kutkuttaa kyl lenkille lähtökin sen verran pahasti että saatampa ottaa tilaisuudesta vaarin. Poika palautuu joskus ens viikon aikana kotiinsa ja sitten pitäisikin jo sumplia, miten me kaveri viedään Mamman tykö ja saadaan sieltä poiskin... kattellaan.

Ja ei, mulla ei ollu mitään asiaa.

Tänää oltiin korkeesaares, korkeesaares, korkeesaares :D

2011-06-24T21:32:00.010+03:00

Meillä juhannuksen viettoon ei ole viimeiseen seitsemään vuoteen kuulunut sellaisia sanoja kuin alkoholi tai kaverit tai oikeastaan edes se mökkeily, mutta lasten kanssa pyritään tekemään kaikenlaista mukavaa. Meillä on poju Hämeenlinnassa juhannuksenvietossa ja neidin kanssa tosiaan korvattiin sitä metsään mennyttä lintsinreissua korkeasaaren vierailulla, josta neiti oli tottakai aivan haltioissaan, kokoajan kuului "ai ku söpö" "ihana" "yök" "hui" "mä näen! mä näen!" ja muita enemmän ja vähemmän riemukkaita kiljahduksia samalla kun me vanhemmat lausuttiin sellaisia sanoja kuin "varovasti" "älä juokse" "näetkö sä sen siellä" "onko jano" "oliko kiva" ymsyms. :D Korkeasaari on mustakin, vielä mooonen vierailun jälkeenkin ihan huippumesta ja lasten kanssa siellä on maailman parasta käydä (heti ikean jälkeen joka on mun lasten-kera-liikkeelle- paratiisini :D ) ja jotenkin se kiireettömyys ottaa syliinsä heti kun sinne astuu. Tulikin otettua reilut parisataa kuvaa ja tässä niistä muutama, ei kuitenkaan ehkä se parhaimmisto :D

Kilpikonnat vaan on. Mä tykkään niistä ja ne vaan on.
Niiden kiireettömyydessä on jotakin perin viehättävää :D

Käärmeistä mä en tykkää, päinvastoin, mä pelkään niitä, mut tää vihree kaveri kuuluu mun vakiolistalle, joita käyn moikkaamassa. Hienohan se on, vaikkakin superkarmiva. :D

Tällanenkin apina sieltä löytyi... uus tukka oli taas ihana ko se ei ollu yhtään edessä :D

Riikinkukko katsoi meidät sen verran arvovieraiksi että päätti esitellä hienoa pukuaan. Emmi pelkäsi tätä uljasta kaveria ja suostuikin katsomaan vain isin sylistä :D

Voi nalllllleh... jos blogger ei vinkasis joka kerta ko yrittää tehdä sydämen niin tähän tulis monta. Karhut kuuluu myös "pelkään kuollakseni" -klaaniin, mutta siinä on eläin jota mä kunnioitan ja kuitenkin hieman myös ihailen. Nää kaverit yleensä vaan vetää sikeitä ko mä käyn moikkaan, mutta tälläkertaa ihastelin niiden leikkiä varmaan vartin, ja kikatin melkein ääneen :D

Kyl se siellä kaiken heijastuksen seassa on...ja tää kaveri kuuluu myös mun all time favorites -bändiin. Kylläh.

Nää on pikkupandojen ja karhujen jälkeen emmin suosikkeja, voi kani *syyyydääään*. Jos meidän suku ei olis tupattu täyteen allergisia, niin meil olis joku tällanen pieni lemmikki ja paijjaisin ja hellisin ja hoivaisin... mut ko on nii mä vaan käyn korkeasaaressa :D

Sitä jussia kaikille :D

2011-06-23T20:00:00.002+03:00

Luuserilandiasta nykypäivään. Pikkuhiljaa alkaa elämä voittaa ja siinä autto mukavasti extempore-lohtu-tukanleikkuu omalla kampaajalla, jonka kanssa ajatus näemmä synkkaa, en vois enempää tykätä uudesta kuontalostani ja varasimpa silkassa kiitollisuudessa ajan myös siistimiseen/värjäykseen heinäkuulle...nyt alkaa jotain olemaan vinksallaan koska minä käyn yleensä kampaajalla kerran neljään vuoteen, eli vasta kun on ihan pakko, ja nyt tulee jo kolmas kerta vuoden 2011 sisään. :D

Poika lähti eilen Hämeenlinnaan minilomalle ja tyttären kanssa me korvataan väliinjäänyt lintsinreissu (koska tyttö oli silloin vesirokossa... ) korkeasaari-zoolla heti huomenna ja sitten grillataan ja mätetään ruokaa pienen armejan tarpeisiin. :D Kuulostaa suunnitelmalta, i think :D

Kaikille mukavaa jussia jos sitä en ole huomenna toivottamassa!!

2011-06-21T18:30:00.002+03:00

Noniin. Ei missään olis luuserin paikkaa vapaana? Täyttäisin tehtävän hyvin, koska ilmeisesti muutakaan en osaa tehdä.

Lupaava (?) urani päättyi ensimmäiseen päivään kuin seinään. Vein vuoron loppuun ja kunnialla, mutten kuulemma pysynyt vauhdissa, kiitos tästä päivästä ja hyvää loppuelämää.

Mä voisin olla pentu ja luetella sata ja yks hyvää syytä miks mä koen et tää ei ollu oikein, mut mä hengitän sisään, hoen ikuisen MäOlenAikuinenJaKäyttäydynSenMukaisesti -mantrani ja totean että tein parhaani ja enempään en pysty, ja ilmeisesti se ei keittiötyöhön riitä.

Itsetunnolle se ei tosin tehnyt hyvää, jos opettajani vei multa kouluaikana kaiken itsetunnon leipomista kohtaan niin tää vei itsetunnon lähestulkoon kaikkea keittiötyötä kohtaan. Mut hei, jos kaipaatte luuseria osoittamaan muille työntekijöille kuinka hyviä he ovat työssään, mä oon vapaa! Ja alan muuten tosissani harkitsemaan alan vaihtoa. Just. Nyt.

Huomenna jokatapauksessa mulla poika lähtee miehen sisaren luokse pikku kesälomalle ja minä aijon nuolla itsetuntoni haavoja ystävän kera kaupungilla. Meillä on pudonneesta painostani johtuen pieni missio uusien housujen löytämiseksi, multa kun farkut on sanonu sopimuksensa irti ja mun siistit, mustat housutkin roikkuu jalassa. Vaikka viihdynkin huppareissa ja muutenkin varsin sporttisissa vetimissä niin pitää naisella siistejäkin housuja olla.

Juhannukseksikkin pitäisi varmaan jonkinlainen vedenpitävä suunnitelma tehdä, mitähän sitä keksis?

Enivei, parempaa päivää ja huomista teille, mä esittelen mun kaupunkireissun kuulumiset jossain vaiheessa (mikäli jaksan kaivaa kameran laukusta ja kuvatakkin jotain..) ja muutenki musta kuuluu varmaan viimeistään torstaina.

Kyl oma blogi on ihana, sille saa iloita, rutkuttaa, marmattaa, riemuta, riehua, suuttua, valittaa, kiukuta. ..Ah, mun blogi. :*

2011-06-19T09:58:00.002+03:00

Huomenna alkaa duunit!!

Tosi kiva homma, tosin nyt ei voi suunnitella mitään mikä on aika iso muutos, mä olen tottunut jo siihen et kaikkee voi suunnitella ja pitkälle. Ainoa tavote, minkä oon laittanu ittelleni ennen syksyä, on se et pitäis päästä käymään pohjosessa moikkaamassa maailmanihanintapikkuveljeä. JA jos saan raivattua sitä aikaa vielä vähän lisää niin kyllä kiitos äitin kanssa tukholmaan, mut se nyt näyttää tällä erää aika epätodennäköiseltä... hitsi, olis vaan pitäny lähtee keväällä niinkuin mie kooooovasti yritin.

Muuten mulle ei oikeastaan kuulu mitään, viimeaikoina on vaan jumittanu jotenkin tosissaan, mut kai se nyt siitä kun elämään tulee hieman rytmiä.. osaa ehkä jatkossa arvostaa tätä vapaa-aikaakin, nykyään kun se on vain ja yksinomaan TYLSÄÄ, koska se on kokoaikasta. Mä en oikein hiffaa miten muut työttömät täyttää päivänsä kun kokoajan niil on jotain menoo ja ohjelmaa, tietty toisaalta lähestulkoon kaikki mun kaverit asuu minimissään sadan kilsan päässä, joten sekin voi vaikuttaa asiaan (?).

Well, anyway, ihanaa sunnuntaita teille :)

2011-06-17T21:18:00.002+03:00

Hei Vaan!

Eräs vakkarilukija halusi tuossa päivällä tietää, että olenko kenties laittanut miehen kanssa hopeat jakoon :D No, kysehän ei todellakaan ole siitä, elämäni rakkaus kulkee yhä edelleen rinnallani ja asiat näyttää valoisimmilta, kuin koskaan. :) Mieheni on sitä sorttia, että hän ei pidä siitä, että hänestä puhutaan, ja minä kunnioitan sitä toivetta.

Muutenkin blogin idea nykyiseltään on kertoa minusta. Ilman titteleitä, ilman vaimon, äidin, tyttären, ystävän leimaa. Ihan vain minusta, kuka minä olen. :)

Minun elämässäni tapahtui taas muutos parempaan, sillä sain töitä. =) Helpottavaa vaihtaa epävarmuus säännöllisyyteen :) Paino on myös tippunut sen kymmenen kiloa ja uhkaavasti alkaa näyttämään siltä, että minun on pakko opetella ostamaan vaatteita, alkaa viimeisetkin siistit, mustat housut olemaan isot O.o

Tulevaisuuteen siis mahtuu töitä, omia pikku projekteja ja aijompa ottaa tavakseni myös maakuntamatkailun. Pikkuveljee täytyy nähdä hiukan useemmin kuin pari kertaa vuodessa, ei sitä ihan joka päivä oteta kuuttatoista vuotta kiinni. ;) Ja muutenkin, siitä kaverista on todellakin tullut mun parhaimmista paras ystävä, ja ystäviähän täytyy nähdä usein, eteenkin jos ne on sukua. :D

Mut ihanaa kun ootte kuulolla, muutakin saa kysyä vapaasti, jos siltä tuntuu ^_^

:D

2011-06-17T12:02:00.001+03:00

Näin siin käy kun lopettaa stressaamisen ja rupee kuunteleen itteensä, meinaan -10kg :D

Sturm und Drang - A Million Nights

2011-06-15T13:37:00.001+03:00

Tää pyörii nyt niin paljon soittimessa, niin totta.
I would if i only could.

Eilisiltana mä huomasin päässeeni irti yhdestä asiasta, joka on mun mukana kulkenut lähestulkoon kahdeksan vuotta. Nyt mulla vihdoin on rauha sen asian kanssa ja tunnen vain iloa ja harmoniaa, en enää ollenkaan surua, kipua tai kaipausta.

Tuntuu, kuin olisi vapaa jollain tavalla, ote olisi hellittänyt. Mun ei tarvii enää kysyä, entä jos. Mä tiedän nyt että tein oikeat päätökset ja mä olen rakentanut hemmetisti hyvää niiden päätösten pohjalta. Ja vaikka se jätti mun sieluun suuren, sielunystävän mentävän aukon, se on nyt paikattu. Itseasiassa siihen on asettunut joku, joka täyttää sen paikan vieläkin paljon, paljon paremmin.

Ja mä olen ehjä.

Ja mä en varmaan koskaan lakkaa ihmettelemästä, miten paljon hyvää yks ihminen voi mukanaan tuoda.

Yksi helmi lisää, pari puuttuu viel

2011-06-14T22:57:00.002+03:00

Täs oli ihanat sivut :) Tosin lyriikat uupui, mä tykkään ko ne on. :)

Lahjat

2011-06-14T12:06:00.004+03:00

Mä olen sellanen ihminen, et tykkään antaa lahjoja.

Ne lahjat ei oikeestaan koskaan oo mitenkään arvokkaita,
mut ne on hankittu lahjan saajaa ajatellen.

Mä pidän siitä, et ihmisellä on jotakin, joka muistuttaa musta.

Jotkut ei osaa ottaa sitä vastaan. Mulle on vähän turha sanoa, et ei olis tarvinnut.
Koska mä haluan.
Mä pidän siitä, miten ihmisen ilme kirkastuu, kasvoille leviää hymy, silmät loistaa. Paras reaktio on ollut lämmin halaus, se ilo...puhdasta, kaunista.

Materia ei ole tärkeää, rakkaus on.
Mut mä koitan aina siirtää sitä rakkautta hieman niihin pikku lahjoihini.
Koska yleensä mä annan lahjoja niille, jotka asuu kaukana, mä en voi olla niiden päivissä mukana, mä en voi olla lohduttamassa, kun on paha mieli, enkä nauramassa, kun tapahtuu jotain hauskaa.
Silloin on hyvä, että ihmisellä on jotain, johon katseen osuessa se muistaa, et mä oon mukana, hengessä, jos en muuten.

Onnistunut lahja ei ole sellainen, jonka kaikki haluaisi. Onnistunut lahja on sellainen, joka tekee vastaanottajansa iloiseksi.

Nämä toivottavasti tekee mun maailmanihanimmanpikkuveljen iloiseksi.

2011-06-13T19:43:00.002+03:00

Tää on mun rakkausseinä. Siinä on / tulee olemaan (tulee olemaan lähinnä siksi että mulla on äärimmäisen huonoja kuvia joistakin rakkaista, vinkvink, äidin ja mummon kuvat vois olla aika pooooop), kaikki, joita mä rakastan valtavan paljon.
Suurin osa niistä on sellasia, joita mulla on ikävä.

Joitakin mä kaipaan enemmän, joitakin vähemmän. Melkein ylimpänä on se, jota mä kaipaan kaikista eniten, joka päivä, jokaikinen kellon sekuntiviisarin liikahdus. Mun ei varmaan ees tartte nimeltä mainita.

Mä olin hukkua sen ikävän alle, se murskas, musersi. Se on vaikeaa, vieläkin, ja se sattuu.
Mutta en ole koskaan, ikinä, tuntenut olevani näin paljon elossa.
Vaikka välillä tuntuu, etten mä saa happea, se erossaolon kauheus..

Kaiken sen kurjuuden keskellä mä olen elossa. Mun ikävässä on jokin kirkas, kaunis, silkinpehmeä ja silmiäsärkevän upea kohta.
Se iskee yllättäen, kaiken ikävän keskellä mä hymyilen, koska mä olen niin jumalattoman onnellinen. Mulla on joku, (lasten lisäksi tietty) joka on mulle niin tärkeä, niin mittaamattoman arvokas, että erossaolo tuntuu pahalta.

Se on aika ainutlaatuista.
Kerran elämässä -juttu.

Sanotaan, et miehet tulee ja menee, mutta ystävät jää.
Mä sanon, et kaikki muu tulee ja menee, mut jos sä pystyt havaitsemaan ikävässäs jotakin..niin kaunista että sen voi melkein olettaa särkyvän tuhansiksi valoaheijastaviksi sirpaleiksi, niin sen ikävän kohde on sun vierellä aina.

Oli se sitten sun puoliso, ystävä, vanhempi, lemmikki, sisarus, lapsi, sukulainen, koulukaveri tai kuka/mikä vaan.

Mä en voi kuvitella mitään, mikä rikkois sellasen yhteyden.
Mä en voi kuvitella, et sellasen ikävän alle murskaantuis, koska se kaunis kohta saa sut tuntemaan iloa, riemua, onnea...näkemään valoa.
Se tunne, kun oot elossa siitä surusta huolimatta.

Eikö oo hienoa, tämä elämä, tämä tunne.

2011-06-12T15:45:00.000+03:00

Tänään kaikki valuu sormien välistä.

Painavaa asiaa

2011-06-11T11:23:00.002+03:00

Paino.

Luku vaa'assamme.

Mikäli sellanen on.

Ihmisiä määritellään painon kautta. Mä teen sitä, mulle tehdään sitä, muut tekee sitä. Säkin teet sitä, vaikket myöntäiskään.

Enkä mä tarkota et se välttämättä on ilkeää. Mut määritellään. Ihan samalla tavalla, kuin määritellään ihmisiä niiden työn, pukeutumistyylin, perheen, koulutuksen ja taustan perusteella.

Vähän hölmöä.

Mua ylipäänsä ärsyttää yleistys. Sekin, että mäkin yleistän.

Ja ilkeys. Mä teen sitäkin, ja silti se ärsyttää.

Mä olen kamppaillu mun painon kanssa koko elämäni siitä eteenpäin kop täytin kuus. Silloin mun paino lähti menemään ylöspäin. Siihen aikaan se kamppailu oli lähinnä koulukiusausta yms vastaan.

Aikuisena mä olen yrittänyt päästä painostani eroon lähestulkoon sata kertaa.

Tiättekö mitä?

Se tippuu nyt.

Koska mä olen lakannut laihduttamasta.

Sen sijaan mä olen alkanut nauttimaan.

Elämästä, ulkonaolosta, pienistä hetkistä, kuvaamisesta, piirtämisestä.

Ja mun suhde ruokaan on muuttunut.

Mä mietin, mitä mä syön.

En siksi, et paino tippuis. Vaan siksi, et se saa mun olon paremmaksi.

Aika usein ne vaan kulkee käsi kädessä, ja sitä mä en oo koskaan ennen tajunnut, sillä jokapaikassa kuulutetaan kuinka on pakko tehdä tiettyjä asioita, syödä tietyllä tavalla, nukkua tietty määrä tunteja, askelmittariin pitäis tulla se 10 000 askelta joka päivä, ja kaurapuuroo joka aamu.

Mnii. Mä olen kuunnellu mua, mun kehoa, mun mieltä.
Olen alkanut pitämään huolta ITTESTÄNI, en muista. En siitä, mitä muut ajattelee. Vain ittestäni. Ja mä olen kahdeksan kiloa pienempi, kuin kymmenen viikkoa sitten.

Mut tiättekö, en mä ole muuttunut. Silti mut määritellään eri tavalla kuin kymmenen viikkoa sitten. Mä pidän edelleen samasta musiikista, mulla on edelleen samat kiinnostuksen kohteet, mä olen yhä taiteellinen sielu, mä näen vieläkin kauneutta. Mä olen yhä edelleen äiti, vaimo, ystävä, tytär, sisko, täti, kummi ja vaikka mitä muuta. Mä olen yhä edelleen leipuri-kondiittori, joka asuu Helsingissä, kuuntelee rap/hiphopmusiikkia, ihailee skeittaavia ihmisiä, rakastaa graffitteja, kauniita valokuvia ja unelmoi.

Mut nyt mä olenkin monen silmissä jotenkin fiksumpi, hiukan parempaa seuraa. Työhaastattelut menee paremmin ja ihmiset hymyilee mulle kadulla. Vaikka mä olen sama ihminen.

Hassu vaikutus kahdeksalla kilolla. Hassua, miten mä muka olen eri, vaikken olekkaan. Hassua, miten ihmiset haluaa tutustua muhun eri tavalla.

Siksiskin mä olen ollut todella hiljaa luovutetusta painostani, puhunut siitä hyvin vähän... sillä musta on tosi pöljää, että nyt mä mukamas kelpaan paremmin.

Mä koitan ittekki nyt lopettaa sen, määrittämisen ulkoisten asioiden avulla. Ei se kokonaan onnistu, tiedän, mutta jos koittais ainakin sen ilkeämmänpuoleisen ajattelun vähentää minimiin.

Painavaa, todella.

2011-06-11T03:14:00.002+03:00

Auringonnousu, kaunis ja henkeäsalpaava. Asia, jota minä kesässä rakastan, se hetki aamuyöstä, kun pimeys taittuukin takaisin valoksi.
Kun paljain varpain tepastelee pitkin asuntoa, niin hiljaa ettei lapset herää, nauttien täydellisestä harmoniasta... ne hetket ovat harvassa, kun en kaipaa edes musiikkia.

Nyt on se hetki. Täydellinen, hiljainen.

Ja minä muistan, miltä näytät, kun katselet ympärillesi.

Hyvää... aamua?

2011-06-10T21:37:00.002+03:00

(keskustassa joskus viime viikolla)

Oijoi, kyllä nää raivolenkit tekee hyvää, ei paljon hetkauta vaikka jalkoihin sattuu, hyvä fiilis kertakaikkiaan :D

Ja mua kosittiin ootellessani bussia. Kosijaehdokas ei todellakaan kuulunut siihen ihannemieskastiin ja sai minut vakavasti pohtimaan minkäikäisenä ihmiset minua pitää xD ONLY in Helsinki, Finland. :D

Nyt tekemään fetasalaattia (OMNOMOMNOM) ja kattoon uusia leffoja, kun ne nyt vihdoin yli viikon odottelun jälkeen tuli... seuraavaa looptroopin levyäni saan odotella varmaan vielä hyvän tovin, se kun lähetettiin vasta toissapäivänä. Kiitos posti.

2011-06-10T15:27:00.002+03:00

Melkein täydellistä.

Mitä teille kuuluu?

Mä vietin eilen illan juttelemalla maailmanihanimmanpikkuveljen kanssa, (melkein kaks viikkoo oli IHAN LIIKAA), aloitin lukemaan uutta kirjaa ja nautin auringonpaisteesta myöhäiseen päivään.

Mä taidan olla käännekohdassa, mä kykenen melkein tuntemaan sen. Toivottavasti oon, olis yks stressi vähemmän. Se selviää maanantaina. Se mahdollistaisi niin paljon, ennenkaikkea AIKAA.

Looptroop soittaa taustalla, on lämmin ja illalla, kun lapset nukkuu, tassuttelen varpaisillani parvekkeelle ja nautin elämästä. Huolet huolin huomenna vasta, nyt pidän kiinni tästä, melkein täydellisestä.

2011-06-09T13:13:00.002+03:00

(steissillä joskus viime viikolla)

Jos tänään laittais naamakuva, se olis sellanen juntit pystyssä i don't give a shit -tyyppinen kiukkukuva josta muumilaakson haisulikin olisi kateellinen. Melkein näkisi kuinka savu nousee korvista, vaikka kävin jo päästelemässä höyryjä lenkillä, 8km ja aikaa meni alle tunti, nams, jotenkin mieleen hiipii miten Hämeenlinnassa usein kävelin sen 14km ihan vaan rääkätäkseni itteäni, jälkeenpäin tunne on pretty gooooood. Tosin nyt se ei auttanut ja mietinkin, et pitäskö illalla vetää uus kierros, sitten kun on hiukan viileämpää, helteessähän ei tuollaisia hikilenkkejä sais vetää olleskaan (ihan niinko minä paljoo siitä välittäisin).

Agressiot, ah.

Eminem - Sing for the moment.

Twilight Saga: Breaking Dawn Official Trailer 2011 Preview MTV Movie Awa...

2011-06-08T09:41:00.001+03:00

IIIIIIIIH!!! Kuolenkuolenkuolenkuolen :D :D :D

2011-06-07T18:22:00.002+03:00

(Steissi, aurinko ja kesän ensimmäiset suomalaiset mansikat, OMNOM)

Mä en käsitä missä mun tilaus mataa...posti on kyllä niin vihoviimeinen laitos. -_-

Mut maailmanihaninpikkuveli antoi kuulua itsestään, pelasti pieni viesti KOKO päivän, ja herraisä, mulle heltis lupa varastaa se Ouluun. Nyt kuulkaas kaikki peukut ja varpaat pystyyn että sen omat aikataulut käy yksiin, koska kuolisinko onneen ko päästäis keikalle yhdessä? YES!
(Nii että fiilistelekö täällä uutta levyä...khyyyl se pyörii repeatilla... :D :D )
IIH kuolen :D

Muutenkin kaikki tuntuu kauheen paljon paremmalta nyt, en tiiä miks. Mulla oli pari tosi huonoo päivää tuossa, mut muuten ONNI on ollu osana elämää. Ehk tää tästä. :)

2011-06-07T09:08:00.002+03:00

Voi mikä ilta ja mikä yö.

No, sain sentäs tiedon et isä pääsi perille ja mun maailmanihaninpikkuvelikin oli kait laitettu junaan ja päässyt kai kotiinki, joten lento ok, ja rakkaat naapurissa. En onneksi meinannu ko hulluksi tulla ko mitään ei kuulunut!!

Lisäksi mä valvoin yön miettien, missä elokuvassa oon kuullut tuon uuden levyn yhden biisin, oon melkein sata varma et mulla olis ehk se kyseinen leffa ittelläni...

JA mun siskontyttö -reppana on oksentanut koko yön, ja niil on tänään pitkä matka kotiin edessä... huhheijjakkaa..

Ja mulla ei oo harmainta hajuakaan, kuuluuko tänäänkään vielä mitään. Jakaminen on hankalaa, varsinkin silloin kun itse tuntee jäävänsä aina vähemmälle.

Piti laittaa teille tänään värikäs hymykuva, mutta koska eilinen meni potuiksi ja tähän aamuunkaan mennessä ei oo mitään kontaktia, saatte tuollaisen ihan vähän positiivisen fiiliskuvan ja säästetään se värikkyys siihen kun siihen on aihetta.. russunrussun...

2011-06-06T18:50:00.002+03:00

Voi jösses.

Mun matkalaiset ei osaa käyttää puhlinta, toooosi ärsyttävää.

No mut eniveis, kattokaa, kattokaa, do you see what i have?!?!?!?!?!?:

Kyl sitä haettiin ja vihdoin myös löydettiin ja kotiin asti tuotiin :) Tällä viikolla saapuu myös toinen levy, joten näissä tunnelmissa ^_^

Äiti on täällä, minun Mamma

2011-06-05T11:19:00.002+03:00

Aika tunnoton fiilis, nukuin hyvin ja kaikki ok, mut blaaaaaaah. Mie en tykkää oikein viikolopuista, ei tapahdu miiiiitttttäääään. :D

Paitti äiti tulee, se on kiva :)

Eilen käytiin kirpparilla systerin kanssa, löysin kirjoja, mm. aikuisten ystäväkirjan ja Boyfriend in a dress, jonka ostin ihan nimen takia :D :D Siel oli kivat alehinnat, joten vaik ostin neljä kirjaa, silikonisen ruusukakkuvuan ja kaks vhs-elokuvaa niin maksettavaksi tuli kahdeksan euroa. VHS -elokuviksi valkoitui joku pluto-elokuva lapsille ja yks mun nuoruuden suosikki itselleni. :D

Huomenna tulee mun elokuvat ja vihdoin ja viimein ne ihanat levyt...pari päivää meneekin niitä ihmetellessä ja äitin kanssa touhutessa...kohta mun pitäis alkaa imuroimaan ja tekemään äitille kortteja eikä yyyyyyyyhtäääään inspais.

Maailmanihaninpikkuveli on vieläkin maailmalla... kyynel.

Poikaparka sairastaa...taas

2011-06-04T21:41:00.002+03:00

glitter-graphics.com

Lastenklinikkareissun saldona oli tulirokko ja hirmuinen penisiliinikuuri, itteäki ihan hirvittää moinen :/ Myöhäänkin meni niin että juhlivia nuoria sai väistellä ja poikaa pitää tiukasti kädestä kiinni samalla kun etsi YA:n sisäänkäyntiä -_-

No, huomenna on päivä uus, äiti tulee :)

2011-06-03T19:41:00.001+03:00

Väriterapiaa, i LOVE colours :D
Keltainen taitaa olla mun uus suosikki ;)

Hammasta purren viikonlopun yli.